Alfredo Miguel Atletico-paitaan

Toinen Atleticon kesän uusista hankinnoista vahvistettiin tänään, kun Alfredo Miguel (s. 1991) rustasi nimensä sopimuspaperiin. Miguel löytyy myös huomisen TiPS-ottelun kokoonpanosta.

Alfredo

Alfredo on synnyintaustaltaan angolalainen, mutta muutti Suomeen jo vuonna 2003 ja on sittemmin saanut myös Suomen kansalaisuuden. Alfredo asui kymmenisen vuotta ensin Pietarsaaressa edustaen junioreissa sekä JBK:ta että FF Jaroa. Aikuisten peleistä häneltä löytyy kokemusta vain Kolmosen IFK Jakobstadista ennen kuin muutto opiskeluiden perässä toi hänet Koilliseen Helsinkiin.

Alfredo kärsi viime vuonna loukkaantumisista, mutta on nyt kuntoon päästyään harjoitellut jo muutaman kuukauden ajan Atleticon mukana sekä viimein valmis liittymään myös pelaavaan kokoonpanoon.

Pelaaja-valmentaja Timo Kinnunen ei odota erittäin mukavaksi kaveriksi treeneissä osoittautuneelta Alfredolta samantien ihmeitä, mutta uskoo kuitenkin uuteen suojattiinsa täysin:

– Alfredo tuo lisää taitoa meidän keskiakselille. Vaikka täyteen pelikuntoon on vielä jonkun verran matkaa, niin uskon Alfredon tarjoavan taas uuden elementin Atleticon keskikenttäpeliin.

Myös Alfredo puhkuu intoa:

Hyvällä mielellä tulen Atleticoon, joukkue on tosi laadukas. Kaikki on olleet mukavia ja ottaneet minut hyvin vastaan. Taistelu pelipaikoista on kovaa ja kauden tavoitteena tuleekin olemaan avaukseen murtautuminen ja joukkueen auttaminen kentällä.

Atletico toivottaa Alfredon tervetulleeksi keltapaitaan ja onnea huomiseen peliin!