Kolmonen: Atletico Malmi – FC Kuusysi 3-4 (2-2)

19 kesäkuun, 2020

Maalit

0-1 Jarkko Vuontelo 10′
0-2 oma maali 15′
1-2 Ville Ruuska (Timo Kinnunen) 32′
2-2 Jesse Ketonen (Kustaa Käki) 38′
2-3 Burhan Sadik 59′
3-3 Joonas Prami 85′
3-4 Miika Tiainen 90′

Tilastot

Avaus

Elis Rintala (MV)
Henri Mattsson 82′ Niko Eriksson
Akseli Hietala
Joonas Prami
Ville Ruuska
Janne-Matti Kinnunen
Kustaa Käki
Janne Hampaala 82′ Antti Johansson
Patrick Purola 66′ Amir Ahmad
Timo Kinnunen (C) 58′ Aleksis Ulander
Jesse Ketonen 72′ Jaakko Peltonen

Muut vaihtopelaajat

Kaapo Sinervo (MV)
Samu Rantanen

Raportti

Kauden ensimmäinen virallinen ottelu on aina merkkihetki – varsinkin tänä vuonna, kun korona söi Regions’ Cupin lisäksi toista kuukautta Kolmosen sarjakaudestakin. Kukaties paussista oli jonkinlaista hyötyäkin tuloksellisesti alavireisesti ennen stoppia edennyttä pre-seasonia ajatellen, mutta nyt pelattiin joka tapauksessa ensimmäistä kertaa pisteistä.

Päivän vierasjoukkue, lahtelainen FC Kuusysi oli edellisellä yhteisellä Kolmosen kaudella 2018 kaatunut kahdesti, ja vakaa tavoite oli nostaa lukema kolmeen. Tätä silmälläpitäen kokoonpano ja taustojen penkki olivat molemmat ääriään myöten täynnä iskukykyistä materiaalia.

Ottelun alku oli silti kaikkea muuta kuin toivotunlainen. Vierasjoukkue valkoisissa sai juonesta nopeammin kiinni, ja erityisesti vasen laituri Lirinis Haziri oli hyvällä pelipäällä. Liukas linkki pujotteli tiensä paikkaan jo toisella peliminuutilla, ja vain Elis Rintalan jalkatorjunta pelasti Ticon välittömältä shokkihoidolta. Silti avausvartin sisään peli repsahti 2-0-lukemiin Kyykälle, Hazirin alustaessa molemmat osumat laidaltaan.

Ensin leikkaus sisään vasemmalta ja tuikkaus linjan läpi boksiin uunottivat koko Ticon alakerran, ja Reippaan raitapaidasta täksi kaudeksi Kuusysiin vaihtanut Jarkko Vuontelo ehti pistoon ennen Elistä, jatkaen pallon kurotuksellaan verkkoon. Ja 2-0 tuli niin ikään vasemmalta; Hazirin poikkisyöttö luukulle löysi valkoisen sukan, Elis torjui ja lopulta paluupallo kimposti epäonnekkaasti sisään keltaisesta sukasta oman maalin merkiksi.

Pikku hiljaa Ticon pelikin antoi jo lupauksia paremmasta. Kustaa Käen vapari boksin tuntumasta lähti kovaa kohti maalia, mutta veskari Kari Puustinen näki päin tulevan pallon hyvin ja koppasi kudin. Onneksi kaivattu kavennus syntyi jo puolen tunnin pelin jälkeen. Puustinen jätti purkuavauksensa viime tippaan ja sutaisi pallon boksin ulkopuolelle suoraan keltaisille. Parin sahausliikkeen päätteeksi kapteeni Timo Kinnunen petasi Ville Ruuskan paikkaan, ja laitapakille vähemmän normaalisti itsensä poikkeuksellisen usein ylimpänä miehenä löytävä Rudi sipaisi vasemmalta tarkan sijoituksen vasurillaan oikeaan alakulmaan.

Maali toi uutta virtaa malmilaisten tekemiseen, ja hetken perästä peli oli jo tasan. Kusti haisteli tilanteen loistavasti, ja räjähtävällä askeleella riisti ensin pallon Kyykän päässä ennen haastoa oikealta syvälle päätyviivalle saakka. Syöttö takaviistoon läpäisi koko maalinedusruuhkan ja päätyi taakse Jesse Ketosen lapikkaaseen. Sijoitus vastapalloon näytti ehtivän ylittää maaliviivan ennen kuin puolustajat siivosivat pallon hevon kuuseen, ja avustava erotuomari oli hyvin sijoittuneena samaa mieltä; 2-2, ja samalla Jessen nimiin Ticon 800. maali divareissa! Tasasatasista Jessellä oli plakkarissaan myös maali numero 600 kaudelta 2016.

Toisen puoliajan alussa peli oli tasatilanteen myötä “taas 0-0”, ja pysyikin siinä aina tunnin pintaan saakka. Ennen seuraavaa maalia kummassakin päässä hyvät puskutilanteet kuivuivat kokoon – Timon kova juntta kulmapotkuun pysähtyi pelaajamassaan, ja Ticon maalilla Elis venytti upeaan tiikeriloikkaan, kun pystyyn liikkunut pelaaja jatkoi selkänsä takaa tulleen noston päällään taidokkaasti kohti alakulmaa. Maalikin, harmillisesti 2-3, tuli puskutilanteesta; Arame Mudahemukan vaparitsippi aivan Ticon boksin oikealta reunalta löysi taka-alueelta Burhan Sadikin, joka tunnetumman isoveljensä Beratin kokoisena korstona nikkasi pallon vaikeuksitta perille verkkoon.

Vaihtoruletti, kulmapotkut sekä eestaas päädystä päätyyn sahaaminen saattelivat pelin muuttumattomana viimeiselle vitoselle. Atleettien tasoitus 3-3:een syntyi Kustin antamasta kulmapotkusta, jonka jatko suuntasi kohti maalia. Puustinen torjui, muttei enää päässyt tielle, kun Joonas Prami siivosi irtopallon voimalla läheltä maalin kattoon! Maali herätti malmilaisten penkillä välittömästi eloon toivon sarjapisteistä – tai ainakin yhdestä.

Kustin niukasti yli riman viuhunut kaukolaukaus välittömästi tasoituksen perään lisäsi luottoa entisestään, kunnes toisessa päässä mentiin jälleen. Juuri peliajan täytyttyä Elis viimeisenä miehenä pelasti jo varmalta maalilta näyttäneen sekoilupallon jalkatorjunnallaan. Tilanne näytti jo laantuvan ensimmäiseen torjuntaan, mutta pallo palasi alueelle ja jatkoi säikyttelyään flipperinä. Elikseltä vielä yksi priima torjunta lisää, kunnes karoille ehti ensimmäisenä Miika Tiainen, joka laukoi pallon verkkoon. Osuma iski päin ticolaisten kasvoja kuin tiiliseinä keskellä formularataa. Lisäaika ei tuonut muutosta tilanteeseen, ja kauden avauksesta pisteet karkasivat bussikyydillä nelostietä Lahteen.

Tico nousi ehtoon aikana komeasti rinnalle kahteenkin otteeseen, mutta unelias startti otteluun ja kaverille kaksi eteen jättivät turhaa kirittävää. Epäonnekkaita takaiskuja tai ei, hyviä juttuja jäi siinä kuin petraamistakin. Juhannustauon jälkeen sarja jatkuu seuraavan viikon perjantaina 26.06. Tuusulan urheilupuistossa TuPSia vastaan iltapelillä klo 20:30 alkaen.

Pyttykerhon tähtipelaajapisteet

Akseli Hietala: Väkivahvaa eteenpäin puolustamista, komea rulettikynäkin hallussa!
Elis Rintala: Loistavia torjuntoja tärkeillä hetkillä, jäi takaiskuissa kovin yksin.
Ville Ruuska: Ei ilmeisesti omista keuhkoja ja pystyy olemaan monessa paikassa samanaikaisesti.