Kauteen valmistautuminen on hyvässä vauhdissa – Treenipeliputki starttaa tulevana viikonloppuna

Atletico käynnisti valmistautumisensa kauteen 2020 tammikuun alussa ja treenaa nyt jo neljättä täyttä viikkoaan. Noin 25 aktiivipelaajan ringillä talvikauteen lähtevä Atletico on harjoitellut kolmesti viikossa kahden pallollisen ja yhden kuntotreenin muodossa. Hikeä on vuodatettu niin Pallomyllyn lämmössä, Oulunkylän tekonurmella kuin Eläintarhan juoksusuorallakin.

Päävalmentaja Eddie Finch vaikuttaa sangen optimistiselta, vaikka takana on vasta kymmenen treenitapahtumaa:

– Olemme treenanneet nyt vasta kuukauden, mutta tuntuu kuin olisimme jo askeleen edellä verrattuna kolmeen edeltävään preseasoniin. Joukkueessa vallitseva vahva motivaatio on sysännyt viime kauden pettymykset taka-alalle ja kantaa meitä toivottavasti pidemmälle kuin aiemmilla kausilla. Tulevaisuus näyttää kirkkaalta. Tulevaisuus näyttää keltaiselta.

Treenipelit käyntiin tällä viikolla

Alkujaan preseasonin avauskamppailuksi suunniteltu FC POHU -ottelu peruuntui viime viikonlopulta tuplabuukkauksen vuoksi, mutta korvaava ottelu on luvassa jo tulevana viikonloppuna, kun joukkue isännöi oman Kolmosen lohkonsa kuumimpaan kärkeen kuulunutta Riihimäen Palloseuraa. Vuosaaressa pelattava ottelu starttaa Kartanon tekonurmella klo 18:00.

Ottelu käynnistää samalla myös treenipelien putken, sillä Tico-ryhmä on seuraavan viiden viikonlopun aikana tulessa peräti neljästi kahden “kotiottelun” ja kahden vierasottelun merkeissä:

– La 01.02. RiPS (Kartano tn, klo 18:00)
– Su 09.02. FC Futura (Mosan Wembley, klo 15:00)
– Pe 14.02. NuPS (Rintamäki Areena, Nummela, klo 19:00)
– La 29.02. Pöxyt (Volkswagen Areena, Kauniainen, klo 19:00)

Lisäksi maaliskuussa pelataan vielä ainakin kaksi harjoitusottelua (PKKU/2 ja EsPa) ja startataan Regions’ Cup huhtikuisen Mosa Cupin kruunatessa vielä treenikauden.

Harjoitusotteluiden päätarkoitus on luonnollisesti valmistaa joukkue tulevaan kauteen eikä niille ole asetettu tuloksellisia tavoitteita. Päävalmentaja odottaa kuitenkin joukkueeltaan näyttöjä jo talvella – varsinkin uusilta Tico-kandidaateilta:

– Nämä pre-season-ottelut tulevat testaamaan erityisesti sitä, missä kohtaa prosessia olemme siinä, kuinka aiomme pelata. Pelit tarjoavat myös hyvän mahdollisuuden nähdä eri try-out-pelaajia keltapaidassa ja todeta, miten he selviävät haasteesta, kommentoi Eddie Finch.

Uusia pelaajauutisointeja luvassa helmikuussa

Treeneissä on vallinnut siis positiivinen virinä ja vaikka valtaosa osallistujista on ollut aiemmilta kausilta tuttuja miehiä, on mukana on nähty kirmaamassa myös muutamia uusia ja uusvanhoja nimiäkin.

Viime kauden minuutteja kirjauttaneet Atleetit ovat poikkeuksetta jatkamassa ja oikeastaan ainut listoilta varmasti poistuva nimi on Paul Fahy, jonka ura päättyi kevätkierroksen PuiU-pelissä tulleeseen polvivammaan. Jonne Ketonen viettää kevään puolestaan Espanjan lämmössä ja palaa kokoonpanoon vasta syyskierroksella. Eeli Lehto taas hakee rautaisiin pohkeisiinsa lisää voimaa armeijan harmaista ja Janne-Matti Kinnunen talvehtii Vaasassa, mutta molemmilta odotetaan vahvaa panosta jo kevätkierroksen kamppailuissa.

Ticossa odotellaan lisäksi joitakin apuja niistä pelimiehistä, joilta viime kausi meni osaltaan ohi. Tähän joukkoon kuuluu mm. kausilla 2017-2018 kahdesti vuoden pelaajaksikin valittu Mikko Vesterinen, joka loukkasi nilkkansa viime kauden avauspelissä ja vietti leikkauksen jälkeen sivussa loppukauden. “Mölli” on palannut kuitenkin treenirinkiin ja nähtäneen tulessa jo preseasonin ensimmäisissä peleissä.

Uusista (tai uusvanhoista) pelimiehistä Elis Rintalan paluu keltapaitaan uutisoitiin jo joulukuussa. Treenipelien myöhäisempi startti siirsi kuitenkin osaltaan seuraavia pelaajakiinnityksiä ja lopullisia päätöksiä, mutta uusia uutisia on luvassa heti helmikuun ensimmäisinä viikkoina.

Eddie Finch vaikuttaakin tyytyväiseltä jo nyt annettuihin näyttöihin ja näytillä käyneisiin pelaajiin, mutta jättää portin auki vielä uusillekin yrittäjille:

– Vaikka näyttää siltä, että olemme saamassa jalkeille ehkä jopa paremman joukkueen kuin koskaan aiemmin, on pelaajarintamalla vielä joitakin liikkuvia osia – mikään ei ole varmaan ennen pre-season-saunailtaa – ja meille tulee varmasti senkin jälkeen jäämään vielä paikka tai pari oikeanlaisille pelaajille ja persoonille. Tämä huomioiden, jos pääsemme kauteen nyt mukana olevalla porukalla, olen jo erittäin tyytyväinen.

Jos siis etsit vielä uusia haasteita, voit olla yhä yhteydessä Ticon taustoihin:
– Päävalmentaja Eddie Finch: 044 550 7414; edwardjfinch@gmail.com
– Joukkueenjohtaja Janne Vottonen: 040 822 6006; janne.vottonen@gmail.com.