Valmennustiimi vahvistuu – Olli Harmaisesta Atleticon apuvalmentaja
Atletico etsi syksyn aikana päävalmentajaksi palaavalle Timo Kinnuselle apumiestä ja haku saatiin viimein päätökseen edellisviikon loppupuolella, kun joukkueenjohto pääsi sopimukseen Olli ”Opa” Harmaisen kanssa valmentajapestistä kaudelle 2015. Opa aloittaa tehtävässään tammikuun alusta ja tulee olemaan tärkeässä roolissa tukemassa yhä pelaajauraansa jatkavaa Timo Kinnusta kentänlaidalta käsin.
Olli Harmainen on monelle joukkuetta seuranneelle tuttu mies. Kausilla 2010–2012 keskikentän keskustassa pelannut Opa kirjasi tililleen yhteensä 28 ottelua ja 3 maalia. Aikanaan mm. Brittein saarilla pelikokemusta hankkinut pelimies päätti pelinsä vakavahkoon loukkaantumiseen ja siirtyi myös avustamaan Atleettien valmennuksessa, mutta on sittemmin keskittynyt junioripuoleen Käpylän Pallon riveissä. Opa jatkaa yhä KäPassa toimien alkavalla kaudella Atleticon lisäksi ko. seuran B-junioreiden päävalmentajana.
– Olen erittäin tyytyväinen, että saadaan Opa taas messiin. Keskusteluja käytiin useiden eri tahojen kanssa, mutta ratkaisu löytyi kuinkin lopulta lähempää kuin osasimme ehkä odottaakaan. Opan vahvuudethan olivat jo pelatessaan erityisesti pukukopin puolella ja uskon täysin, että yksi lähialueiden lupaavimmista valmentajakyvyistä pystyy tuomaan myös Atleticon tekemiseen uusia näkemyksiä ja tuoreita näkökulmia, hehkuttaa joukkueenjohtaja Janne Vottonen.
Myös Olli Harmainen itse puhkuu intoa uuden uutta pestiään aloittaessa:
– Huippufiilikset paluusta takaisin siihen rooliin, mistä aloitin valmentamisen. Odotan innolla yhteistyötä Timon kanssa ja varsinkin sitä, että mitä uutta pystymme toisillemme opettamaan. Meidän perusajatukset fudiksesta ovat kuitenkin aika samanlaisia.
Tavoitteista kysellessään ei Opan tarvitse kauaa miettiä.
– Ensi kaudelle ei ole kuin yksi tavoite ja se on nousu.
Harmaiselle tilaa tekee maalivahtivalmennuksesta vastannut Tommi ”Mertsi” Eklöf, joka siirtyy Malmin Palloseuran sisällä muihin tehtäviin. Hänen roolinsa tullaan paikkaamaan nykyisin resurssein ja valmentajatiimiä täydennetään muilta osin tarvittaessa kevään aikana. Atletico toivottaa Harmaisen tervetulleeksi mukaan tiimiin ja Eklöfille onnea uusien haasteiden parissa.