Kolmatta kertaa järjestettävän Mosa Cupin otteluparit arvottu
Pre-season lähenee pikkuhiljaa loppuaan, mutta edessä on vielä hyvä määrä harjoitusotteluita ennen kauden alkua. Yksi kevään kohokohdista on ehdottomasti Mosa Cup, joka järjestetään nyt jo kolmatta kertaa Tapanilan tekonurmella, lauantaina 12.4.
Koillisen joukkueiden yhteinen kutsuturnaus kokoaa viimevuotiseen tapaan kahdeksan alueensa mielenkiintoisinta joukkuetta mittelemään paremmuudestaan kahdessa eri tasosarjassa. Mikä parasta, osallistujalista säilyy viime vuoteen nähden täysin muuttumattomana, joten tänäkin vuonna mukana nähdään molemmat Atleticon joukkueista, kaksi joukkuetta Puistolan Urheilijoilta, kaksi Suurmetsän urheilijoilta sekä siltamäkeläinen FC KaKe ja malmilainen Ponnistajat. Katsojille tarjoutuu siis ainutlaatuinen tilaisuus nähdä yhden päivän aikana Koillisen jalkapalloilullinen kerma samalla baanalla.
Turnauksen järjestelyt ovat luonnollisesti jo pitkällä ja kaikki joukkueet vahvistaneet osallistumisensa. Tänään arvottiin myös Atletico Malmin ja PuiUn välisessä ottelussa otteluparit. Kolmos- ja nelosdivarijoukkueille suunnattu kilpasarja tarjoilee heti alkuun todellisen herkkupalan, kun Atletico Malmi (3D) pääsee haastamaan sarjan kaksinkertaisen voittajan, PuiUn (3D). Toisessa ottelussa finaalipaikasta taistelevat viimeeksi niukasti kakkoseksi jäänyt Malmin Ponnistajat (4D) ja SUMU/77 (4D).
Vitos- ja kutosdivarijengeille tarkoitetulla harrastepuolella Atletico Akatemia (6D) saa puolestaan vastaansa viimevuotista voittoa puolustavan SUMU/7-7:n (6D) ja edellisvuotinen mestari, FC KaKe (5D) kohtaa puolestaan PuiU/86:n (6D). Ottelut alkavat harrastepuolen kamppailuilla jo klo 9.00 ja jatkuvat aina iltamyöhään, klo 19.30 saakka.
– Mosa Cupista on lyhyellä aikavälillä muodostunut jo eräänlainen instituutio, joka päättää pre-seasonin ja tarjoaa samalla aitoa panosta vielä viimeisiin treenipeleihin. Siitä olen myös hemmetin ylpeä, että tästä tapahtumasta on ihan aidosti tulossa alueen joukkueiden yhteinen juttu, eikä homma lepää vain Atleticon tai Puipan puuhamiesten harteilla. Mosa Cup on tullut jäädäkseen, eikä minulla ole ainakaan mitään epäilystä siitä, etteikö tapahtuma järjestettäisi myös tulevinakin keväinä. Mahtavaa, että kaikki osallistujajoukkueet olivat asiasta yhtä innoissaan, joten Mosassa nähdään vajaa kuukauden kuluttua kahdeksan tulikuumaa derbyä, toteaa cupin yksi voimahahmoista, Janne Vottonen.
Ohessa tarkempi otteluohjelma:
OTTELU KELLONAIKA
1. Atletico Akatemia – SUMU/7-7 09.00 – 10.10
2. FC KaKe – PuiU/86 10.20 – 11.30
3. Malmin Ponnistajat – SUMU/77 11.40 – 12.50
4. Atletico Malmi – PuiU 13.00 – 14.10
5. ott. 1 häv. – ott 2 häv. 14.20 – 15.30
6. ott. 1 voit. – ott 2 voit. 15.40 – 16.50
7. ott. 3 häv. – ott. 4 häv. 17.00 – 18.10
8. ott. 3 voit. – ott 4 voit. 18.20 – 19.30
Ohessa vielä linkki Mosa Cupin viralliseen Facebook-tapahtumaan, jonne päivittyvät myös uutiset ja ottelutulokset aikanaan.