25 tarinaa Atleticosta – Cup-pelien uroteot (15/25)
Juttusarjassa käsitellään MPS/Atletico Malmin värikästä historiaa joukkueen 25-vuotisen taipaleen (1993-2018) varrelta. Luvassa on rehellistä kuvausta niin pelikentillä kuin niiden ulkopuolella nähdyistä tapahtumista läheltä ja kaukaa, tuoreeltaan ja ajan patinoimina muistoina.
Artikkeleita julkaistaan yhteensä 25 kappaletta sekä näillä nettisivuilla että nyt myös painetussa muodossa.
—
Suomen Cupin perinne osana Tico-historiaa
Jalkapalloon liittyvä toiminta keskittyy vuodesta toiseen enemmän tai vähemmän sarjakauden ympärille. Lähes yhtä tärkeänä osana lajia voidaan kuitenkin pitää perinteisiä cup-kilpailuja kuten Suomen Cupia, erityisesti siksi, että niissä alempien sarjatasojen joukkueet pääsevät haastamaan isompiaan kutkuttavassa Daavid vs. Goljat -asetelmassa.
Atletico Malmi on historian saatossa osallistunut Suomen Cupiin yhteensä kymmenen kertaa, vuosina 2007–2016. Ensimmäisten vuosien aikana joukkueen sisällä muodostui kuva jonkinlaisesta cup-kirouksesta, sillä vaikka sarjataulukossa tunnuttiin aina keikkuvan vähintäänkin kärjen tuntumassa, tyssäsi cup-juna silti kirveleviin tappioihin viimeistään kolmannella kierroksella. Vuosina 2015 ja 2016 ilmassa oli kuitenkin cup-taikaa, kun joukkue selvitti kaksi kertaa peräjälkeen tiensä viidennelle kierrokselle kohdaten molemmilla kerroilla Veikkausliigajoukkue FC Lahden.
Edellä mainitut kaksi hienoa Daavid vs. Goljat -ottelua jäivät kuitenkin viimeisiksi laatuaan Palloliiton muutettua Suomen Cupin pelitapaa vuonna 2017 niin, että alasarjajoukkueiden osallistuminen Cupiin tehtiin käytännössä mahdottomaksi. Cup-perinne on kuitenkin jatkunut Regions’ Cupissa, johon liittyy muun muassa yksi Atletico-historian klassisimmista matkapelitarinoista.
Vuodet 2007–2014 ja cup-kirous
Atletico-historian ensimmäinen Suomen Cup -ottelu pelattiin kauden 2007 kynnyksellä. Tuolloin joukkueen valmentajana oli juuri aloittanut Antti “Ana” Raudoskoski ja pelaajisto oli tuolloisen Kutosen sarjatasoon nähden taitavaa ja motivoitunutta. Arpa heitti Ticon suoraan toiselle kierrokselle ja nuori joukkue pääsi haastamaan yhtä sarjatasoa ylempänä pelanneen PPJ:n.
“Matsi taisi olla Pukinmäen hiekalla ja onnistuttiin pitämään ottelu maalittomissa lukemissa ensimmäisen puoliajan ajan. Toisella jaksolla meillä taisi olla omat saumamme, mutta hyvästä taistelusta huolimatta hävittiin 0-2. Siitä matsista saatiin kuitenkin mielettömästi itseluottamusta.”
– Janne Vottonen, Atleticon pelaaja vuodesta 1998– ja joukkueenjohtaja vuodesta 2006–
Kovasta tsempistä huolimatta ensimmäisestä cup-ottelusta jäi siis käteen vain vesisateen runteleman hiekkakentän värjäämät kuraiset pelivarusteet ja tunne siitä, että myös ylempien sarjatasojen joukkueita vastaan voi pärjätä. PPJ:n kapteeni totesikin tuolloin ottelun päätteeksi kättelyjen yhteydessä, että “tuskin pelaatte Kutosessa kovin pitkään”.
Kaudella 2008 Tico pelasikin jo Vitosta, mutta Cupissa koettiin jonkinasteinen déjà-vu edelliskaudelta. Palloliitossa Kinder-munat asettuivat taas sellaiseen asentoon, että Ticon pelit alkoivat taas suoraan toiselta kierrokselta ja jälleen yhtä sarjatasoa korkeammalla pelaavaa joukkuetta vastaan. Vastustajana oli Nelosen SUMU ja pelipaikkana vaikeana vieraskenttänä tunnettu Jakomäen hiekka, jossa vierasjoukkueen pelaajien on tunnetusti kestettävä muhkuraisen hiekan lisäksi kotiyleisön kovaa “psyykkausta”. Yleisö ei tuolloin pahemmin kuitenkaan pistänyt nuorukaisten punttia tutisemaan ja Tico esiintyi edellisvuoden tapaan cup-avauksessa ryhdikkäästi. Rahkeet eivät kuitenkaan vieläkään aivan historian ensimmäiseen cup-voittoon asti riittäneet.
“Muistaakseni SUMU-peliin valmistauduttiin ihan viimeisen päälle: ensin aamupäivästä käytiin Anan johdolla vetämässä pienet höntsät Puksun koriskentän tekonurmipläntillä ja siitä Tivoliin porukalla tankkaamaan kanapastaa ennen siirtymistä Jakomäen “Madhousen” hiekalle. Jakiksessa pelaamisessa on aitoa kylätunnelmaa, kun “A-katsomo” saapuu paikalle jokaiseen matsiin pitämään älämölöä. Pelikentällä nähtiin veljekset vastakkain, kun Ticon maalilla torjui Sami “Sinkki” Kahi ja SUMUn laitapakkina pelasi Jani “Jankko” Kahi.”
– Ville-Pekka Liimatainen, Atleticon pelaaja vuodesta 2000– ja joukkueenjohtaja vuodesta 2006–
“Tuosta pelistä löytyy edelleenkin Kuulan (Jani Lehti) hieno vaparimaali Youtubesta. Myös koko ottelutallenne on jollain pelaajistamme, mutta siinä ei taida olla paljon katsottavaa, koska ottelun kuvanneen Jonen (Joonas Peltonen) käsi tärisi kameran takana niin paljon, että kuva heilui melkoisesti. Hävittiin 2-1, mutta jälleen kerran oltiin lähellä jatkopaikkaa.”
– Janne Vottonen
Vuoden 2009 Suomen Cupiin Tico asteli jo Nelosen joukkueena ja cup-avauksessa kaatui Vitosen Colo Colo näytöstyyliin 4–1 -lukemin. Seuraavassa 3. kierroksen ottelussa päästiin jälleen haastamaan ylemmän sarjatason joukkue, kun arpa heitti vastaan karjaalaisen BK-46:n. Jälleen taistelu oli hurjaa, mutta loppumetreillä cup-juna kuitenkin hyytyi.
“Vastaan asettui Kolmosen kärkijengiksi povattu BK-46. Vietiin ottelu 1-1-tasalukemissa jatkoajalle, mutta hävittiin lopulta, kun vaihtomiehet ja kentällä olleiden pelimiesten jalat loppuivat täysin.”
– Janne Vottonen
“2009 oli viimeinen kausi, kun Suomen Cup alkoi silloin kun sen kuuluikin eli sarjakauden kynnyksellä. Pelin vieminen hiekalle ei järin hymyilyttänyt karjaalaisia. Ennen meidän johtomaalia Santeri Kunttu pääsi jo kertaalleen läpiajoon pallon karattua alimman pakin jalan alta, mutta ampui päin maalivahtia. Ryökäleet tasoittivat pelin 85. minuutilla ja jatkoaika olikin selvää kauraa. Tulin itse vaihdosta sisään heti tasoituksen jälkeen ja varmaan ekasta tilanteesta tuomari nosti varoituksen, kun tielle osunut raitapaita lensi tonttiin laittomalla persetaklauksella. BK:han nousi tuon samaisen kauden päätteeksi Kakkoseen, jossa pelaavat edelleen.”
– Ville-Pekka Liimatainen
Allekirjoittanut oli tästä ottelusta poissa sängyn pohjalle vetäneen flunssan vuoksi, mutta tarinoiden perusteella ottelussa oltiin todella lähellä suurta Cup-urotekoa. Ensimmäinen iso päänahka jäi kuitenkin tänäkin vuonna ottamatta.
Myöskään kausilla 2010–2014 cup-menestys ei tuntunut ottavan sen suurempia harppauksia. Vuosina 2010–2012 pelit päättyivät aina 3. kierroksella: vuonna 2010 1–4 -tappioon PPV:lle, 2011 0–4 -tappioon PK-35/VJS:lle ja 2012 1–2 -tappioon Ponnistukselle. Vuonna 2013 noutaja tuli jo 1. kierroksella, kun FC Kontu oli parempi 1–5 -lukemin. Vuotta myöhemmin pelit päättyivät 2. kierroksella Töölön Taiston vietyä jatkopaikan rangaistuspotkuilla.
Näihin kahdeksaan vuoteen peilaten puheet cup-kirouksesta eivät tunnu liioittelulta. Cupin luonteeseen kuuluu kuitenkin se, että “unelma elää” niin kauan kuin pelit jatkuvat.
Vuosi 2015 ja FC Lahti (osa I)
Vuoden 2015 Suomen Cup teki positiivisen poikkeuksen Ticon cup-historiaan. Tuolloin kaatui aluksi niin Nelosen HIFK/3 kuin Kolmosen NuPS:kin. Neljännelle kierrokselle arpaonni oli suosiollinen, kun vastaan asettui Vitosen joukkue JanPa Janakkalasta. Hämeenlinnassa käydyssä ottelussa kävi nopeasti selväksi, että vastustajajoukkue oli täynnä harrastelijoita ja ottelu vietiin helposti 5–0. Yht’äkkiä oltiinkin tilanteessa, että portit tarunhohtoiselle 5. kierrokselle oli avattu. Tämä kierroshan on tunnettu siitä, että tuolloin arvontakoriin sujahtaa myös erä Veikkausliigan joukkueita. Arpa heittikin Ticolle vastustajaksi edelliskaudella Veikkausliigassa pronssia napanneen FC Lahden.
Kun ensimmäistä kertaa joukkueen historiassa päästiin haastamaan liigajoukkue, oli selvää, että myös ottelutapahtumaan panostettaisiin. Janne Vottonen laittoikin verkkoja vesille suuntaan jos toiseenkin ja onnistui loihtimaan reilusti yli 400-päisen yleisön paikalle vetäneen ottelutapahtuman Pihlajamäen tekonurmelle. Ilmassa olikin suurta urheilujuhlan tuntua: runsaslukuinen kotiyleisö, äänekäs vieraskatsomo, kisakioski, järjestyksenvalvojat ja kuulutukset… Tuskin koskaan oli aiemmin Atleticon ottelu tuntunut yhtä paljon liigaottelulta. Ottelu sytytti totta kai isosti sekä kentällä että sen ulkopuolella tilanteessa olleet Atletico-perheen jäsenet.
“Ottelu FC Lahtea vastaan oli minulle se “the game”. Olin todistamassa tapahtumaa katsomosta käsin makkara yhdessä kädessä ja kahvi toisessa. Oli cup-ilma ja cup-kiima. Muistan, että paikalle oli kerääntynyt todella paljon tuttuja, kentältä ja kentän ulkopuolelta, mikä aiheutti aivan erityisen nostalgisen ja arvokkaan fiiliksen. Tuli aidosti tunne, että nyt ollaan jonkin ison äärellä.”
– Mikko Tavi, Atleticon pelaaja vuosina 2006–2009“Ensimmäinen Lahti-peli oli hieno kokemus Aavalla pienessä vesisateessa. Fiilis oli koko pelin loistava ja makkaraa oli (kuten aina) tarjolla. Olut maistui säästä huolimatta ja siitä oli hyvä jatkaa iltaa eteenpäin divarifutispärinöiden saattamana.”
– Masi Mailammi, Atleticon pelaaja vuodesta 2010-
Itse ottelu käynnistyi käsikirjoituksen mukaan: Lahti piti palloa ja Atletico pyrki pysymään tiiviinä ja estämään maalipaikat parhaansa mukaan. Tässä onnistuttiin ehkä yllättävänkin hyvin, eikä aivan alkuun maaleja nähtykään Lahden vaikuttaessa jopa jossain määrin vaarattomalta.
“Lahti taisi tulla matsiin vähän takki auki ja yllättyi, kuinka hyvin me jaksoimme taistella ja puolustaa.”
– Janne Vottonen
Kuitenkin jo 17:llä peliminuutilla tapahtui Ticon päässä, kun lahtelaiskapteeni Mikko Hauhia ehti maalin edustalla ensimmäisenä kaukolaukauksesta seuranneeseen irtopalloon ja liukui pallon varmasti malmilaisverkkoon. Tämän jälkeen Tico jatkoi kuitenkin urhoollisesti puolustamista ja pyrki heittämään tilaisuuden tullen palloa pystyyn Jonne Ketoselle tai suojaukseen Jukka Haaralalle. Tasoerot kuitenkin näkyivät, eikä hyville paikoille päästy käytännössä lainkaan.
“Leimastiin pallo Lahden kulmalipulle ja Peetu (Petri Pasanen) juoksi pallon perään. Ajattelin, että nyt jäi poika mottiin. Peetu kääntyi Cruyff-käännöksellä, heitti chipin mun yli (Pekka) Lagerblomille ja sieltä pallo chipattiin takas Peetulle. Siinä hyrrässä hekottelin itsekseni, kun Bundesliiga-pojat pelasivat tennistä.”
– Jukka Haarala, Atleticon pelaaja vuodesta 2012-
Ensimmäisen puoliajan lopulla Lahti onnistui vielä maalinteossa toistamiseen ja tauolle lähdettiin kahden maalin vierasjohdossa. Toisella jaksolla ei hienouksia nähty kummaltakaan joukkueelta, joskin kotijoukkueen kannalta katsottuna toisella puoliskolla saatiin luotua yksi maalintekotilanne Jonne Ketosen karattua puolittaisiin läpiajoon. Jonnen kevyeksi jäänyt laukaus kilpistyi kuitenkin lahtelaismaalivahdin hyppysiin. Näin ollen peli päättyi 0–2, mihin molemmat joukkueet varmastikin olivat jollakin tasolla tyytyväisiä.
“Vaikka tasoero oli ilmeinen, liigapelaajista tuli minun silmissäni tässä pelissä kuolevaisia. Yli sata liigamaalia urallaan tehneen Rafaelin pitäminen nollilla on edelleen oman puolustajanurani kultaisimpia muistoja. Ainoa kuolevaisuuden ja yli-ihmisyyden rajalla keikkunut lahtelainen oli Petri Pasanen, jonka operointia seurasin häkeltyneellä kunnioituksella. Peetu osoitti myös sen, että vaikka olet Bundesligassa “hidas puolustaja”, Kolmosen nopeimmillakaan kärjillä ei ole mitään palaa pystypalloissa.“
– Antti Säynätkari, Atleticon pelaaja vuodesta 2010- ja valmentaja vuodesta 2018-
Hyvin masinoitu yleisötapahtuma ja joukkueen kova taistelu teki ottelusta monelle ikimuistoisen. Yksittäisenä harmitusta aiheuttaneena asiana, josta myös vierasjoukkueen kannattajat muistivat antaa Internet-palstoilla kritiikkiä, olivat hivenen kylmäksi jääneet kisamakkarat. Osalle vierasjoukkueen pelaajista Wotkinsit tosin kelpasivat enemmän kuin hyvin.
“Makkarat olivat kuulemma kylmiä, mutta ei mikään ihme kun grilli oli huonokuntoisin mihin olin pitkään aikaan törmännyt. Taisi olla niin, että yksi polttimo jossakin vasemmassa alareunassa taisi toimia ja sen piti käristää n. 30-40 makkaraa mitkä mahtuivat ritilälle. Tällä kertaa vika ei ollut grillimestarissa, vaan seuran puolalaisessa grillissä.”
– Juuso Haltsonen, Atleticon pelaaja vuosina 2006–2007 ja 2010–2015“Rafaelin kisamakkarasantsaukset pelin jälkeen. Herrasmiehenä liigalegenda kysyi kioskimyyjältä: ‘Saako tästä vielä ottaa toisen ja kolmannen?’”
– Jukka Haarala
Vuosi 2016 ja FC Lahti (osa II)
Liekö johtunut edellisvuodesta saadusta itseluottamuksesta vai mistä, mutta vuonna 2016 Tico selvitti tiensä toistamiseen peräkkäin Cupin 5. kierrokselle. Aluksi kaatuivat Nelosen niput HJK/Lsalo ja Kasiysi/Rocky. Neljännelle kierrokselle vastaan asettui kuitenkin suuri haaste: Kakkosen kivikova Gnistan. Tässä ottelussa Jesse Ketonen onnistui karkaamaan Gnisu-puolustukselta heti ensimmäisen puoliajan alkupuolella ja tuikkasi 1–0 -johtolukemat.
“Varmasti Ticon historian kovin yksittäinen päänahka, sillä Gnistan nousi seuraavaksi kaudeksi Ykköseen. Lopputuleman eli “nylkemisen” osuvaksi symboliksi jäi ottelun jälkeen kuva pelin tuoksinassa vekin päähänsä saaneen Astrit Kabashin verisestä pelipaidasta.”
– Ville-Pekka Liimatainen
“Pikakiituri Jesse Ketonen painoi Ticon klassisen pelikirjamaalin, juoksupallo Jesselle ja pallo sisään. Ei saanut Gnisu enää sipulia kuntoon.“
– Henri Mattsson, Atleticon pelaaja vuosina 1998 ja 2010–
Syntynyttä johtoasemaa puolustettiin urhoollisesti noin 80 minuuttia hyvällä menestyksellä; ottelu päättyi kuin päättyikin Ticon 1–0 -voittoon. Moni pelaaja pitää tätä taisteluvoittoa yhtenä isoimpana hetkenä Ticon cup-historiassa ja omalla urallaan.
“Ison yleisön edessä Gnistanin tiputtaminen Suomen Cupista, oli yksi ’urani’ parhaimpia hetkiä!”
– Jonne Ketonen, Atleticon pelaaja vuodesta 2015–“Gnistanin tiputtaminen cupista on pelinä ja tapahtumana jäänyt itselle kyllä urani hienoimpana hetkenä muistiin. Pieneen Mosan tekiksen häkkiin ahdettiin pelaajat, valmentajat, taustat, tuomarit ja vielä satapäinen katsojalauma = Suomen Cupia parhaimmillaan.”
– Elis Rintala, Atleticon pelaaja vuodesta 2013–“Pelillisesti parhaat cup-muistot on ehdottomasti Gnistanin tiputtaminen Mosan muovilla. Mun ei pitänyt olla avauksessa ja edellisenä iltana oli viinalla läträäminen sitten lähtenyt vähän lapasesta, täydet sarjat baarissa ja jatkojen kautta kotiin. No seuraavana päivänä puhallellen pelikamat päälle ja sen verran vakuuttavalta vissiin meno näytti että avauspaikkahan siinä sitten kutsui. Lievän kankaisen tuoma rentous osoittautuikin eduksi kentällä ja pikku tykyttelystä huolimatta pelasin (omasta mielestäni) yhden urani parhaista matseista.
Ex-ticolaiselta Miro Kautilla ei enää hymyä irronnut kun pelin aikana vähän koitin viilata sitä puolustuspäässä. Nykyään onneks taas moikkailee ku tulee kadulla vastaan. Ihan pelin loppuun asti en kentällä selvinnyt kun sukituksen seurauksena sormi osoitti vartin vasempaan alemman nivelen kohalta ja jouduin sen ite reponoimaan paikalleen. Pian tän jälkeen kumminkin dumari vislas pelin päättyneeks ja juhlat alko. Muu jengi tais painaa Puksu pubissa, meitsi jonotti Malmin sairaalassa. Toki voittajana.”
– Henri Mattsson
Tässä Gnistan-ottelussa onnistuttiin myös ensimmäistä kertaa siinä, mikä oli aiempina vuosina ollut vain “pienestä kiinni”: kaatamaan ylemmän sarjatason joukkue.
“Matsi pelattiin Tapanilan tekonurmella, joka oli kärsinyt pieniä routavaurioita. Oli pieni riski, että matsi oltaisiin jouduttu siirtämään. Gnistan kuitenkin uskoi itseensä ja siihen, että hoitelisi kyllä Kolmosen porukan. Mutta eipä hoidellut. Jälleen kerran erinomainen puolustustaistelu ja Ketosten vastaiskupelaamista parhaimmillaan. Olin katsonut siihen saakka Gnistania vähän ylöspäin, mutta jotenkin tuo matsi kiteytti hyvin sen, että Atletico on itse asiassa aika lähellä sitä Helsingin futiseliittiä.”
– Janne Vottonen
Viidennellä kierroksella vastaan asettui, kukas muukaan kuin edellisvuodelta tuttu FC Lahti. Tällä kertaa ottelu järjestettiin fasiliteeteiltaan hieman laadukkaammalla Oulunkylän urheilukentällä. Vaikka pienemmällä ja huonompikuntoisella kentällä olisi kenties saatu peli vierailijoille vaikeammaksi, tarjosi laadukas stadion paremmat puitteet ottelutapahtumalle.
“FC Lahti ei enää aliarvioinut meitä vaan halusi pelata tuon ottelun jossain muualla kuin Tapanilan tekonurmella. Jos olosuhteet olisivat olleet edes hitusen parempia erityisesti oheisfasiliteeteista ja oltaisiin saatu mahdutettua sinne häkkiin monisatapäinen yleisö, oltaisiin varmaan taistelu se matsi sinne. Haluttiin kuitenkin panostaa tapahtumaan taas astetta enemmän ja valittiin kentäksi Oulunkylän tekonurmi, joka oli tietyllä tavalla vähän irvokastakin, olimmehan juuri tiputtaneet kentän pääkäyttäjä, Gnistanin cup-jatkopeleistä.”
– Janne Vottonen“Toinen Lahti-ottelu oli isompi panostus kotijoukkueelta kun Fair Play Arena otettiin näyttämöksi ja selostuskoppiin palkattiin Tico-taustainen Böllö Gayvola (Jussi Kaivola). Yleisö ihmetteli että pitääkö tosiaan nousta seisomaan kun kotijoukkueen pelaajat esitellään. Peli sinänsä ei jättänyt jälkipolville hirveästi kerrottavaa, mutta liekö paikalla ollut Tico-historian isoin yleisö.“
– Masi Mailammi
Toiseen Lahti-otteluun saatiinkin noin 500-päinen yleisö ja tunnelma oli jälleen sekä pelaajistossa että yleisössä katossa. Vaikka sama joukkue oli kohdattu jo vuosi aikaisemmin, oli peli silti pelaajille ja yleisölle aivan yhtä iso.
“Oli upea fiilis olla vain jo paikalla, alkulämmittelyssä ja penkillä, ja nähdä liigapelaajat aivan vierestä.”
– Lauri Nurmi, Atleticon pelaaja vuodesta 2012–“Ensimmäisessä Lahti -pelissä katsojana ja fanina, seuraavissa jo kentällä pelaajana vielä isommalla tunteella. Huikea fiilis kohdata Lahti melkolailla täpötäydellä Ogelin pyhätöllä.”
– Niko Eriksson, Atleticon pelaaja vuodesta 2016–
Edellisvuodesta viisastuneena molemmat joukkueet osasivat myös hyvin analysoida vastustajan vahvuudet ja heikkoudet.
“Ottelun vaatimustaso oli nyt paremmin tiedossa ja käytettiin ihan oikeasti aikaa mm. vastustajan erikoistilannepelaamisen skouttaamiseen ja hyödynnettiin tässä suhteiden kautta mm. liigajoukkueiden videopankkeja. Toisaalta myös Lahti oli vuoden kokeneempi ja osasi valmistautua haastavaan peliin.”
– Janne Vottonen
Itse ottelun Lahti aloitti erittäin pirteästi Ticon ollessa jatkuvasti askeleen perässä. Avausmaali syntyi jo kahdeksannella peliminuutilla, kun Aleksi Paananen tykitti 16-rajalta pallon puolivolleystä vastustamattomasti verkkoon. Vieraiden maali-iloittelu jatkui tasaisesti läpi puoliajan Mikko Hauhian, Drilon Shalan ja Jasse Tuomisen maaleilla ja tauolle lähdettiin tylyin 0–4 -lukemin. Atleticon ainoaksi paikaksi jäi Jesse Ketosen puolittainen läpiajo, joka sekin kilpistyi lahtelaisvahti Tomi Maanojan varmaan katkoon.
Toisella puoliskon alkupuolella Lahti rauhoitti peliä ja Tico saikin ottelun parhaan paikkansa, kun Jesse Ketonen pääsi laukomaan pilkun paikkeilta. Maanoja oli kuitenkin jälleen maalilla mies paikallaan ja sai näppinsä väliin Jessen napakkaan laukaukseen. Tästä selvittyään Lahti kaunisteli vielä loppulukemia ja tuomarin viheltäessä pilliinsä luettiin tulostaululta lukemat 0–6.
Tappioista huolimatta on varmasti kiitosta keränneistä ottelutapahtumista ja kotijoukkueen taistelusta jäänyt kaikille kentällä ja sen laidalla olleille positiiviset muistot.
“Ennen kaikkea aina olen yllättynyt, kuinka hyvin Atletico on pysynyt vastustajan vauhdissa, vaikka vastassa ollut liigajoukkue. Upeita pelejä ja ennenkaikkea yhtenäisen joukkueen esiintymisiä. Hienoa on ollut myös se, kuinka upeita tapahtumia joukkueenjohto on järjestänyt ja panostanut järjestelyihin. Ilahduttavasti on myös ollut yleisöä ja varmasti nämä ovat olleet erittäin tärkeitä hetkiä Atletico-brändin kehittämisen kannalta. Myöskin uskon, että Atleticon maine kovana kilpajoukkueena on kasvanut näiden urotekojen myötä.”
– Kalle Niemi, Atleticon pelaaja vuodesta 2002– ja valmentaja vuodesta 2010–
Perinteisen Suomen Cupin loppu ja Regions’ cup
Vuoden 2016 Suomen Cup hienoine Lahti-peleineen jäi ainakin toistaiseksi Atletico-historian viimeiseksi. Palloliitto nimittäin muutti vuodesta 2017 radikaalisti Suomen Cupin pelitapaa ja otteluiden sijoittelua kalenterivuodelle, minkä vuoksi käytännössä kaikki alasarjajoukkueet “savustuivat” kilpailusta ulos. Täten hienot Daavid vs. Goljat -kamppailut Suomen Cupissa jäivät ainakin toistaiseksi historiaan.
“Tapahtumina Lahti-matsit olivat parasta, mitä Suomen Cup pystyi tarjota. Koko Cupin suola. Vetää surulliseksi kun miettii, miten Liitto on pilannut hienon tapahtuman. Kumarretaan liigan herroja ja syljetään niiden päälle, jotka edustaa sitä, mitä futis on aidoimmillaan. Vastenmielistä.”
– Henri Mattsson
Toisaalta Cup-tunnelmaa on edelleen mahdollista hakea Regions’ Cupista, jota Atletico on pelannut jo vuodesta 2012 Suomen Cupin ohella. Regions’ Cup on Kolmosen ja sitä alempien sarjatasojen joukkueille tarkoitettu cup-kilpailu, jonka mestaruuden houkuttimena on 5000 euron palkintorahat ja pääsy eurokentille. Regions’ Cupia pelataan nimittäin myös muissa Euroopan maissa ja paikalliset mestarit mittelevät keskenään UEFA Regions’ Cupissa. Menestys Regions’ Cupissakin oli Ticolla alkuun melko laihaa, joskin “suurina cup-vuosina” 2015 ja 2016 myös tällä puolella tapahtui.
Vuonna 2015 peli kulki ja fiilis oli kohdillaan siis myös Regions’ Cupin puolella. Ensimmäisissä peleissä kaatui sekä Kolmosen että alempien sarjatasojen joukkueita. Viidennellä kierroksella oli edessä matkapeli Vaasan kupeeseen kun vastaan asettui Sundom IF. Ottelu oli Atleticolta hieman nihkeää pelaamista, vaikka ei vastustajakaan ottelussa kovin kummoiselta vaikuttanut. Joka tapauksessa ottelun alussa hankittu yhden maalin vierasjohto onnistuttiin sössimään lopulta 2-1 -tappioksi. Tästä reissusta on kuitenkin jäänyt varmasti kaikilla päällimmäisenä mieleen surkuhupaisa köröttelu pikkubussilla.
“Harvoin on tullut jojo-hommista paskaa palautetta, mutta silloin sain sitä kuulla – ja ihan ansaitusti. Ajeltiin 80 km tunnissa sellaisella pikkubussilla niin, että matka kesti ikuisuuden ja jouduttiin itse asiassa kesken matkaa soittamaan ja pyytämään aloituksen siirtoa 15-30 minuutilla. Itse peli oli vielä siitä veemäinen, että olimme selkeästi vastustajaa parempi joukkue, mutta tuomaristo veti kotiinpäin ja onnikin tuntui olevan meitä vastaan. Yhden maalin tappion jälkeen se kotimatka tuntui ikuisuudelta, varsinkin kun samaan aikaan paikalta poistui monituhatpäinen lestadiolaisporukka. Pelkästään Sundomista Vaasaan kesti noin 45 min, vaikka normaalisti tuon matkan ajaisi 10 minuutissa. Paluumatkalla pysähdyttiin ainakin kymmenen kertaa, koska Henri Mattsson oli päättänyt perustaa sakkorahoilla baarin ja moni sitten lievitti tuota tappiotuskaansa alkoholilla, kuinkas muutenkaan.”
– Janne Vottonen
“Sundomin reissulta jäi monen muun enemmän tai lähinnä vähemmän positiivisen seikan lisäksi mieleen katsomokulttuuri; joku paikallinen ajoi autonsa vaihtopenkkien puolella muutaman metrin päähän sivurajasta, mutta kun purkupallot alkoivat moukaroida tuulilasia niin kaverihan laittoi pakin päälle melko vikkelään.”
– Ville-Pekka Liimatainen
Seuraavalla kaudella pelit Regions’ Cupissa sujuivat niin ikään. Alkukierroksilla kaadettujen alempien sarjojen joukkueiden lisäksi 4. kierroksella ja puolivälierässä napattiin päänahat kovilta Kolmosen joukkueilta KaaPolta ja SexyPöxyiltä. Vastaan välierässä asettui kuitenkin Kolmosen tasolle ylivoimainen, venäläisrahalla ja espanjalaistyövoimalla pyörinyt FC Legirus Inter, joka nappasi tässä välierässä 3-0 -rutiinivoiton.
”Pelattiin ehkä parasta mahdollista futista ja edettiin aina välieriin saakka, jossa ikävä kyllä vastaan asettui sitten cupin voittanut Legirus. Ilman heidän osallistumistaan väittäisin, että Atletico olisi vienyt tuon cupin.”
– Janne Vottonen
Tico-historiaan kirjatuista kovista cup-vuosista 2015 ja 2016 huolimatta sitä suurinta jättipottia cup-otteluissa ei siis ole kuitenkaan vielä nähty. Mutta, kuten cup-sanonta kuuluu: unelma elää!
Teksti: Jani Hannula
Kuvat: Mari Sjöholm