Atleticolle kaksi lainamiestä Turusta – Ulander ja Ruotsalainen kesäksi Ticoon
Atletico tiedotti viikonloppuna kiinnittäneensä Juuso Ollilan jatkeeksi myös kaksi meritoituneempaa lainamiestä, kun viime kaudelta tuttu Aleksis Ulander (s. 1998) ja uutena miehenä Tico-rinkiin liittyvä Henry Ruotsalainen (s. 1996) solmivat syyskuun alkuun ulottuvat lainasopimukset Atleticon kanssa. Molempien tämänhetkinen seura on turkulainen TPK, mutta miehet viettävät kesän Helsingissä ja pukevat näin Tico-paidan ylleen.
Viime kauden ehdottomiin avainmiehiin kuulunut Aleksis Ulander ei juuri esittelyitä kaipaa, sillä Allu kirjaili yhtä vajaa kaikissa pelaamassaan yhdeksässä ottelussa täydet minuutit ja keräsi niin hyökkäyspään laidalla kuin keskelläkin tehot 4+4. MPS-kasvatti pokkasi myös kauden päätteeksi Vuoden tulokas -palkinnon ja on näin erittäin toivottu paluumuuttaja malmilaiskokoonpanoon. Viime vuoden esittelyn voit lukea täältä.
Henry Ruotsalainen taas on tuttu mies monelle pääkaupunkiseudun Kolmosen seuraajalle erityisesti PK-35:n paidasta, jossa Henkka oli avainroolissa kausilla 2016–2019, ja näin myös nostamassa joukkuetta Kakkoseen. PuiUa ja PK-35:tä kasvattajaseuroinaan pitävä, erityisesti hyökkäyspään laidoilla viihtyvä Ruotsalainen edusti em. seurojen lisäksi junnuissa myös KäPaa ja Honkaa sekä pelasi pihlajamäkeläisseuran edustusjoukkueessa yhteensä 79 ottelua, joissa iski myös 34 maalia ja keikkui vuodesta toiseen joukkueen maali- ja tehotilaston kärkipäässä sekä myös osana kapteenistoa. Kausi 2020 kului puolestaan TPK:ssa, jossa mies pelasi seitsemän ottelua ja teki niissä yhden maalin. Lisäksi Ruotsalainen oli nyt talvella nostamassa myös TPK:n futsal-joukkuetta Ykkösestä futsalin pääsarjatasolle.
Molemmat kehuvat Ticon yhteishenkeä ja odottavat jo malttamattomasti tosipelejä:
– Viime kauden onnistunut laina ja Ticon mahtava joukkuehenki houkutteli täksi kaudeksi taas mukaan kuvioihin. Odotukset kaudelle ovat hyvien peliesitysten lisäksi viettää kesän vapaa-aikaa huikeassa porukassa. Henkilökohtainen tavoite kaudelle on paukuttaa ainakin enemmän maaleja kuin viime kaudella, visioi Ulander.
– Hyvillä fiiliksillä olen Ticoon tullut. Treeneissä on ollut sopivan rento meininki, vaikka aina vedetäänkin sata lasissa. Joukkueesta myös huomaa, että suurin osa porukasta on ollut pidempään jengissä mukana ja siksi onkin siistiä, että olen päässyt juuri Atleticoon skulaamaan kesäksi. Laina-ajalta odotan tietysti eniten pelejä, sillä virallisia matsejahan ei tässä ole hetkeen päässyt pelaamaan. Pelien lisäksi on myös mukava tutustua uusiin kundeihin, varsinkin kun joukkueesta huokuu hyvä yhteishenki. On siis kaikin puolin mukavaa päästä pelaamaan juuri Atletico-paita päällä ensi kesänä, kommentoi puolestaan Ruotsalainen.
Myös päävalmentaja Timo Kinnunen on syystäkin innoissaan uusista vahvistuksista:
– Allu pelasi Atleticossa jo viime kaudella kesän mittaiselle lainasopimuksella. Kentällä suoritettujen urotekojen ohella Allu on kunnostautunut pelaaja-agenttina ja onnistunut houkuttelemaan mukaan toisen lainapelaajan, Henry Ruotsalaisen. Molemmat pystyvät pelaamaan erilaisia rooleja hyökkäyspäässä ja ovat erittäin monipuolisia jalkapalloilijoita. Allu osoitti viime kauden aikana oikea-aikaisuutta maaliteossa ja maalipaikkojen järjestelemisessä. Hänen kanssaan on helppo löytää yhteinen sävel kentällä. Henkka puolestaan on antanut harjoituksissa näytteitä erittäin terävästä laukauksesta ja hyvistä keskityksistä, jotka lähtevät molemmilla jaloilla. Molempien osalta taktisten ja teknisten ominaisuuksien ylitse nousee todella kova voitontahto, joka tulee varmasti näkymään ensi kauden otteluissa. Atleticon seuraajat voivat odottaa näiltä miehiltä taitojen ohella äärimmäistä periksiantamattomuutta ja taistelua jokaisessa ottelussa.
Tervetuloa Ticoon Allu ja Henkka!