Suomen Cupin 3. kierros on arvottu

28 tammikuun, 2016

Suomen_CupPalloliitto arpoi tänään Suomen Cupin 3. kierroksen otteluparit ja selvitti samalla, että Atletico kohtaa seuraavassa otteluparissa vieraissa joko Tervakosken Padon (4D) tai Kasiysi/Rockyn (4D). Atleetit etenivät jatkoon viime viikonloppuna kukistettuaan Nelosessa pelaavan HJK/Lsalon lukemin 8-1.

Atleticolle tuleva vastustaja tulee olemaan molemmissa tapauksissa uusi. Kiinnostavaksi asetelmat tekee myös se, että sekä Pato että Kasiysi sijoittuivat kumpikin viime kaudella oman Nelosen lohkonsa neljänneksi, Pato Tampereella ja Rocky Uudellamaalla. Joukkueiden välinen paremmuus ratkeaa siis vasta lauantaina 30.1. klo 16:00 Laaksolahden tekonurmella.

Kolmannella kierroksella mukana oli vielä ainoastaan Kolmosesta alaspäin löytyvät 40 parasta joukkuetta. Jatkopaikka tältä kierrokselta tietäisi paikkaa nelosrundilla, jolloin mukaan tulevat kaikki Ykkösen ja Kakkosen mukaan ilmoittautuneet joukkueet sekä myös 6 Veikkausliiga-joukkuetta. Jatkopaikka tietäisi suurella todennäköisyydellä (n. 60%) sitä, että vastaan asettuu korkeammalla pelaava joukkue ja mahdollisuudet liigajoukkueen kohtaamiseenkin ovat olemassa (n. 11%).

Viime vuonna Atletico eteni ennätyksellisesti Suomen Cupin 5. kierrokselle, jossa se taipui yli 400-päisen yleisön edessä 0-2-lukemin FC Lahdelle (Veikkausliiga). Tämän kauden tavoitteena olisi uusia hieno cup-kokemus ja eteneminen mahdollisimman pitkälle.

Tulevan cup-ottelun ajankohta ja pelipaikka ilmoitetaan heti niiden ratkettua. Kierros tulisi olla kuitenkin pelattuna jo su 21.2. mennessä.

Muut otteluparit löydät täältä.