Atletico ja Uudenmaan Pohjatutkimus jatkavat yhteistyötä tulevillakin kausilla!

3 helmikuun, 2020

Atletico tiedotti jälleen solmineensa yhden arvokkaan jatkosopimuksen, kun viimeiset kolme vuotta joukkueen tukena ollut Uudenmaan Pohjatutkimus Oy jatkaa malmilaisten kelkassa myös kausilla 2020-2021. Yhteistyö näkyy mm. Atleticon peli- ja harjoitusvarusteissa sekä erilaisissa ulkoisen viestinnän kanavissa näistä nettisivuista alkaen. Kontrahtiin on lisäksi kirjattu optio vielä kolmannestakin sopimusvuodesta.

Atleticon taustatiimissä ollaan syystäkin tyytyväisiä uuteen sopimukseen:

– UPT on jättänyt itsestään alusta saakka hyvin ammattimaisen kuvan ja hoitanut omat velvoitteensa moitteetta. Kyseessä on oman alansa yksi laadukkaimmista toimijoista, jolla on selvästi myös hyvä meininki sisäisesti, joten mieluusti jatketaan yhteistyötä heidän kanssaan. Kuten muidenkin meidän yhteistyökumppaneiden kanssa, myöskään tässä tapauksessa en voi kylliksi korostaa, kuinka tärkeää tuo saatava tuki on ylipäänsä joukkueen toiminnan kannalta. ISO kiitos ja hatunnosto siis UPT:lle, iloitsee Janne Vottonen.

Myös UPT:llä ollaan tyytyväisiä tähän saakka sujuneeseen yhteistyöhön. Toimitusjohtaja Ossi Pirinen kiteyttääkin tiivistetysti:

– Ei valmentajakaan vaihda voitollisen ottelun jälkeen kokoonpanoa, siksi mekin jatkamme hyvin sujunutta yhteistyötä Atleticon kanssa.

Uudenmaan Pohjatutkimuksen logo on koristanut Atleticon paitaa jo viimeiset kolme vuotta. Kuvassa Jesse Ketonen Pukinmäen nurmella.

Uudenmaan Pohjatutkimus Oy on vuonna 1988 perustettu, pohjarakennesuunnitteluun erikoistunut insinööritoimisto, jonka toimialaan kuuluvat maaperätutkimukset, mittaukset sekä perustus- ja rakennesuunnittelu. Pätevän henkilökuntansa ja kilpailukykyisten hintojensa ansiosta yritys on vakiinnuttanut paikkansa merkittävänä tekijänä maanrakennuksen teknisten palveluiden alalla.