Regions’ Cupin puolivälierät arvottu

Palloliitto arpoi tänään Regions’ Cupin puolivälieräparit. Neljänneltä kierrokselta valtakunnallisen kahdeksan parhaan joukkoon eteni enää pelkkiä Kolmosen joukkueita.

Nelosrundilta kutkuttavasti vasta rankkareilla jatkoon painanut Atletico taistelee paikasta semifinaaleissa espoolaisen SexyPöxyjen kanssa. Pöxyt on menneisyydessä ollut Atleeteille paha vastus, sillä aiemmat neljä kohtaamista sarjapeleissä (2010 ja 2012) ovat kaikki päättyneet espoolaisten eduksi.

Muut kolme otteluparia ovat Sisu-Pallo (Seinäjoki) – NJS (Nurmijärvi), Edustus STPS (Savonlinna) – Pallo-Iirot (Rauma) sekä PuiU (Helsinki) – FC Legirus Inter (Vantaa). Pääkaupunkiseutu on turnauksen loppumetreillä siis vahvasti edustettuna, sillä puolivälieriin edenneistä joukkueista yhteensä viisi pelaa Kolmosta Helsingin ja Uudenmaan piiriyhteisössä – Tico mukaan lukien neljä vieläpä samassa lohkossa!

Välieriin jatkavat neljä joukkuetta ovat tiedossa vielä heinäkuun aikana, sillä liiton asettama takaraja puolivälierävaiheen läpiviemiseksi on kuun viimeinen päivä.