Kolmosen otteluohjelma valmiina
Ticon otteluohjelma ”muutosten Kolmosessa” 2020 on valmis julkaistavaksi. Sarjakauden 17 ottelua runnotaan läpi noin neljän kuukauden jaksossa – tynkäsesongin johdosta ilman perinteistä puolenvälin taukoa – ja lohkon päätöskierros on normaalin aikataulun mukaisesti lokakuun alussa ennen nousukarsintavaihetta.
Atleetit avaavat urakkansa kotipelillä lahtelaista FC Kuusysiä vastaan Pukinmäessä 14.06., ja ennen ensimmäistä vierasottelua koittaakin saman tien koko kauden pisin huilitauko kahden pelipäivän välillä – 11 välipäivää. Siitä eteenpäin matsit jatkuvatkin tiivillä tahdilla noin viikon välein, johdonmukaisesti vuoroin kotona ja vieraissa. Ticon onni oli saada ohjelmaan kotipelejä yksi enemmän kuin reissuja, ja kauden viimeinen sarjakoitos on vuorossa lohkon päätöspäivänä 09.10. kotona Mosan Wembleyllä Jokelan Kisaa isännöiden.
Keltapaitojen kahdeksasta kotipelistä ensimmäiset kuusi käydään Puksun luonnonnurmella ja loput kaksi Wembleyn ikivihreällä muovilla; samaten vierasotteluista vain kaksi viimeistä jää keinoalustalle. Pisimmät pelimatkat ovat edessä vuosien mittaan tutuksi tulleelle Riihimäelle sekä vähemmän koluttuun Porvooseen, jossa Tico on toistaiseksi Kolmosen merkeissä vieraillut vain kerran aiemmin kaudella 2012.
Lohkon 2 otteluohjelma kokonaisuudessaan nähtävillä Palloliiton tulospalvelussa.