Seitsemäs Mosa Cup järjestetään 7.4.2018
Koillis-Helsingin varmimpia kevään merkkejä on vuosittain juuri sarjakauden kynnyksellä pelattava Mosa Cup, joka sijoittuu tänä vuonna 7.4. lauantaille. Atletico Malmin ja Puistolan Urheilijoiden yhdessä järjestämä kutsuturnaus kokoaa tälläkin kertaa kahdeksan Koillisen alueen kiinnostavinta joukkuetta mittelemään paremmuudestaan kahdessa tasosarjassa. Reilun 10h aikana pelataan yhteensä kahdeksan jännittävää ja tasokasta derbyottelua niin, että kukin ilmoittautuneista joukkueista nähdään kentällä kahdesti.
Isäntäjoukkueiden lisäksi kilpasarjaan osallistuu viime vuonna rankkareilla pytyn vienyt Tikkurilan Palloseura sekä vakikävijöihin lukeutuva Malmin Ponnistajat.
Harrastepuolella mestaruutta puolustaa puolestaan PuiU/86, jonka lisäksi tuttuja nimiä ovat niin Atletico Akatemia kuin FC KaKekin. Uutena joukkueena mukaan palaa SUMU/77:n paikan Nelosessa perinyt Suurmetsän Urheilijoiden edustusjoukkue.
KILPASARJA: Atletico Malmi (3D), Ponnistajat (3D), PuiU (3D) ja TiPS (3D)
HARRASTESARJA: Atletico Akatemia (5D), FC KaKe (5D), PuiU/86 ja SUMU (4D)
Otteluparit tullaan arpomaan tammikuun lopulla, jolloin julkistetaan myös päivän aikataulut.