25 tarinaa Atleticosta – Laajentuminen kahdeksi joukkueeksi (16/25)

Juttusarjassa käsitellään MPS/Atletico Malmin värikästä historiaa joukkueen 25-vuotisen taipaleen (1993-2018) varrelta. Luvassa on rehellistä kuvausta niin pelikentillä kuin niiden ulkopuolella nähdyistä tapahtumista läheltä ja kaukaa, tuoreeltaan ja ajan patinoimina muistoina.

Artikkeleita julkaistaan yhteensä 25 kappaletta sekä näillä nettisivuilla että myös myöhemmin painetussa muodossa.

Imperiumi laajenee

Edellisissä luvuissa on käsitelty jo Atleticon nousuja divisioonista ylöspäin sekä erilaisia edesottamuksia kentällä ja sen ulkopuolella. Samanaikaisesti urheilullisen menestyksen kanssa on joukkue kasvanut toki myös henkilömäärällisesti. Mukaan on tullut uusia pelureita ja taustahenkilöiden sekä fanien ja lähipiiriläisten määrä noussut erilaisten kentän ulkopuolisten tapahtumien seurauksena. Vetovoimainen ryhmä on vetänyt mukaansa aiempaa laadukkaampaa väkeä ja siten joukkue on vahvistunut niin kentällä kuin kalkkiviivojen toisella puolellakin. Loppujen lopuksi jalkapallojoukkueessa on kuitenkin vain rajallinen määrä tilaa ja kentälle mahtuu ainoastaan 11 pelaajaa samanaikaisesti. Siksi kuten kaikkien muidenkin suurten imperiumien, myös Atletico Malmin kohtaloksi olisi voinut koitua liian suuri menestys ja kasvu ellei joukkue olisi ollut valmis uusiutumaan.

Kakkosjoukkueesta oli käyty keskusteluja Janne Vottosen ja V-P Liimataisen kanssa jo ennen vuotta 2010 ja muutaman kauden (2005-2009) jo jatkunut puolileikillinen harrastesarjoihin osallistuminen antoi uskoa siihen, että toisellekin joukkueelle olisi kyllä tilausta, kunhan se saataisiin organisoitua mielekkäästi. Lähinnä tarvittiin sitoutunut vetäjä toimintaan ja henkilö, jota muut pelaajat kuuntelisivat, jotta pelit saataisiin pyöritettyä ongelmitta.

Samaan aikaan oma roolini Atleticossa oli jäänyt aiempaa pienemmäksi armeijan, uusien pelaajien ja uuden valmentajan tullessa kuvioihin. Ymmärsin itsekin, että pelillisesti en olisi enää samanlainen johtotähti kuin, millaisena olin joukkueeseen tullut. Silti teki kipeää myöntää asia itselleni ja osata jotenkin arvokkaasti astua sivuun hankaloittamatta joukkueen toimintaa. Olin vedenjakajan äärellä. Lopettaako jalkapallo, siirtyäkö toiseen seuraan vai jatkaako pienemmässä roolissa? Saman asian parissa paini varmasti muutama useampikin alkuajoista mukana ollut Atleetti.

Joukkueenjohto haistoi tilanteen ja kysyi minulta kiinnostusta alkaa tämän mahdollisen kakkosjoukkueen pelaajakoordinaattoriksi. Kovin pitkällistä suostuttelua ei siihen tarvittu, vaan lyhyen keskustelun jälkeen lupauduin tehtävään. Kaipuu pelikentille oli kova ja mahdollisuus vaikuttaa pelaajavalintoihin sekä pelitapaan houkuttelivat. Sopimus oli alkuun lähinnä se, että saan pelata niin paljon kuin suinkin haluan ja pyörittää samalla myös muiden pelaajien vaihtamiset. Aikamoinen futismanageriunelma siis hiukan päälle 20-vuotiaalle pojanklopille. Tämä ratkaisi kertaheitolla kaikki oma jalkapallolliset haasteeni, sillä näin rakas, mielekäs harrastus saisi jatkua edelleen. Sopimustani on sittemmin onnekseni uusittu vuosittain kauden jälkeen ja pikkuhiljaa toiminta on ammattimaistunut enemmän kohti Atleticon tyylistä toimintaa. Tämä artikkeli pureutuukin tällä hetkellä Vitosta pelaavan Atletico Akatemian tarinaan.

Joukkue hakee muotoaan

Rekrytointikeskustelun jälkeen jatkettiin seuraavaan muodollisuuteen ja päätettiin, että joukkueen nimeksi valittaisiin pelaajapolkuakin ajatellen juhlallisesti Atletico Akatemia. Ajatuksena oli, ja on yhä, että siirtyminen ykkös- ja kakkosjoukkueen välillä olisi mahdollisimman vaivatonta molempiin suuntiin ja toisaalta haluttiin joukkue osaksi Atletico-brändiä nimeä myöten. Janne ja V-P lausuivat henkseleitä paukutellen, että taustojen pyörittäminen onnistuisi ihan yhtä helposti kahdella kuin yhdelläkin joukkueella. Ja näin vuonna 2010 Atletico-perhe laajeni siis kahdeksi eri joukkueeksi.

”Laajeneminen kahdeksi joukkueeksi oli kummitellut mielessä oikeastaan jo jonkun aikaa, mutta realisoitui käytännössä vasta siinä kohtaa, kun huomasin oman peliaikani vähenevän Nelosessa. Moni hyvä pelikaveri oli jo joutunut lopettamaan Atletico-edarissa, kun taso, aika tai kiinnostus ei enää ollut niin vahvaa. Näitä tyyppejä halusi kuitenkin edelleen nähdä futiksen merkeissä ja siitä syntyi ajatus kakkosjengille.
En ole ihan varma, että keitä kaikkia noissa alkupään keskusteluissa oli lopulta mukana, mutta Kalle Niemi oli joka tapauksessa kriittisessä roolissa heti ensihetkistä alkaen. Hän sai kannettavakseen Akatemian pelaajakoordinaattorin tehtävät ja vastasi siis meidän pelillisestä puolesta. Jojoilu-hommat taas menivät omalta osin siinä missä ykkösjenginkin, joten itselleni se ei ainakaan ollut mikään suuri mullistus.”

– Janne Vottonen, Atleticon pelaaja vuodesta 1998– ja joukkueenjohtaja vuodesta 2006–

”En muista Akatemian alkuvuosista juuri mitään, koska en ollut mukana toiminnassa. Ajatus kahdesta joukkueesta tuntui kuitenkin tosi hienolta; kaikille halukkaille pyrittiin löytämään paikka jatkaa “Atletico-perheessä” sarjanousuista johtuneesta vaatimustason noususta huolimatta. Itselläkin nappulakengät saattaisivat jo olla naulassa ilman Akatemiaa.”
– Jani Hannula, Atleticon pelaaja vuodesta 2006-

Toiminnan aloittamisen ensivaihe oli totta kai pelaajaryhmän kokoaminen, jotta divareiden pohjalta voitaisiin ponnistaa menestyksekkäästi ylöspäin. Heti alkuun oli kuitenkin selvää, että tavoitteeksi asetettaisiin porukan hinaaminen jonnekin Vitosen tasolle, jotta Kolmosessa seilaava Atletico hyötyisi uudesta joukkueesta ja futisnautinto saataisiin maksimoitua omassakin joukkueessa. Vitosessa kun pelattiin täysimittaisella peliajalla, mutta edelleen lentävin vaihdoin. Kantaviksi voimiksi poimittiin muutamia ”jäähdytteleviä” pitkän linjan Atleetteja ja uusissa hankinnoissa painotettiin vahvasti ”hyvä jätkä ja vahvistus pelillisesti”-mentaliteettia.

Tältä näytti Atletico Akatemia vuosimallia 2010.
Tältä näytti Atletico Akatemia vuosimallia 2010. Joukkuekuvan ryhmästä mukana ovat vielä Kalle Niemi (ylärivissä ensimmäinen vasemmalta), Masi Mailammi (kolmas vasemmalta), Joni Meramo (viides vasemmalta), Janne Vottonen (alarivissä ensimmäinen vasemmalta) ja Henri Tikka (neljäs vasemmalta).

”Toisen joukkueen perustaminen tuli itselleni hyvään paikkaan, kun aika ja mielenkiinto ei riittänyt enää Atleticon koko ajan kiihtyvään harjoittelutahtiin ja lisääntyvään tavoitteellisuuteen. Joukkueeseen alkoi myös olla tunkua ulkopuolelta, jolloin oli hyvä jakaa pelaajia edellytysten ja kiinnostuksen mukaan eritasoisiin joukkueisiin.”
– Juho Pukki, Atleticon pelaaja vuosina 1993-2008 ja 2010-2016

”Tuo oli hyvä ratkaisu tuohon kohtaan, kun Tico alkoi olla jo melko ammattimainen eikä perus sunnuntaifutarin aikataulu enää meinannut riittää siihen.”
Juuso Haltsonen, Atleticon pelaaja vuosina 2006–2007 ja 2010-2015

”Akatemia raavittiin kasaan lähinnä tutuista Atletico-tyypeistä ja mukaan pyydettiin kaveripiireistä pelaajia, joista kaikilla ei ollut lopulta edes kovin vahvaa futistaustaa. Kyseessä oli siis enempikin useammasta kaveripiiristä kasattu porukka. Vuosien varrella porukat ovat hioutuneet yhteen ja alkuaikojen joukkiosta on muodostunut oikea joukkue.”
Janne Vottonen

Omaa joukkuekulttuuria rakentamassa

Atleticossa on aina elänyt vahvana Atletico-henki, joka tarkoittaa myös kentän ulkopuolista toimintaa painottuen usein erilaisiin yhteisiin juhliin ja iltaelämän rientoihin. Akatemian haasteena onkin alusta asti ollut tavoittaa tuo sama henkinen yhteys. Akatemia on koostunut muutamista erilaisista kaveriporukoista ja ollut luonteeltaan hieman Atleticoa Akateemisempi, jolloin harrastukset ovat olleet välillä liiankin ”tervehenkisiä”. Osa pelureista on iän myötä jo perheellistynyt tai urautunut, jolloin oman ajan järjestäminen on vaikeuttanut tilannetta entisestään.

Onneksi aika parantaa kuitenkin monia asioita ja näin on käynyt myös Akatemiassa. Janne Vottonen tuskaili monta vuotta saunailtojen, risteilyiden ja kauden päättäjäisten kanssa, kun porukkaa ei meinattu saada riittävästi paikalle – tai sitten paikallaolo oli vain palaveriluonteista. Muutamina viime kausina asia on kuitenkin korjaantunut ja joukkue alkaa olla ihan oikea alasarjajoukkue kesäpäivineen ja saunailtoineen.

Urheilullisella puolella nähtiin välillä alkuaikojen huumassa myös melko koomisia hetkiä sekä omien, hieman laskusuunnassa olleiden, pelaajien että vastustajien toimesta. Suuri osa Akatemian pelaajista oli kuitenkin jo pelaillut Nelosta ja Vitosta. Alun Seiskan ja Kutosen tahkoaminen oli välillä tuskallista, mutta kuitenkin todella tärkeä pohjatyö joukkueen rakentumisen kannalta.

”Seiskassa päästiin nauttimaan kaljapullojoukkueista hiekkapeleissä. Oli Fedorovia (Artur) ja Niksaa (Petri Nikander) penkillä ja kentällä. Nippua (Niklas Vuorinen) ja Horellia (Lauri) aloittamassa jalkapallouraa ja Oke (Oskari Laine) tanssimassa flamingoa pelikentillä. Pukin (Juho) kanuuna lähti aina 30m yli ja ohi vastustajan maalin omasta päästä.”
Joni Meramo, Atleticon pelaaja vuodesta 2008-

”Ensimmäiset Akatemia-kaudet vedettiin tosiaan aika sekalaisella joukkueella. Pikkuhiljaa porukka kuitenkin muotoutui ja kävi se sama ilmiö, johon Atleticon erityisyys on osaltaan perustunut: pelaaja liittyy Atleticoon, nauttii meiningistä ja tuo kaverin seuraavan vuoden pre-seasonilla mukaan – hän taas nauttii menosta ja tuo jonkun kolmannen tyypin mukaan jne. Eli onnistuneimmat rekrytoinnit on usein löytyneet kaveripiiristä, jolloin myös se yhtenäisyys on kasvanut nopeasti ja vikarekrytoinnit olleet todella vähissä.”
Janne Vottonen

Atletico Akatemia vuosimallia 2011.
Atletico Akatemia vuosimallia 2011.
Atletico Akatemia vuosimallia 2012.
Atletico Akatemia vuosimallia 2012.

Akatemian alkutaipaleen urheilulliset saavutukset olivat melko hyviä. Tämä johtui lähinnä vastustajien heikosta tasosta suhteessa Akatemian kokemukseen ja urheilullisuuteen. Silti tuntui ikävältä saapua esimerkiksi Kaisaniemen ”pesäpallokentälle” kauden ensimmäiseen peliin, kun hiekkakenttä oli täynnä kuoppia ja intialaiset pelasivat krikettiä toisen maalin takana. Nämä ajat antoivat määrätietoisen suunnan sille, että Akatemia hinataan vaikka väkisin ylempiin sarjoihin, jotta olosuhteet pelaamiselle ovat mielekkäämpiä. Usein sarjanousujen kanssa pelattiin myös tiukkoja paikalliskamppailuita samoja sarjoja tahkonneiden PuiU/86:n, FC Hiehon ja FC KaKen kanssa.

”Myöhemmin Atletico Akatemian tultua kuvioihin pääsimme nauttimaan myös ravitsemusliikkeiden ulkopuolella, ihan pelikentällä asti, veljellisestä derbytunnelmasta. Olkoonkin että Ticon edustus oli karannut jo vehreämmille kolmosdivarin kentille, ei se hehkua näiltä paikallisväännöiltä koskaan ole vienyt: Pelkästään vaihtopenkin päällä törröttävä, omintakeiseen tyyliinsä peliä haukankatseella tähystävä V-P Liimatainen tuo läsnäolollaan autenttista Atletico-tuntua noihin kamppailuihin. Puhumattakaan vanhoista starboista, jotka ovat syystä tai toisesta siirtyneet jäähdyttelemään edustuksesta Akatemian puolelle”
– Niko Jylhä, FC KaKen puheenjohtaja

Kipeimpiä Akatemia-ajan muistoja on varmasti monelle Akateemikolle toisen Kutosen kauden viimeinen peli syksyllä 2013, jossa voitolla olisi viimein puristettu itsemme Vitoseen ja pois ”mutasarjoista”. Vastassa oli FC HEIV, joka koostui suomenruotsalaisista pelureista. Peli oli erittäin tuskainen ja Akatemia painoi hurjasti päälle, mutta HEIV kairasi Tapanilan tekonurmelta itselleen 0-1 voiton tiukalla kilpikonnapuolustuksella. Pettymys joukkueessa oli niin kova, että koko Akatemian olemassaolo oli hetken vaakalaudalla. Vitosen paikkaa kun oli tavoiteltu muutaman kauden ajan ja välillä jopa ei niin mukavalla kaikki pelaa -peluutuksella, jossa osa pelaajista jäi ikävän pieneen rooliin. Oltiin jälleen muutoksen kynnyksellä.

Akatemia2014
Atletico Akatemia vuodelta 2014.

Kohti tavoitteellisempaa Akatemiaa

Onneksi kiukku ja tuska saatiin nieltyä ja homma jatkui seuraavan kauden nousulla. Mutta noiden tapahtumien seurauksena ja jälkipyykkinä myös Akatemia joutui uusiutumaan ja osa pelaajistosta päätti perustaa Akatemian ”kakkosjengin” harrastesarjaan irtautuen kuitenkin Atletico-nimen alta. Tuo uusi joukkue kantoi nimeä Juhlajengi, ja tuo porukka pyrkii vielä tänäkin päivänä jatkamaan nimensäkin mukaisesti juhlia hauskanpito ja lajin jatkuminen tekemisen keskiössä. Uusi murros ja sitä seuranneet muutokset pelaajistossa mahdollistivat samalla Akatemian ammattimaistumisen ja joukkueelle alettiin luoda jäljelle jääneen pelaajiston toiveesta laadukkaampaa harjoittelukulttuuria. Sen ja muutosta seuranneiden rekrytointien myötä myös joukkueen pelaajisto muovautui aiempaa tasavahvemmaksi.

Atletico Akatemia kaudella 2016.
Atletico Akatemia kaudella 2016.

Myös yhteistyö Atleticon kanssa oli alkuun hakemista ja herätti tunteita molempien joukkueiden pelaajiston keskuudessa. Aluksi Atleticon pelaajille Akatemia näyttäytyi jonkinlaisena hassutteluporukkana eikä imu omaa ”reserviä” auttamaan ollut aina kovin innokasta. Akatemiassa taas vieroksuttiin ylempää saatavia pelaajia, jotka tulivat viemään oman peliajan ilman mitään yhteisiä harjoituksia tai perustellumpaa syytä. Joukkueenjohdon ja valmennuksen oli pelaajistoa helpompi nähdä alusta asti yhteistyön merkitys ja hyöty molemmille joukkueille pitkällä aikavälillä.

Onneksi pitkäjänteisen ja tasaisen tekemisen laadun kautta, on Akatemia pystynyt myös pelillisesti vakuuttamaan olevansa vakavasti otettava joukkue. Ja näin myös veto Atleticosta Akatemiaan pelituntumaa hakemaan, tai paikkamaan akuuttia pelaajavajetta, on kääntynyt positiiviseksi. Myös Akatemiassa pelaajatkin ovat tottuneet ajatukseen, että ylemmän divisioonan lainapelaajat näyttävät hyvää esimerkkiä ja pelaavat ihan oikeasti joukkueen eteen ja toisaalta alhaalta saattaa tulla silloin tällöin kutsu täydentämään Kolmosen nippua, kuten viime vuosien aikana on useasti käynyt. Näin myös taustahenkilöt ovat voineet hiljaisesti hymyillä, kun kaksi joukkuetta on pikkuhiljaa onnistuneesti paritettu ja yhteistyö toimii.

”Me hyödymme Akatemian tekemästä työstä monin tavoin. Loukkaantumisten jälkeen pelaajat pääsevät hakemaan ensiminuutteja kentällä, nuoremmat pelaajat saavat arvokasta, erilaista pelikokemusta ja kokeneemmat pelaajat saavat tasaisesti peliminuutteja kauden edetessä. Tärkeintä on kuitenkin seurakulttuurin jakaminen, yhteinen tekeminen ja kollektiivinen Me-hengen luominen. On todella tärkeää, että Atleticoa edustetaan mahdollisimman monella erilaisella ja positiivisella tavalla. Toinen joukkue alemmassa sarjassa on luonnollista jatkumoa tällaiselle ajattelulle. Ja yhteistyön onnistuminen on menestyksen tae. Akatemia on siis paljon enemmän kuin vain reservijoukkue.”
– Edward Finch, Atleticon valmentaja vuodesta 2017-

Tämänhetkisessä Akatemian valmennusryhmässä vaikuttaakin jo myös useampi pitkän linjan Atleetti. Jani ”Nani Hannula, tuo Atleticosta tuttua tempoa ja pelikäsitystä tekemiseen. Fysiikkavalmentaja Ilkka ”Zimi” Taipale, pitkän linjan kulttihahmo risteilytarinoineen, tunnetaan taas kentällä rymistelevänä ”panssarina”. Ja neljäntenä tietysti luottoapuvalmentajani Ville ”Midi” Miettinen, jonka into valmentamiseen on syttynyt oman pelaamisensa ohella. Itselleni onkin jäänyt miellyttävä asema päävalmentajana kantaa kokonaisuuden vastuu ja tuottaa Jannelle ja V-P:lle ennen kaudenalkua asetettuja tulostavoitteita. Paikka Vitosessa on vakiinnutettu ja Akatemialla alkaa olla samanlaista omaa historiaa kuin ”ykkösjoukkueella”. Akatemia on todistanut tasonsa kilpailukykyisenä alasarjajoukkueena, joka voi hyvällä pelillä voittaa isojakin joukkueita.

Atletico Akatemia toistaiseksi tuoreimmassa joukkuekuvassaan. Otos vuodelta 2017.
Atletico Akatemia toistaiseksi tuoreimmassa joukkuekuvassaan. Otos vuodelta 2017.

Kun tarkastelee toimintaa taaksepäin näin Atleticon 25v-juhlakaudella ja Akatemiankin täyttäessä jo kunnioitettavat kahdeksan vuotta, on huomattavissa selkeitä yhtäläisyyksiä: molemmissa joukkueissa ja koko Atletico-aatteessa on ollut aina tärkeintä, että toiminta jatkuu ja jäsenille pystytään tarjoamaan mielekäs harrastus. Tämän takia Akatemian perustaminenkin oli jonkinlainen matemaattinen selviö. Jalkapallo on haluttu pitää sosiaalisesti mukavana aktiviteettina, jossa kuitenkin kilpaillaan aina voitosta pilke silmäkulmassa. Atleticon ja Akatemian toiminnassa on myös tärkeää edistää Atletico-perheen olemassaoloa myös kentän ulkopuolella. Ajatuksena, että kun sinut on kerran hyväksytty Atletico-perheeseen, olet aina osa sitä. En myöskään usko, että Atletico-perheen laajenemisen lakipistettä on vielä nähty. Ehkä Akatemian syntyminen on vasta kasvun ensiaskel, josta on saatu arvokasta oppia tulevaisuutta ajatellen.

Teksti: Kalle Niemi
Kuvat: Mia Kolkka, V-P Liimatainen ja Atleticon kuva-arkisto