Kolmonen: Atletico Malmi – HPS 3-2 (0-0)
Atletico kaatoi sarjakärjessä vielä ilman yhtäkään tappiota pelanneen ja ainoastaan yhden maalin aiemmin koko kaudella päästäneen HPS:n. Malmilaiset olivat pitkin iltapäivää askeleen edellä, mutta pari helppoa lahjamaalia meinasivat tehdä iltapuhteesta haastavan. Tico painoi kuitenkin pelin tasoihin ja iski vielä voittomaalin ottelun 89. minuutilla.
Maalit
1-0 Olli Hänninen (Alexander Lindström) 48′
1-1 Samuel Kenvin 49′
1-2 Aaro Törnblom 58′
2-2 Kevin Nurmi 76′
3-2 Jonne Ketonen (Kevin Nurmi) 89′
Tilastot
Avaus
Sergio Quilodran (MV)
Henry Ruotsalainen 88′ Janne Hampaala
Joona Hellsten
Akseli Hietala
Ronias Yacoob
Mikko Maaranen
Alexander Lindström
Kevin Nurmi
Jonne Ketonen (C)
Timur Saltykov 60′ Aleksi Myllys
Olli Hänninen 78′ Jesse Ketonen
Muut vaihtopelaajat
Kirill Popov
Ronny Rantala
Raportti
Atleticon kevätkierros oli kääntymässä loppua kohden hiukan mollivoittoisemmaksi, sillä edeltävästä kolmesta pelistä oli irronnut kaksi tappiota ja vain yksi tasuripiste. Vastus ei ollut myöskään helpottumassa, sillä Tico sai päivän otteluun isännöitäväkseen sarjan kärkipaikalta vielä tappioitta löytyvän HPS:n, joka oli jo yhdeksän ottelua päästäen vain yhden osuman.
Helpoksi tilannetta ei tehnyt myöskään kokoonpanohuolet ja Anselmi Henriksson sai ihan tosissaan pähkiä, mistä kaivaisi miehet niin toppari- kuin keskikenttäosastollekin. Keskikentältä puuttuneiden Kustaa Käen ja Tony Nyyssölän tilalla avasi tällä kaudella lähinnä laitapakkina pelannut Mikko Maaranen ja puolustukseen kaivettiin todellinen jokerikortti seuran A-junioreista, kun HerTo-pelissä debytoinut ja lisäajan minuutit pelannut Joona Hellsten kirmasi elämänsä ensimmäiseen miesten pelin avauskokoonpanoon.
Ottelu alkoi sateiden kastelemalla Pukinmäen nurmella kuitenkin todella vahvasti ja ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana Tico laukoi viidesti ja sai myös pari kulmapotkua ja yhden vaparinkin erittäin hyviltä paikoilta HPS:n tilastosarakkeiden näyttäessä nollaa kullakin näistä mittareista. Avausminuuttien laukaukset niin Alexander Lindströmiltä (kahdesti) kuin Mikko Maaraseltakin suuntautuivat kuitenkin selvästi yli. Lähimpänä osumaa oli Olli Hänninen, joka seitsemännellä minuutilla voitti ensin parin sekunnin sisään kolme pääpalloa ja tökkäsi vielä pallon HPS-topparin längeistä vapautuen puolittain läpiajoon. Kierteinen laukaus haki vasenta kulmaa, mutta lipui kuitenkin niukasti yli takakulman.
Sama mies oli myös vielä paremmilla maalipaikoilla 14. minuutilla, kun Timur Saltykov pelasi erinomaisen keskityksen oikealta laidalta veskarin ja toppareiden väliin niin, että Hänninen pääsi ohjaamaan palloa vitosen viivalta vielä kohti maalia. Atleticon harmiksi kuitenkin päin HPS-veskari, Pyry Saartoa.
HPS sai vasta ensimmäinen kympin jälkeen ensimmäisen pidemmän pallollisen vaiheen ja loi myös ensimmäisen puolittaisen paikan 16 minuutin pelin jälkeen. Vasemmalta annettu kulmapotku tipahti Sergio Quilodranin käsien kautta vaarallisesti maalin eteen ja HPS-peluri sai palloon pienen tatsin ennen kuin Quilodran heittäytyi sen tielle.
Kevyen HPS-vaiheen jälkeen tuli jälleen Tico vahvemmin, kun ensin 21. minuutilla Kevin Nurmi riisti pallon keskustassa ja eteni puolittaiseen läpiajoon. Laukauksen hetkellä puolustaja liukui kuitenkin takaapäin ja sai blokatuksi laukauksen kulmaksi. Ja vain muutamaa minuuttia myöhemmin Jonne Ketonen tarjoili oikealta laidalta jälleen matalaa palloa veskarin ja puolustuslinjan väliin, mutta Nurmi ei saanut ohjatuksi pelivälinettä sisään.
Ensimmäisen puolituntisen perusteella Tico olisi voinut johtaa peliä hyvin jo parilla, kolmella maalilla, mutta ensimmäisen jakson viimeinen vartti mentiin sitten tapahtumaköyhemmin ainoana mainintana ehkäpä Nikke Veikkasen boksin rajoilta ampuma vapaapotku, joka sekin suuntautui kuitenkin maalin keskelle päin Quilodrania ja oli näin helppo torjuttava. Niinpä tauolle mentiin tasaisissa 0-0-lukemissa.
Toisen jakson alkuun saatiin stiten maalejakin, kun Tico iski jo 48. minuutilla avausmaalin ja HPS painoi heti seuraavasta tilanteesta tasoihin. 1-0-osuma käynnistyi vasemmalta annetusta kulmapotkusta, jonka HPS purki boksin ulkopuolelle. Alexander Lindström viritteli matalan kudin, josta kehkeytyikin hyvä syöttö suoraan Olli Hännisen jalkaan. “Malmin Hååland” kääntyi Eero Puro selässään ja laukoi pallon toisella tatsillaan Pyry Saarron kautta sisään.
Kauaa juhlat eivät kuitenkaan jatkuneet, koska Hopsi iski pelin tasoihin jo heti seuraavasta hyökkäyksestä. Vaarattoman oloinen keskitys oikealta pysähtyi Quilodranin nyrkkeilyyn, josta pallo tipahti puolestaan aivan vapaana boksin ulkopuolella olleen Samuel Kenvinin jalkaan. Quilodran oli jo ulkona tilanteesta eikä Kenvinillä ollut edessään kuin oikeastaan Mikko Maaranen, jonka vasemmalta puolelta Kenvin myös laittoi pallon sisään maalin vasempaan nurkkaan.
Vajaata kymppiä myöhemmin Tico hukkasi ensin huipputontin Kevin Nurmen tarjoillessa päätyrajalta maaliviivaa nuolleen keskityksen, mutta ketään ei ollut jatkamassa palloa sisään. 58. minuutilla lävähti sitten toistamiseen, kun HPS sai jo toisen “lahjamaalin” Quilodranin liukastellessa ja nyrkkeillessä pallon tällä kertaa boksin vasempaan laitaan, josta vaihdosta sisään tullut Aaro Törnblom pääsi jälleen aivan vapaasti hakemaan viimeistelyä enää vain kenttäpelaajia edessään. Se myös onnistui ja HPS siirtyi 1-2-johtoon.
Kaksi shokkiosumaa lamaannuttivat kotijoukkueen hetkeksi ja HPS sai pientä momentumia, mutta äkkiä vaakakuppi kääntyi jälleen malmilaisten eduksi ja myös maalipaikkoja syntyi tasaiseen tahtiin. Sekä Lindström että Hänninen pääsivät laukomaan kerran mieheen ensimmäisen ampuessa yli ja toisen sivuverkkoon. Jonne Ketonen puolestaan laukoi kohti etukulmaa ja veskari torjui laukauksen vaivoin kulmaksi sekä puski vielä tästä kulmasta pallon hyvin kohti maalia ja päin sen edessä odotellutta Hännistä, josta peliväline kimposi kohti maalia. Saarto kuitenkin torjui.
Seuraava hyökkäys ja kulma oli niin ikään vaarallinen, kun Akseli Hietala pääsi puskemaan Kevin Nurmen kulmapotkuun hyviltä paikoilta. Ikävä kyllä osuma oli sen verran kehno, että pallo lipui lopulta sivurajasta yli. Tämä sivurajaheitto olisi puolestaan kuulunut ilman muuta HPS:lle, mutta tuomari näytti malmilaisheittoa ja ennen kuin kukaan oikeastaan edes tajusi, Akseli Hietala painoi jo pitkän lingon boksiin, josta pallo tipahti Kevin Nurmelle. Tämä puolestaan täräytti jalkaviidakon keskeltä matalan laukauksen ohi Saarron maalin oikeaan nurkkaan. Tico oli tullut tasoihin!
Aleksi Myllyksellä oli kaksi huippupaikkaa tehdä myös se kolmas ja ratkaiseva osuma, mutta mies tuhlasi tonttinsa 79. ja 81. minuuteilla. Ensin Jonne Ketonen pelasi hänet oikealta laidalta linjan läpi vauhtiin ja Myllyksellä oli kaikki maailman aika ja tila miettiä ratkaisua, mutta kun laukaus lopulta lähti, suuntautui se aivan päin Saartoa. Jälkimmäinen tilanne tuli puolestaan kulmapotkusta, jonka Myllys puski taka-alueelta kohti etuyläkulmaa, mutta joitakin kymmeniä senttejä yli.
Pelin viimeisen aikana oli kuitenkin draamankaari kohdillaan, kun ensin Jonne Ketonen laukoi matalana kohti etukulmaa ja veskari torjui pallon eteensä, mutta vierasjoukkue ehti ensimmäisenä ripareille. Seuraavasta hyökkäyksestä HPS puolestaan lähetti ristipallon oikeaan laitaan ja Ronias Yacoob kompuroi missattuaan pääpallon. Onni Maunula pääsi aivan vapaasti ajamaan pystyyn ja keskittämään takaviistoon, josta myös lähti kova ja tarkka pommi – kuitenkin vain yläriman alaosiin.
Kun HPS ei käyttänyt omaa tilaisuuttaan, Tico teki näin. 3-2-maaliin johtanut tilanne käynnistyi Ticon vasemmalta laidalta, johon pelattiin puolustuslinjasta heikko syöttö. Kevin Nurmi ehti ensimmäisenä palloon, ohitti kolmen linjassa oikealla pelanneen topparin ja ajoi pystyyn. Moni varmaan odotti Nurmelta laukausta kohti takakulmaa, mutta mies löysikin vielä boksin toisesta kulmasta toisessa aallossa mukaan tulleen Jonne Ketosen, joka otti pelivälineen haltuun ja laukoi tarkasti takakulmaan. Tico siirtyi jälleen johtoon!
Lisäajan minuutit mentiin kynsiä pureskellen, sillä HPS sai vielä kaksi vaparia ja yhden kulmapotkun. Tico kuitenkin selvisi näistä hyvin, vaikka varsinkin se lisäajan neljännellä minuutilla nähty epäsuora vapari pelattiinkin kuviona Ticon linjan taakse ja HPS-pelaaja pääsi myös puskemaan palloa kohti Quilodranin maalia. Kuitenkin sen verran löysänä, ettei malmilaisveskarilla ollut kummempia haasteita. Niinpä tuomari päätti ottelun Ticon 3-2-voittoon ja voitonjuhlat olivat luonnollisesti railakkaat!
Ottelusta irtosi siis arvokas voitto ja päänahka suosikkina peliin lähteneestä sarjajohtajasta. HPS:lläkin oli toki saumansa ja mikäli ylärimaan tullut laukaus olisi ollut muutamia senttejäkin matalampi, olisi vierasjoukkue saattanut hyvinkin poistua voittajana. Nyt kuitenkin Tico oli onnekkaampi ja käytti lopun tilaisuutensa hyväkseen ottaen pelin tapahtumiin ja voimasuhteisiin nähden melko ansaitun voiton.
Malmilaiset olivat pitkin iltapäivää askeleen edellä ja esiintyivät muutenkin huomattavasti energisemmin ja aktiivisemmin kuin parissa edeltävässä pelissä pienoisista kokoonpanohuolista huolimatta. Aavistuksen suoraviivaisemmat hyökkäykset ja erityisesti Ticon laitapeli olivat myrkkyä vierasjoukkueelle eikä tekonurmilla paremmin viihtyvä vierailija saanut oikein missään vaiheessa omaa tuttua peliään käyntiin.
Tästä on hyvä jatkaa kohti kevätkierroksen päättävää PPJ/Ruoholahti-ottelua. Panosta piisaa tässäkin pelissä, sillä taistelupari löytyy sarjataulukon sijoilta kaksi ja neljä vain piste eronaan PPJ:n eduksi. Kick-off keskiviikkona Jätkäsaaren tekonurmella klo 20:15.
Pyttykerhon tähtipelaajapisteet
Jonne Ketonen: Pitelemätön laidallaan, tinkimätön puolustussuuntaan ja varma viimeistely voittomaalissa. | |
Mikko Maaranen: Vakuuttava esitys keskikentällä, joukkueen pelin koossa pitävä voima. | |
Joona Hellsten: Ennakkoluuloton esiintyminen topparina, suoriutui osastaan loistavasti. |