Mowliid Nur siirtyy keltamustiin
Atletico tiedotti eilisen voitokkaan Ponnistajat-treenipelin jälkimainingeissa kauden neljännestä pelaajahankinnasta, kun kaikissa kolmessa treenipelissä esiintynyt Mowliid Nur (s. 2005) kiinnitettiin tulevaksi kaudeksi Tico-paitaan!
Joulukuusta saakka malmilaisten mukana ollut ”Maukka” on syntynyt Somaliassa, mutta asunut Suomessa 5-vuotiaasta saakka. Kasvattajaseuransa, I-HK:n lisäksi Nur on edustanut juniorivuosinaan myös VJS:ää, PKKU:ta ja Gnistania. Debyytti miesten tasolla tapahtui kaudella 2023, jolloin Nur pelasi 16 peliä Kakkosta TiPSin paidassa. Viime kautta haittasivat polvivammat, mutta kesän jälkeen Maukka kävi pelailemassa kahdeksan peliä Kutosta FC Haxin riveissä ja treenasi itsensä jälleen siihen kuntoon, että pystyy pelaamaan futista taas hieman ”vakavammin”.
Maukan omin paikka löytyy laitapakkiosastolta, mutta onpahan mies ehtinyt pelata niin laiturina kuin keskikentän pohjallakin. Liikettä piisaa ja suu käy positiivisella tavalla jatkuvasti niin treeneissä kuin peleissäkin, minkä myös päävalmentaja Jeppe Römark on pistänyt merkille:
– Maukaan hymyä ei voi olla huomaamatta. Positiivisella energialla varustettu taskuraketti, joka haluaa kokoajan osallistua peliin. Maalinteko ollut treeneissä haastavaa, joten puolustaja taitaa olla kyseessä. Maukalla on myös kokemusta ylemmästä sarjasta.
Nur itse odottaa innolla alkavaa kautta ja kärkitaistoa:
– Olen todella innoissani liittyessäni Ticoon ja päästessäni keskittymään jalkapalloon täysipainoisesti. Viime vuosi oli rikkonainen loukkaantumisten vuoksi, mutta nyt olen motivoitunut ja valmis uuteen kauteen. Joukkueessa on erinomainen ilmapiiri, mikä on minulle erittäin tärkeää, ja uskon, että tulen nauttimaan pelaamisesta täällä. Tavoitteenani on kehittyä pelaajana mahdollisimman paljon sekä olla joukkueelle hyödyksi kentällä. Lisäksi haluan antaa kaikkeni sen eteen, että saavutamme yhteisen päämäärämme, eli sarjanousun.
Tervetuloa Ticoon, Maukka!