Preseason käyntiin isolla siirtouutisella – Jonne Ketonen palaa takaisin keltapaitaan!

15 tammikuun, 2022

Atletico pudotti treeniviikon päätteeksi todellisen siirtopommin tiedottaessaan 2010-luvun ehdottomiin Tico-legendoihin lukeutuvan Jonne Ketosen (s. 1991) paluusta Atleticon keltapaitaan. Nuoremman Ketos-painoksen viime kausi vierähti Kehä 3:n toisella puolella, Tikkurilan Palloseurassa, mutta juuri 30-vuotisjuhliaan viettänyt laituri on palannut taas kotiin!

TiPS-kasvatti pelasi aikanaan ensimmäiset divarikautensa KoiPS/Cold Starsissa, jossa Jonne teki tuhojaan veljensä Jesse Ketosen kanssa muutaman kauden ajan ennen ”kohusiirtoa” Atleticoon. Yli 50 maalia kaudessa vielä Nelosessa iskenyt veljespari jatkoi kovaa tahtia Ticon ringissä Kolmosessa ja nousi sarjatason ehdottomaan eliittiin.

Jonnelle kirjattiin vuosina 2015-2020 yhteensä 123 virallista Tico-ottelua, missä mies tehtaili ”kendotehot” 59+45=104. Näillä statseilla Jonne löytyy Atleticon kaikkien aikojen maalitilaston kolmantena, syötöissä ensimmäisenä ja pisteissä sijalla kaksi. Huikeiden tehopistelukemien lisäksi mies voitti myös otteluraporttien yhteydessä jaettavien “Tähtipelaajapisteiden” tilastot neljällä kaudella putkeen vuosina 2015-2018 ja ennätti pokata kertaalleen niin Vuoden tulokkaan kuin Vuoden pelaajankin palkinnot kausina 2015 ja 2016.

Viime kaudeksi Jonne etsi vaihtelua ja uusia haasteita päätyen lopulta kasvattiseuransa paitaan pelaten miltei koko kauden terveenä ja isossa roolissa. Laituri nähtiin tikkurilalaispaidassa niin vasemmalla laidalla kuin muutamaan otteeseen kärjessäkin. 12 peliin syntyi neljä maalia ja mies pokkasi vihreässä paidassa myös Vuoden tulokkaan tittelin.

Tico-kannattajat pääsevät nyt kuitenkin taas vuoden tauon jälkeen nauttimaan Jonnen otteista tutussa keltapaidassa ja mies itsekin on innoissaan toivotusta paluusta:

– On ehdottomasti hienoa palata takaisin kotiin ja päästä pelaamaan jälleen velipojan kanssa. Kerran ticolainen, aina ticolainen. Ja on se vaan mukavampaa pelata itselle rakasta lajia pitkäaikaisten kavereiden kanssa sekä tietysti päästä kuulemaan pitkästä aikaa Rudin (Ville Ruuska) juttuja. Ensi kaudelta odotan, että pystyisin pelaamaan ehjän preseasonin ja säilyisin ehjänä koko kauden. Joukkueelta taas odotan tuttua ticomaista taistelua ja sellaista kaikki peliin -asennetta. Itse kun vihaan häviämistä, niin tulen ainakin antamaan oman osani tästä asenteesta ensi kaudella.

Myös Ticon valmennusjohdossa ollaan äärimmäisen tyytyväisiä talven ensimmäiseen hankintaan. Päävalmentajakaksikon toinen osapuoli, Antti Säynätkari kommentoi Jonnen hankintaa seuraavasti:

– Valmennus ottaa Jonnen avosylin takaisin. Kunniakkaan Atletico-taustansa takia hän saattaa jopa päästä suoraan edustukseen kulkematta Akatemian kautta. Jonnella on taitoa, sisua ja ennen kaikkea kahmalokaupalla raakaa ratkaisuvoimaa. Viimeiseksi mainittu vain korostui Tikkurilassa, jossa Jonnen harteilla lepäsi suuri vastuu sekä hyökkäysten aloittamisesta että niiden päättämisestä. Valmennuksen näkökulmasta myös Jonnen kova treenimotivaatio ja -intensiteetti ovat isoja plussia koko joukkueen tekemiselle.

Tervetuloa takaisin kotiin, Jonne!