Leo Karaskurusta tuorein Atleetti!
Atletico tiedotti tällä viikolla myös toisesta pelaajahankinnasta, kun ensiaskeleitaan miesfutiksen puolella ottava Leo Karaskuru (s. 2004) liittyy malmilaisjoukkueeseen!
Leo on korsolaisen KOPSEn kasvatti ja edustanut seuraa koko tähänastisen jalkapallouransa. Viimeiset kolme kautta ovat vierähtäneet seuran A-junioreissa, jossa Karaskuru oli nostamassa joukkuettaan A3-divarista aina ASM-karsintaan saakka ja lukeutui jokaisella kaudella joukkueen ehdottomiin avainpelaajiin. Hänet valittiin myös kaudella 2023 KOPSEn Vuoden miespelaajaksi ylisanojen saattelemana.
Keskikentän keskustan eri rooleissa viihtyvän Karaskurun viime vuosi oli rikkonainen armeijan vuoksi, mutta nyt intti on takana ja mies valmiina ottamaan ensiaskeleensa miesfutiksen puolella. Treeneissä ja parissa viimeisimmässä treenipelissäkin on nähty jo hyviä näyttöjä niin pallollisista kyvyistä, liikkeestä kuin oikeanlaisesta asenteestakin – asioista, joita päävalmentaja Jeppe Römarkkin kiittelee:
– Leon halu kehittyä näkyy päällepäin. Taitava ja hyvin sijoittuva pelaaja, jolla ensimmäinen miesten kausi vasta alkamassa. Leo itse tiedostaa tilanteen joukkueessa ja näen sen vahvuutena. Hän voi yllättää monet nopeastikkin, kun pääsee täyteen iskuun.
Karaskuru odottaa innokkaasti ensimmäistä kaustaan miesten Kolmosessa:
– Ehdottomasti hyvillä fiiliksillä Ticoon. On hieno päästä pelaamaan ja treenaamaan armeijan jälkeen taas kunnolla. Odotan ensikaudelta vahvaa nousujohteista kautta sekä taistelua Kolmosen kärkisijoista.
Tervetuloa Ticoon, Leo!