Kolmonen: PuiU – Atletico Malmi 1-4 (0-3)

syyskuu 8, 2019

Maalit

0-1 oma maali 21′
0-2 Kustaa Käki 23′
0-3 Akseli Hietala (Jaakko Peltonen) 33′
1-3 Kalle Lindström 84′
1-4 Jani Putkonen 90+3′

Tilastot

Avaus

Kaapo Sinervo (MV)
Ville Ruuska
Akseli Hietala
Joonas Prami 75′ Niko Eriksson
Eeli Lehto 46′ Janne-Matti Kinnunen
Jonne Ketonen 52′ Jani Putkonen
Kustaa Käki (C)
Jaakko Peltonen
Joni Sikkilä 39′ Mika Tenkanen
Jesse Ketonen
Saku Kuittinen 75′ Janne Hampaala

Muut vaihtopelaajat

Erkka Niini (MV)
Timo Kinnunen

Raportti

Edellisviikon nihkeä kotitasuri LePaa vastaan osui ikävään rakoon hyydyttäen Ticon hyvään nosteeseen kääntyneen kuntokäyrän. Samalla kompuroinnista oli silti hyvä ottaa myös opiksi ja ammentaa lisää potkua kauden toiseen Koillisen Derbyyn, jota isännöi PuiU kotonaan Koudantien viihtyisässä jalkapallopyhätössä.

Atleeteilla oli jalkeilla ottelun arvon mukaisesti täyttä penkkiä myöten väkevä kokoonpano, mutta 20 ensimmäistä peliminuuttia eivät vielä tarjonneet katetta odotuksille miltään suunnalta, ja kotijoukkue vaikutti yleisön riemuksi olevan liikkeellä hiukan paremmalla jalalla “ensimmäisellä kvartaalilla”.

Asetelma vaihtui kuitenkin pian ja varsin ryminällä. Illan avausmaali syntyi lopulta todella halvalla, kun Puipa-toppari Ilmari Tiainen ehti päineen ennen Jesse Ketosta Kusti Käen keskialueelta boksiin nostamaan vaparitarjoiluun, puskien pallon epäonnekkaasti suoraan oman maalinsa yläkulmaan.

Avausmaali räjäytti saman tien patoluukut ja PuiU löysi itsensä nopeasti varsinaisen rumputulen keskeltä. Vain pari minuuttia edellisestä verkko soi uudestaan kotijoukkueen päässä, kun Jonne Ketonen haki nopealla rajaheitollaan Kustia keskustasta. Puolustus näytti jo saavan pomppupallon kontrolliin ja Aleksandr Rozov yritti päällään palautusta maalivahti Aleksi Helanderille. Pusku jäikin löysänä puolitiehen ja Kusti karautti takaa väliin siirtäen kärppänä pallon pömpeliin. Maali oli Kustille yllättäen vasta koko kauden ensimmäinen tehopiste!

Kolmas salamaosumakaan ei ollut kaukana, kun pian maalia seuranneen keskusaloituksen jälkeen Jasu Peltonen katkoi PuiUn pelinavauksen viereensä Jonnelle, joka löysi syötöllään jälleen Kustin polkemassa isolla kengällä maalin suuntaan. Laukaus kohti oikeaa alakulmaa lähti kapteenin kalossista kuin tykin suusta, mutta Helander peitti upealla jalkatorjunnalla kulmapotkuksi. Jasun takatolpalle vippaamaan kulmuriin pääsi vielä Aksu Hietala junttaamaan pallon taidokkaasti yläselällään kohti etukulmaa ja Helanderin hanskoja.

Puolen tunnin täyttymisen jälkeen mellastus isäntien päädyssä saavutti lakipisteensä hektisen pariminuuttisen aikana. Ensin maalintekoa pääsivät oikealta käsin kokeilemaan upean kombopelaamisen tuloksena Eeli Lehto ja miltei seuraavasta tilanteesta harhasyötön myötä Jesse. Helander torjui molemmat yritykset, ja edeltävän maalipaikkansa jäljiltä hyökkäyspäähän jääneen Eelin jatkolaukaus Jessen reboundiin meni puolustajasta kulmapotkuksi. Jasun ensimmäisen kulmurin puolustus purki – kuitenkin vain boksin ulkopuolella vetopaikoilla päivystäneelle Jonnelle asti. Jonnen laukauksen poikiman uuden kulmapotkun Jasu linkosi korkeana taka-alueelle, josta Aksu puski pallon vaivattomasti maalin vastakkaiseen nurkkaan. Aksulle samalla kauden ja koko Tico-uran ensimmäinen täysosuma!

Avausjakson viimeisellä kympillä huomion veivät rikkeet ja erotuomarin näistä jakamat neljä varoitusta. Ensin alkuminuuteilta asti kierroksilla käynyt PuiU-kärki Nehari Sallahi jyräsi laidalla Joonas Pramin törkeästi myöhässä pallosta. Töötti oli täysin ylikova, mutta niin on onneksi Joonaskin, joka kipusi takaisin jaloilleen jo ennen kuin Sallahi ehti katsella keltaista korttia.

Välittömästi seuraavassa tilanteessa Sallahi kolhi pomppupallossa Eeliä kyynärpäällään suoraan kaaliin. Vähintään toisen varoituksen ellei suoran kentältäpoistonkin arvoinen temppu jäi tuomaristolta huomaamatta – sen sijaan jatkotilanteesta syntyi Tico-rike, ja pallon puoli sekuntia vihellyksen jälkeen kauas siivonneelle Aksulle nousi lappu. Myös toisiaan metsästäneet Kusti ja Eetu Mäntylä ehtivät haalia peräkkäisistä rikkeistä varoitukset vielä ennen nelivitosen täyttymistä. Lisäksi Joni Sikkilä oli jo aiemmin joutunut linkuttamaan vaihtoon taklaustilanteessa saamansa tällin vuoksi.

Sallahin kolhima Eeli jäi tauolla vaihtoon huimauksen takia, vaan loukkaantumiset eivät loppuneet tähän. Viiden minuutin pelin jälkeen Jonne uunotti merkkaajansa loistavalla jäynällä ja sai pallon vielä ohi paikkaamaan syöksyneen Rozovin liu’usta, muttei itse ehtinyt alta pois vaan lakosi tuskaisena polveaan pidellen kenttään. Jonne siirtyi saman tien kahden apumiehen tukemana vaihtoon ja Rozoville nousi varoitus.

Valkopaidat keräsivät reilun kymmenen minuutin sisään kolme keltaista lisää suunsoitosta, käsivirheestä ja pelin viivyttämisestä. Lopulta väistämätönkin toteutui 20 minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Sallahi ajeli vaihtopenkkien edustalla Aksua jaloille ja lensi toisella varoituksella ulos pelistä.

Muutaman lupaavan tilanteen ja Jasun kolarista kuittaamaan varoituksen jälkeen PuiU sai vajaallakin aikaiseksi kavennuksen 1-3:een. Ticon vasemmalla puolustussivustalla irtopallosta Ville Ruuskan kanssa kamppaillut Saher Talat näytti antavan Rudille sopivasti lisää vauhtia selän puolelta matkalla nurmen pintaan, mutta avustava erotuomari näki tilanteen aitiopaikalta parin metrin päästä ja peli jatkui. Talat ohitti seuraavankin prässääjän ennen syöttöään, joka kimposi keltaisesta sukasta kohti Kaapo Sinervoa. Kaapon torjunnan ripariin pääsi avopaikasta vetäisemään Robin Leskinen, jonka laukauksen blokkasi upeasti maaliviivalle varmistamaan liikkunut Leego Hampaala. Lopulta pallo kulkeutui Kalle Lindströmille, jonka maanuoliainen ohitti menestyksekkäästi sekä Kaapon että Leegon.

Pari minuuttia maalin jälkeen sama parivaljakko oli värkätä heti perään toisenkin osuman. Lindströmin tarkka nosto vasemmalta tavoitti Talatin, joka jatkoi päällään hallitun roikun yli Kaapon. Pallo laskeutui Ticon onneksi vasta yläriman jälkeen päätyen maalin katolle.

Ottelun lisäajan rullatessa neljättä minuuttia Tico sai kaunisteltua voittomarginaalinsa takaisin kolmeen maaliin. Omassa päädyssä täysin vaarattomassa tilanteessa Rozov liukastui pallollisena yrittäessään ohittaa Japua, joka ilomielin korjasi pelivälineen talteen ja ruokki Kustia vasemmallaan. Kova laukaus suuntasi päin Helanderin torjuntaa, mutta paluupallo putosi Japulle, jonka matala sijoitus tolpan juureen nappasi vielä sopivasti tielle venyttäneen Rozovin jalkaan ja väisti Helanderin näppien ulottumattomiin.

Radanvarren Koillis-Helsinki säilyi keltamustana kevään ensimmäisen derbyvoiton jatkoksi. Molemmin puolin rikkonaisesta ja korttien värittämästä paikallispelistä tarttui mukaan paitsi arvokas ja ansaittukin pistepotti loppukauden sijoitustaistelua ajatellen, myös jobinpostina kolme loukkaantumista sekä Aksun pelikielto seuraavalle rundille vanhaa joukkuettaan LPS:ää vastaan. Joka tapauksessa edellisen pelin notkahdus saatiin ainakin pyyhittyä pois takaraivoa painamasta.

Seuraavaksi Ticon härkäviikko jatkuu kauden viimeisten kahden kotinurmipelin merkeissä Pukinmäessä. Ensimmäisenä vieraana on jo tiistaina 10.09. LPS klo 18:00 alkaen heinäkuulta siirtyneessä rästipelissä.

Pyttykerhon tähtipelaajapisteet

Kustaa Käki: Kipparilla jälleen sata lasissa keskikentällä molempiin suuntiin, voittomaali ja varoitus sukituksesta asteikon ääripäinä.
Akseli Hietala: Kyykytti vastustajia kummassakin päässä kenttää.
Jaakko Peltonen: Vahvan keskiakselin kolmas kahden suunnan suoriutuja.