Nettisivutoimituksen piinapenkissä Eddie Finch: “Voimme voittaa minkä tahansa tästä lohkosta löytyvän joukkueen”

heinäkuu 12, 2019

Kolmonen siirtyi viime viikolla sarjatauolle ja Atleticon seuraavaa peliä saadaan odotella aina kuun lopulle saakka. Nettisivutoimitus päätti siis istuttaa alas päävalmentaja Edward “Eddie” Finchin ja kysellä perinteiset kuulumiset kauden puolivälissä sekä Edin analyysin menneestä kevätkierroksesta.

Päävalmentaja intoutuikin avaamaan näkemyksiään niin alisuorittamisesta kuin turhan lepsusta tuomarilinjasta. Vaikka alkukausi on sujunut odotettua heikommin, ei tavoitteista aiota tinkiä.

Miten kevätkierros sujui mielestäsi?

– Siitä jäi sekavat fiilikset. Ei epäilystäkään, etteikö kevätkierros tarjonnut hienoja hetkiä ja hyviä esityksiä, mutta neljäsosassa peleistä alisuoritimme rajusti.

Sarja alkoi tosiaan huonosti ja vasta kesäkuussa Atletico alkoi napsia voittoja. Miten kommentoisit alkukautta?

En laskisi oikeastaan yhtäkään CLE-ottelun edeltäjää näihin alisuorituksiin. LPS-peli ratkesi Kaapon (Sinervo) punaiseen korttiin ja Möllin (Mikko Vesterinen) loukkaantumiseen – vaikka emme olleet lopulta lähelläkään täysiä pisteitä. Atlantis-pelistä irtosi voitto ja PK-35:lle hävittiin niukasti. Sen jälkeiset kolme ottelua olivat pettymyksiä: CLE-tappio, toisella puoliajalla menetyt kaksi pistettä Ponnistajille ja vielä lopuksi LePa-tasuri: peli, jossa ei tapahtunut käytännössä yhtään mitään.

Hävisimme CLE:lle, koska emme pystyneet pitämään hermojamme kurissa, tasasimme pisteet LePan kanssa, koska emme saaneet nostettua intensiteettiä ja pelinopeutta pienellä kentällä ”bussin parkkiin laittanutta” vastustajaa vastaan. Propsit molemmille joukkueille, mutta olen luottavainen syksyn peleihin lähdettäessä. Ponnistajia vastaan taas vaikuttaa, että kohtalo ei anna kummankaan meistä ottaa täysiä pisteitä näistä derbyistä.

Jäikö jokin näistä matseista kaihertamaan erityisesti?

– Yksittäisen pelin sijaan haluaisin nostaa esille ongelman, joka toistui ainakin puolissa peleistämme. Tiedän, että Atletico on raffin joukkueen maineessa, kuten mikä tahansa malmilainen henkilö tai organisaatio, ja tiedän, että joukkue menestyy, kun saamme tuotua riittävää fyysisyyttä ja oikeanlaista mentaliteettia peliin. Rikoimme yhdessä kevätkierroksen pelissä ehkä enemmän kuin yhdelläkään aiemmista kausista, mutta olisin yllättynyt, jos tuon pelin tuomari tai vastustajan valmentaja kuvailisi meitä kohtuuttomasti rikkovaksi.

Eli en siis väitä, että olisimme viattomia itsekään, vaikka yritämmekin noudattaa sääntöjä ja ennen kaikkea pelin henkeä, mutta siitä huolimatta minulle, ja koko meidän taustatiimille ja pelaajistolle, on jäänyt sellainen fiilis, että ainakin meidän tämän kauden Kolmosen lohkossa on ollut kohtuuttoman paljon valitusta niin tuomareita kuin omia pelaajiammekin kohtaan, kuten myös aggressiivista käytöstä, mikä on osaltaan vienyt pelaamisen nautintoa. Ei ehkä ihan niin ilmiselvästi kuin vaikkapa CLE pari kautta takaperin, mutta useammin kuin, mihin olen Suomessa tottunut. En voi sanoa yllättyneeni, kun luin viime viikolla uutisen erään tutun joukkueen pelaajasta, jonka nyrkki oli ottanut osumaa tuomariin.

Vaikka tuomaristo yrittää kunnioitettavasti lisätä täysveristä taistelua kentällä, tuntuvat he samalla päästävän liian paljon asioita läpi sormiensa, mikä on johtanut tuomareilla kohdistettuun jatkuvaan kitinään ja kiroiluun sekä meidän pelaajien kokemaan väkivaltaisuuteen, useimmiten vielä meidän alle 12v -pallotyttöjen edessä. Joissain caseissa se on päättynyt peliajan jälkeen – kuten esim. tapauksessa, jossa Tenksu (Mika Tenkanen) sai pahasti myöhässä jaloille ja vastustajan pelaaja tuli pahoittelemaan tilannetta pelin jälkeen, ja valmennustiimi vielä erikseen pyytämään anteeksi loukkauksiaan. Mutta usein paha maku jää vaan kytemään ja säilyy seuraavaan kohtaamiseen saakka.

Syksyä kohti mentäessä toivoisin näkeväni, että näihin tilanteisiin puututtaisiin herkemmin ja heti otteluiden alusta saakka, jotta joukkueille on selvää, että mikä on OK ja mikä ei. Tuntuu masentavalta katsoa pitkän uran tehneitä ticolaisia, jotka eivät 90 minuutin jälkeen pysty enää juhlimaan voittoa koettuaan niin paljon verbaalisisia ja fyysisiä väkivaltaa. Jos tuomarit eivät pistä tälle stoppia, me teemme sen itse, toki reilusti ja pallon kanssa. Ja nautimme siitä.

Kevätkierrokselle mahtui myös muutamia ikäviä loukkaantumisia. Mikko Vesterisen kausi päättyi ensimmäiseen otteluun ja myös Paul Fahyn pelit ovat tältä kaudelta ohi. Millaisen loven nämä miehet jättävät joukkueen pelaamiseen?

– Millaisia ongelmia ilmaantuukaan, kun menettää kahden viime kauden ”Vuoden pelaaja”-tittelin voittaneen keskikenttämiehen ja meidän luontaisimman maalintekijän? Ainakin se, että emme osaa viimeistellä pilkuista! Vakavasti puhuen, kesti hetki saada meidän rytmi takaisin pelinrakenteluun muiden keskustan kavereiden mukauttaessa peliään, kun aktiivisesti palloa hakenut Mölli olikin yhtäkkiä poissa. Ja Paulin poissaololla menetimme säpinää, nopeutta ja suoraviivaisuutta, mikä vähensi vaihtoehtojamme hyökkäyspäässä. Uskon, että olemme nyt kuitenkin saaneet vakiinnutettua keskikenttäpelimme, kun mm. Leego (Janne Hampaala) alkaa olla pikkuhiljaa täydessä kunnossa juuri oikealla hetkellä.

Keitä muita pelaajia haluaisit nostaa esille kevään onnistujina?

Joonas (Prami) on ollut elintärkeä lisä meidän puolustuslinjaan johtavalla presenssillään. Sääli, ettei hän ole saanut enempää maaleja nimiinsä hyvistä paikoista huolimatta. Kalle (Jyrkinen) taas on ansainnut minuuttinsa laidalla ja alkanut kehittyä siitä nuoresta ison potentiaalin hybridipelaajasta kovemmaksi, vahvemmaksi ja sisukkaammaksi Tico-pelaajaksi, ja ylipäänsä valmiimmaksi miesten peleihin, säilyttäen kuitenkin teknisen kyvykkyyden ja vision.

Janne (Kinnunen) on ottanut jo kiinnityksen ”Vuoden jokapaikanhöylä”-titteliin pelaten kaikkia mahdollisia paikkoja puolustuslinjassa ja suosimallaan tontilla keskikentän keskustassa. Ja vaikka Ketoset (Jonne ja Jesse) eivät olekaan tehneet maaleja yhtä vapaasti kuin olisivat ehkä halunneet, täytyy mainita Jonnen kehitys. Hänen henkinen kypsymisensä on näkynyt siinä, että fokus on pysynyt paremmin ottelussa ja toisaalta siinä, miten hänen pelinsä on kehittynyt – Jonne yrittää nykyään ottaa muita pelaajia enemmän mukaan ja kierrättää palloa sen sijaan, että yrittäisi aloittaa ja päättää jokaisen tilanteen itsekseen.

Viimeisenä täytyy vielä mainita konkaripelaajat, Hena (Henri Mattsson) ja Japu (Jani Putkonen): Hena laukoi voittomaalin ensimmäisessä avauksesta startatussa pelissään kahteen vuoteen ja Japu on paremmassa kunnossa kuin muutamana viime vuonna. Molemmat ovat olleet tärkeässä roolissa jo tässä vaiheessa kautta.

PK-35 on ollut lohkossa täysin ylivoimainen ja LPS hävinnyt myös vain yhden pelin. Miten kommentoit lohkon kärkitaistoa?

– Molemmissa joukkueissa on useita hyviä pelaajia, tasainen joukkue ja selkeä pelisuunnitelma, jonka jokainen kentällä oleva pelaaja vaikuttaa ymmärtäneen. Kun nämä vahvuudet yhdistää, ovat he jo selvästi montaa Kolmosen joukkuetta edellä. Vaikea nähdä, että yksikään takana oleva joukkue saisi heitä enää kiinni, mutta ei se mahdotonta tietenkään ole. LPS:n ja PK:n kurinpidollinen tai hallinnollinen puoli eivät vaikuta siltä, että tulisimme saamaan apuja kabineteissa, mutta ei se vaadi kuin yhden lipsahduksen kentällä, yhden heikosti annetun syötön tai päästetyn maalin ja yhtäkkiä korttitalo alkaa horjua.

Janne Vottonen puhui kauden alla joukkueen tavoitteesta päästä kolmen joukkoon. Onko tuo tavoite yhä realistinen?

– Ehdottomasti. Voimme voittaa minkä tahansa tästä lohkosta löytyvän joukkueen. Ja yhtälailla hävitä mille tahansa niistä. Vaikka vaikuttaakin siltä, että Ponnistajia vastaan ei voi pelata kuin tasureita, totuus lienee jossain näiden puolimatkassa. Jos syksy sujuu ilman näitä alisuorituksia, meillä on hyvät mahdollisuudet kolmossijaan tai sen lähimaille.