Atletico vahvisti rivejään vielä ennen siirtoikkunan sulkeutumista – Niilo Kangassalo keltapaitaan

Atletico tiedotti vahvistaneensa rivejään juuri sopivasti huomenna siintävän Koillisen derbyn alla. Monikäyttöinen Niilo Kangassalo (s. 1998) palaa futiskentille pienen tauon jälkeen ja pukee päällensä Tico-paidan vähintään loppukauden ajaksi.

Kangassalo on alkujaan Gnistanin kasvatti, mutta mies ennätti junioriaikoina pelata niin HJK:n ikäluokkaedarissa kuin muutamien samanikäisten Atleetin kanssa myös MPS-paidassa. Viimeiset junnuvuodet vierähtivät puolestaan PK-35:n B- ja A-SM-joukkueissa, mutta mm. loukkaantumiset ajoivat Kangassalon pistämään nappulakengät naulaan jo kauden 2017 päätteeksi. Nyt kroppa on kuitenkin kunnossa ja pelifiilis palannut, joten ura jatkuu jälleen malmilaisryhmässä isoin odotuksin.

Se on myös näkynyt myös heinä-elokuun treeneissä, joissa monipuolisesti uransa varrella niin hyökkääjää, laituria, kymppipaikkaa kuin laitapakkiakin pelannut, vasenjalkainen taituri on ehtinyt yllättää niin valmennusjohdon kuin kanssapeluritkin eikä junnuvuosien talentti ole selvästi kadonnut 23-vuotiaalta minnekään tauosta huolimatta.

Päävalmentaja Timo Kinnunen näkeekin tuoreimman suojattinsa suurimpana vahvuutena monipuolisuuden:

“Niilo on taitava ja monipuolinen pelaaja, jonka kosketus on pienestä tauosta huolimatta pysynyt ajankohtaisena. Usean pelipaikan taitajana hän tuo hyvän vaihtoehdon Atleticon hyökkäyspelaamiseen loppukauden vääntöihin.”

Kangassalo odottaa puolestaan malttamattomasti paluuta pelikentille:

”Hyvillä fiiliksillä Atleticoon. Joukkueessa hyvä yhteishenki ja voitontahto. Kiva päästä itse pitkästä aikaa pelaamaan ja parantamaan omaa kuntoa sekä futistaitoja, joiden avulla voin parhaiten auttaa joukkuetta. Uskon, että joukkueella tulee olemaan menestyksekäs loppukausi.”

Tervetuloa Ticoon Niilo!