Kolmonen: Atletico Malmi – HIFK/2 2-1 (1-1)

Maalit

0-1 Timo Nick 2′
1-1 Kustaa Käki (Miro Tissari) 23′
2-1 Jani Putkonen (Jonne Ketonen) 88′

Tilastot

Avaus

Elis Rintala (MV)
Pauli Saastamoinen 58′ Niko Ruokolainen
Timo Kinnunen (C)
Iiro Helinen
Ville Ruuska
Kustaa Käki
Jaakko Peltonen 59′ Jonne Ketonen
Janne Hampaala
Jani Hannula
Jukka Haarala 72′ Roni Tran
Miro Tissari 35′ Jani Putkonen

Muut vaihtopelaajat

Rolf Ermilä (MV)

Raportti

Kevätkauden päättäneen SAPA-voiton jälkeen Atleetit ehtivät huilia pari viikkoa poissa pallon parista ennen paluuta treenikentälle valmistautumaan syyskierroksen käynnistävään revanssiotteluun HIFK/2:ta vastaan. Kauden avauspeli punapaitoja vastaan oli päättynyt pienen kohelluksen jälkeen 0-2-tappioon, joten sarjapisteiden lisäksi ottelu toimi myös hampaankolojen kaiveluna.

Alkuviikon kokoonpanohuolet jäivät lopulta varsin aiheettomiksi, sillä pistejahtiin jalkautui kelpo rosteri, 16 nimeä kupongilla. Ticon tuorein rekrytointi Kustaa Käki pääsi debytoimaan suoraan avausmiehistöön, ja myös valtion kurkkusalaattihommissa vastikään aloittanut Rofa Ermilä oli viikonloppuvapaiden myötä mukana “luukkuvahtina”.

Väiskillä HIFK oli rankaissut Atleetteja huolimattomuudesta ensimmäisen kerran jo 4. peliminuutilla. Tällä kertaa tähtirinnoilla kesti vain puolet siitä; atastrofaalisesti epäonnistunut purkuyritys puskemalla putosi kuin hopeavadilla Timo Nickille kentän keskisektorilla rankkarialueen rajan tietämillä, ja laukaus ykkösellä painui vastustamattomasti Atletico-maalin alanurkkaan.

Kotijoukkueen ensimmäinen “tilanne” syntyi lahjana, kun HIFK-legenda Peter Standertskjöld-Nordenstamin palautus noin 30 metristä alaspäin maalivahti Jussi Toloselle lähtikin yllättäen korkeassa kaaressa yli byyrarin ja kohti maalia. Hanskakäsi ehti kuitenkin palloon ennen maaliviivaa toiveikkaiden “Kävikö?”-huutojen loukatessa Puksun ilmatilaa. Saman minuutin puitteissa Nani Hannulan jalasta lähti myös ensimmäinen kunnon Tico-laukaus, mutta Tolonen torjui pallon ongelmitta.

10 minuuttia myöhemmin kotiyleisön riemuksi Atletico nousi tasoihin. Nani löysi oikealta Miro “Ben” Tissarin, joka hetken taiteiltuaan jakoi pallon boksin poikki vasemmalle laiturina pelanneelle Kustaa Käelle. Armottomaksi pallonkäsittelijäksi kostautunut Kusti raapi tilaa laukaukselle, joka lurahti Tolosen längistä läpi. Punapaitainen pakki yritti vielä liukua väliin, muttei kyennyt estämään pallon matkaa reppuun.

Rudi Ruuskan laukaus näppärän kuvion päätteksi sujahti maalin ohi, samoin Timo Kinnusen hurja pusku Jasu Peltosen kulmapotkusta. Tonttien väliin mahtui Ben Tissarin loukkaantuminen yhteentörmäyksessä maalivahti Tolosen kanssa, ja Benin tilalle vaihdosta kirmasi tuorein jaloin Japu Putkonen. Vielä puoliajan loppuhetkillä tapahtui vieraiden päässä, kun ensin Nani ohjasi Kustin syötön etutolpalta sivuverkkoon ja Leego Hampaala pamautti upean volleyn HIFK-pakin kuolettamaan palloon. Kierteinen laukaus sujahti vain senttejä yläriman yli.

Tasatilanteesta jatkuneella toisella puoliajalla Atletico oli heti alkuun saanut kavennettua avausjaksolla palloa hallinneiden vieraiden temmellystilaa. Janit Putkonen ja Hannula pääsivät lyhyen ajan sisään laukomaan kumpikin hyviltä paikoilta, mutta johtomaalin sijasta kentän päätybaarin terassi taisi osua lähemmäs.

Molemmilla maaleilla nähtyjen enemmän tai vähemmän puolittaisten tilanteiden jälkeen HIFK pääsi pelottavan lähelle 85. minuutilla. Topparikolossi Iiro Helinen onnistui kuitenkin heittäytymällä survomaan kroppansa uhkaavasti kohti maaliviivaa liruneen pallon tielle.

Kellon tikittäessä eteenpäin halki jännittävien loppuminuuttien Atletico viimein onnistui maalinteossa – ja millä tavalla! Puolustus selvitti HIFK:n sivuvaparin, ja Jonne Ketosen kautta pallo kulki vauhdilla ylöspäin kontraamaan askeltaneelle Japulle. Edessään laveana auenneen ladun kuromisen sijasta “Fudiskiusaaja” nosti katseensa, spottasi maalivahti Tolosen hieman ulkona konttoriltaan ja laukoi juoksusta uskomattoman kudin lähes sivurajalta ainakin 35 metrin etäisyydeltä maalista. Pallo putosi kauniisti maalin takanurkkaan ja Tico-penkin täydellinen sekoaminen riemusta ei ollut kaukana.

Japun taikatemppu riitti pitämään vieraat kurissa erotuomarin päätösvihellykseen saakka. Arvokkaan voiton tuoman pistepotin (ja myös maukkaan revanssin) myötä Atletico vankisti asemiaan lohkon sarjataulukossa kolmantena ja pysyi samalla edelleen kaksi pistettä karussa ratsastavan TuPSin imussa.

Tähtipelaajapisteet

Jani Putkonen: Kruunasi vaihto-cameonsa fantastisesti. “Ei treenaa, tekee maaleja.”
Iiro Helinen: Tapansa mukaan yleisesti väkevä preesens alakerrassa. Äärimmäisen arvokas gamesaver lopussa.
Kustaa Käki: Lähes kylmiltään avaukseen, erinomainen pallollisena.