Atleticon ja Circulationin yhteistyö saa jatkoa
Koronan laitettua futistoiminnan tauolle, on Atleticon taustatiimi pysynyt kiireisenä ja käyttänyt arjesta vapautuneet tunnit mm. oheistoiminnan kehittämiseen. Myös yhteistyörintamalla on tapahtunut hyviä asioita, uusimpana ilonaiheena yhteistyösopimus vantaalaisen Circulation Oy:n kanssa.
Jo kahden kauden ajan malmilaisten kelkassa ollut ympäristöpalveluiden tarjoaja jatkaa Ticon mukana siis myös kausilla 2020-2021. Sopimus sisältää lisäksi option kolmannesta vuodesta. Vantaalaisyritys näkyy tuona aikana niin Atleticon peli- kuin harjoitusasusteissakin sekä muussa fyysisessä ja digitaalisessa viestinnässä.
Circulationin toimitusjohtaja, Marcus Mannerla odottelee jo innokkaasti koronan jälkeistä aikaa:
– Circulationille ympäristöstä huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää ja haluamme olla mukana myös asiakkaiden ja yhteistyökumppaneidemme arjessa. Yhteistyö Atleticon kanssa on sujunut tähän mennessä hienosti, joten olemme mieluusti mukana tulevillakin kausilla. Odotan jo innokkaasti, että pelit saadaan käyntiin ja arki normalisoituu koronan jälkeen. Tsemppiä kauteen niin Atleticon pelaajille kuin faneillekin!
Myös Atleticon yritysyhteistyöstä vastaava Janne Vottonen on todella positiivisella mielellä:
– Circulation tekee äärimmäisen arvokasta työtä ympäristömme eteen ja toimii alalla, jossa on valtava potentiaali myös kansainvälisesti. Meille on tietysti mahtava viesti, että yritys kokee meidät kiinnostavaksi kumppaniksi ja tavaksi olla mukana sidosryhmiensä arjessa. Toivon myös, että kausi saataisiin mahdollisimman pian käyntiin, niin päästään viemään hyviä suunnitelmia käytäntöön.
Circulation Oy on vuonna 2012 perustettu ympäristöpalveluihin keskittynyt yritys. Nimi tulee englanninkielisestä sanasta circulation, joka tarkoittaa kierrätystä, kiertoa ja kiertokulkua. Toiminnan ydin muodostuu rakennusalan ja metsänhoitoalan materiaalien hyötykäytön asiantuntemuksesta sekä kierrätystuotteista.