Lisää veljesvoimaa – Ilmari Innanen liittyy Atleticoon

Kuluvan kauden ensimmäiset uudet Tico-pelaajat Niko Eriksson ja Mika Tenkanen liittyivät remmiin jo talvella, ja nyttemmin sesongin puolimatkan krouvin lähestyessä joukkueen pelaajalista on kasvanut myös Akseli “Aksu” Innasella ja Alfredo Miguelillä.

Viidentenä rookie-joukon jatkoksi saapuu Aksun pikkuveli Ilmari “Illi” Innanen (s. 1994). Illi on ajettu sisään jo kevätkierroksen loppupuolella ja käytettävissä nyt myös pelaavassa kokoonpanossa syyskierroksen avauksesta alkaen.

Ilmari Innanen
Ilmari Innanen

Veljensä tapaan myös Illin matka kuningaslajin pariin alkoi PK-35:n väreissä 8-vuotiaana. 10 vuotta myöhemmin, A-juniori-iässä, maisemat vaihtuivat Pihlajamäestä Malmille; MPS:ssä viettämiensä kolmen kauden aikana Illi pelasi A:n lisäksi myös miesten Kolmosta, ja nyt kaksi edellistä kautta puolestaan vierähtivät “sillan toisella puolella”, Malmin Ponnistajissa, niin ikään samaisella sarjatasolla. Ticon ei siis tarvinnut lähteä siirron osalta merta edemmäs kalaan.

Atleticon päävalmentaja Timo Kinnunen taustoittaa joukkueensa tuoreinta pistäytymistä siirtomarkkinoilla:

– Atletico on tarkkaillut myös nuoremman Innasen otteita aina A-junioreista lähtien. Laitapelaajia ringistä verottaneet loukkaantumiset pakottivat johtoportaan reagoimaan ja lyömään tiskiin sellaisen tarjouksen, ettei taitava ja hyökkäysorientoitunut kiituri enää pystynyt kieltäytymään. Pesti saatiin sorvattua valitettavasti ainoastaan syyskuulle saakka, sillä silloin Innasen ns. oma ulkomaanpykälä aktivoituu.

Illi on itsekin hyvillään uudesta luvusta pelaajaurallaan:

– Loppukaudelta odotan Atleticosta hyvää vastapainoa talven opiskeluille treenien, pelien ja kaiken muun kivan muodossa. Toivon aikaisempia Kolmosen kausia varjostaneiden nilkkavaivojen pysyvän nyt poissa, että pääsen antamaan oman panokseni joukkueen eteen. Suuri osa joukkueesta on jo entuudestaan tuttuja niin lajin parista, kaveriporukasta kuin Malmin yöstäkin – jossa itse asiassa päätös siirrostakin tapahtui. Ticon meininki on minulle juuri oikea sekoitus huumoria ja täysillä vetämistä, ilmaisun kaikissa merkityksissä!

Atletico toivottaa Illin tervetulleeksi mukaan joukkoon! Ticon aktiivisesta rosterista löytyy nyt ensimmäistä kertaa samaan aikaan kaksi veljesparia, Innaset ja Ketoset.

Samalla tiedotettakoon, että myös viime kaudelta tutut Rolf Ermilä, Miro Tissari ja viime kaudella vuoden pelaajaksikin äänestetty Iiro Helinen ovat saaneet suoritettua varusmiespalvelunsa / ulkomaankomennuksensa ja palanneet jälleen Atleticon treenirinkiin syyskierrosta silmällä pitäen.