Preseasonin yhteenveto
Atleticon tammikuun alussa käynnistynyt preseason lähenee loppuaan ja kausi käynnistyy ylihuomenna, lauantaina. Luvassa on jälleen kuuden kuukauden mittainen rypistys, joka sisältää 22 kilpailullista ottelua: 11 kevätkierroksella ja 11 kesälomien jälkeen syyskierroksella.
Tässä artikkelissa vedetään yhteen 3,5kk kestänyttä preseasonia ja luodaan myös katsausta tulevaan. Kommentoimassa päävalmentaja-pestin tälle kaudelle napannut Jeppe Römark sekä taustatiimistä tuttu Janne Vottonen.
Uusiutumista valmennuksessa
Edeltävät kaksi kautta Ticoa menestyksekkäästi liidannut Anselmi Henriksson jätti viime kauden päätteeksi pestinsä ja samalla ovenavauksella poistuivat myös Timo Kinnunen ja Joonas Prami. Valmennuksellinen aukko oli siis varsin suuri paikattavaksi, mutta joukkueenjohto ilmoitti jo marraskuun lopulla löytäneensä uuden pääkäskyttäjän, kun PKKU:ssa pitkään toiminut Jeppe Römark kiinnitettiin Tico-paatin peräsimeen.
Tiimi täydentyi vielä ennen tammikuun alussa startannutta preseasonia kahdella uudella nimellä, kun Ilmari Fredman (os. Innanen) ja Markku Mutanen viimeistelivät valmennustroikan. Heidän lisäkseen jo lähes 20 kautta taustoilla huhkineet Ville-Pekka Liimatainen ja Janne Vottonen toivat tarvittavaa jatkuvuutta viime kaudeksi mukaan liittyneen Esa Leivosen täydentäessä väkivahvaa taustakuusikkoa.
Päävalmentaja Römark kiitteleekin tiimin panosta ja saamaansa apua:
– Valmennustiimi on toiminut hyvin ja roolitukset olleet hyviä. Jokainen valmentaja on tuonnut varmasti uusia, hyviä juttuja toimintaan. Samaten taustoista on paljon apua. Heitä on vähintään kaksi paikalla jokaisessa tapahtumassa ja joskus jopa kaikki kolme! En tiedä kovinkaan montaa ylemmällä sarjatasolla operoivaa porukkaa, jossa olisi harjoituksissa mukana 3 valmentajaa ja 3 taustaa!
Muutoksia myös pelaajistossa
Myös pelaajarintamalla nähtiin jonkin verran mutoksia. Merkittävimmät poistujat olivat Ticon kaikkien aikojen maalintekijä, Jesse Ketonen sekä viime kausien avainmiehiin keskikentän keskustassa lukeutunut Alexander Lindström. Pari pykälää alaspäin, Atletico Akatemian riveihin ”downshiftannut” Ketonen ehti ehti edustaa keltapaitoja yhteensä 197 pelissä ja iskeä 118 osumaa kausilla 2015-2024. Lindström puolestaan lukeutuu tuoreempaan kaartiin, mutta pelasi pelinumeronsa mukaisesti kunnioitettavat 88 peliä (joissa 15 maalia) kausilla 2020-2024.
– Jesse ja Allu ovat tietty massiivisia menetyksiä! Jesse on meidän kolmosdivaritaipaleen merkittävimpiä yksittäisiä pelaajia, vaikka viime kausilla ei ehkä ihan niin isossa roolissa enää ole ollutkaan. Allu taas on ollut iso palanen meidän viime kausien menestystä, mutta nyt kun hänelle tarjoutui mahdollisuus kokeilla siipiään divaripykälää korkeammalla ja todennäköisesti vielä ihan merkittävässä roolissa, niin tottakai sen mieluusti hänelle tässä kohtaa uraa suo. Onneksi Jesseä pääsen näkemään alkavallakin kaudella Akatemian riveissä ja kuka tietää, vaikka ”lupaava nuori mies” nostettaisiin jossain kohtaa edarinkin mukaan. Allulle taas toivotan isosti tsemppiä astetta kovempiin haasteisiin – toivottavasti hänetkin nähdään jossain vaiheessa tulevaisuudessa vielä Tico-paidassa, fiilistelee Vottonen.
Viime kauden yllättäjiin lukeutunut Yalo Nousiainen jatkoi puolestaan veljensä perässä Ponnistukseen ja ulkomailla olevaa kaksikkoa, Joona Packalen & Omar Hasan malmilaisvalmennus odottaa takaisin kesälomien jälkeen. Younis Saadin aikatauluista vastaa Suomen Puolustusvoimat, mutta myös häntä saatetaan nähdä kauden aikana maalinsuulla.
Uudet tulijat ovat edustaneet pääasiassa nuorempaa kaartia ja Tico onkin tehnyt samalla myös investointeja tuleville kausille. Seitsikon kokenein peluri on aiemman preseasonin ”VJS-invaasiota” jatkava Eetu Olvinen, jota onkin nähty jo talven aikana isossa roolissa. Lisäksi vanhoista tutuista pelimiehistä Malmille palasi aiemman stintin loukkaantumisesta johtuen vielä kilpailullista debyyttiään odottava Andreas Sundman.
Muu viisikko onkin sitten -04-06-syntyneitä tulevaisuuden lupauksia pääasiassa A-juniorijengitaustoilla: Abdelali Hanate Gnistanista, Leo Karaskuru ja Osku Mikkonen KOPSEsta, isoveljensä jalanjälkiä seuraava Robin Nurmi Hongasta ja Mowliid Nur Atlantiksen kautta lopulta aladivareista tutusta FC Haxista. Mikkosella toki jo pari kautta takana miesten pelejä KoiPSista ja Nurilla puolestaan TiPSistä.
– Uudet pelaajat ovat ovat onnistuneet hyvin. Ovat tulleet hyvällä asenteella sisään ja näyttäneet haluavansa taistella paikoista avauskokoonpanossa. Seitsemästä uudesta pelaajasta Stidiltä (Eetu Olvinen) löytyy enemmänkin kokemusta miesten sarjoista, mutta muut ovat kunnolla vasta availemassa portteja aikuisten kentille, tiivistää Römark.
Ovia ei ole myöskään lyöty vielä kiinni, eli paria vahvistusta / täydennystä kartoitetaan yhä myös tätä kautta ajatellen.
Tuloksellisesti haastava preseason
Ensisilmäys preseasoniin paljastaa, että muutokset eivät ole sujuneet täysin kivuttomasti. Viime talvena Tico lasketteli pitkälle huhtikuulle ilman ainuttakaan tappiota, kun taas nyt niitä on koettu varsinaisella peliajalla neljästi ja kertaalleen vielä päälle rankkareilla, kun melkoiseksi cup-kiroukseksi osoittautunut Töölön Taisto laittoi Atleetit lauluun jo neljännen kerran cup-kilpailujen puolella.
Tukkaan tuli tämän lisäksi sarjanousijoilta, SibboV:ltä kuin HJK/Kantsulta sekä viimeisimpänä divaripykälää korkeammalle nousseelta PuiUlta. Hienot ja selkeät voitot irtosi puolestaan Ponnistajista ja LPS:stä. Lisäksi joukkoon mahtui myös tasuri PKKU/2:ta vastaan.
Taustatiimi tiedostaa odotettua heikomman rekordin, mutta päävalmentaja Römark löytää tälle myös uskottavia selityksiä:
– Preseason on mennyt pelaajiin tutustumiseen ja hivenen uuden pelisysteemin sisäänajoon. Meillä on ollut myös yllättävän paljon loukkaantumisia, sairasteluita ja siviilipuolen poissaoloja, jotka ovat luoneet omat haasteensa ja pakottaneet tekemään muutoksia kokoonpanoihin sekä peluuttamaan pelaajia enemmän väärillä pelipaikoilla kuin olisin halunnut. Ja vaikka pelit eivät olekaan menneet tuloksellisesti kovin hyvin, ei se kerro ihan kokonaiskuvaa: olemme peleissä tehneet paljon helppoja virheitä puolustaessa ja vastustajat ovat rankaisseet sitten niistä. TöTa-peli eritoten korpeaa, kun emme saaneet peliajalla ratkaistua ottelua ja pilkuilla tuli sitten lähtö cupista, vaikka pelillisesti olimme hyviä siinä pelissä.
Myöskään Vottosen sormi ei ole vielä paniikkinappulalla:
– Onhan tämä preseason ollut tuloksellisesti pettymys – ei sitä käy kiistäminen. Toisaalta kuten Jeppe sanoi, pitää pystyä katsomaan myös noiden tulosten taakse. PuiU-peli taisi olla preseasonin ensimmäinen, jossa meillä on ollut esim. vähemmän laukauksia tai maalipaikkoja kuin vastustajalla ja Ponnistajat-peli taisi olla preseasonin ainut, jolloin ollaan päästy vetämään ns. ykkösnyrkillä. Ollaan saatu sitä kuuluisaa dataa pelaajista ja kaikki näistä peleistä ovat kuitenkin palvelleet valmistautumista kauteen. Nyt voi kuitenkin unohtaa selitykset ja tästä eteenpäin vain pisteet ratkaisee. Siitä jokaisella pelaajalla ja taustatiimin jäsenellä on iso vastuu.

Tehotilastojen puolelta löytyy puolestaan tuttuja nimiä. Olli Hänninen vei preseasonin epävirallisen maalipörssin nimiinsä, Vili Lankinen taas keikkui pistepörssin kärjessä.
Valmistautuminen loppusuoralla
Pelit käynnistyvät tosiaan tulevana lauantaina, kun Atletico saa vieraita Lahdesta: Ticon ja FC Lahti 69:n välinen ottelu starttaa Mosan Wembleyllä klo 15:00. Malmilaiset pelaavat parin ensimmäisen kotiottelunsa lisäksi myös sekä kevät- että syyskierroksen viimeiset kotiottelunsa Tapanilassa – muuten Ticoa palvelee tuttu kotinurmi Pukinmäessä.
Iso osa peleistä pelataan lauantai-iltapäivisin klo 15:00 alkaen, mutta myös poikkeuksia mahtuu joukkoon aikataulullisista päällekkäisyyksistä ja kenttätilanteesta johtuen. Tarkempi otteluaikataulu löytyy totutusti Ottelut-osiosta.
Ottelulistaa katsellessa katse kiinnittyy myös kesäkuun pienoiseen ottelusumaan ja juhannuksen ympärillä olevaan erikoiseen minitaukoon. Tämä selittyy kuitenkin Länsi-Vantaan Ylpeyden Regions’ Cup -lopputurnausmatkalla San Marinoon, johon odotetaan jälleen jonkinlaista Atletico-edustusta. Tämän vuoksi juhannuksen jälkeiseltä viikolta alunperin löytynyt TöTa-peli sijoiteltiin kesäkuun alkuun.
Römark näkee, että joukkue on valmiina kauteen:
– Valmistautuminen kauteen on loppusuoralla ja olemme hyvässä fyysisessä kunnossa. Työmoraali pelaajilla on ollut vahvaa ja olen positiivisella tavalla yllättynyt treenien tekemisestä. Silloin kun juostaan, niin silloin myös juostaan. Kukaan ei kommentoi sitä ja pidän sitä erittäin hyvänä asiana. Nyt kun saadaan viimeiset pelilliset palaset loksahtelemaan kohdilleen, niin homma alkaa olla bueno.
Tavoitteita ja ennakko-odotuksia kysyttäessä Römark uskoo myös vahvasti omaan tekemiseen:
– Useammalla lohkovastustajalla tuntuu olevan Veikkausliigassa tai muilla korkeammilla tasoilla pelanneita kavereita, joten uskon, että lohkossa pelataan varmasti paljon ristiin. Ja kun pystymme vaan oman hommamme hoitamaan, kaikki on mahdollista. Jos jokaista ottelua lähdetään voittamaan, niin sijoitus ei voi olla mikään muu kuin 1.