Atletico Malmi – FC Kontu/2 4-1 (2-1)

Päivä valkeni sunnuntaina. Aivan kuten se oli valjennut niin monena päivänä ennen tätä ja tulisi valkenemaan niin monena päivänä tämän jälkeenkin. Päivässä ei päällisin puolin ollut mitään kummallista, mutta pintaväreilyn alla myllersi raivokas, suorastaan infernaalinen myrsky: Atleticon peli oli alkamassa. Toisaalta sekään ei sinällään antanut mitään erityistä syytä yltiöpäiseen raivoon. Se, mikä Atleetteja kiukutti suunnattomasti, oli vastustaja, Kontu2. Sarjan ainoa joukkue joka oli kyennyt päihittämään uljaat Atleetit kuluvalla kaudella.

Otteluun valmistautuminen ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla. Pitkään näytti siltä, ettei koko peliä tarvitsisi pelata lainkaan, vastustajien loistaessa poissaolollaan. Tämä vaikutti osaltaan siihen, että ottelun oletettiin olevan ohi hetkessä. Jostain onkalosta vastustaja kuitenkin sai raavittua kasaan kentällisen verran miehiä aloittamaan ottelun.

Avaus (4-3-3):

Japu, Kuula (C, > Kunttu 58′), Andy (> Nani 24′ > Mika 73′)
Timppa (v, > Tavi 81′), Leego, Jone
Lippo, Daddy, Koopa, Rubale
Mertsi

(vaihdossa Edu, Janne, Kunttu, Mika, Nani, Pommi ja Tavi)

Alusta asti oli selvää, ettei vastustaja ollut ajatellut lähteä haastamaan Atleetteja pelillisesti, vaan pyrki rikkeiden, pikku koiruuksien ja satunnaisten vastahyökkäysten kautta kaataa joukkueemme. Eipä onnistunut. Hehheh.

Pelimme pyöri melko mallikkaasti jo alkuminuuteilta asti, hyökkäysten vyöryessä tasaisesti molemmilta laidoilta. Hienot sommitelmat seurasivat toisiaan, mutta laukaukset ja viimeistely-yritykset jättivät toivomisen varaa. Otteluun valittu 4-3-3-taktiikka toimi hyvin. Etenkin keskikentällä henganneet Jone, Leego, Timo ja Nani pelasivat hyvin molempiin suuntiin katkoen suurimman osan vastustajan hyökkäysyrityksistä heti puolen kentän jälkeen. Itäiset vieraamme pääsivät ottelun alussa kehittelemään muutaman vaarallisen tilanteen, mutta sekin johtui lähinnä muutamasta nukahduksesta pelinavauksessa. Nukahtelua tosin kesti vain noin kymmenen minuutin verran, jonka jälkeen Konnun pojat väsähtivät ja leiriytyivät perusolomuotoonsa: kymmenen hengen lihatiskiksi omalle kenttäpuoliskolleen.

Ensimmäisen kerran vihulaisen takalinjat pettivät kunnolla vajaan parinkymmenen minuutin pelin jälkeen Leegon sännättyä Japun toppareiden välistä antamaan pystypalloon. Maalivahti yritti murhata Leegon liukkarilla. Pallo pisteelle. Kuula kävi sitten reippaana poikana pistämässä pallon pilkulta varmasti sisään. 1-0 ja vähän helpompi hengittää.

Ottelun toinen osuma ei antanut kauaa odottaa itseään. Viisi minuuttia edellisestä samainen Kuula asettui antamaan sivuvaparia boksin vasemmalta reunalta. Kaikkien odottaessa keskitystä, rykäisi kapteenimme viekkaana miehenä pallon korkeana maalin takakulmaa kohti. Laukaus yllätti vastustajan veskarin siinä määrin, että koettaessaan torjua palloa, näytti se lähinnä yritykseltä kauhoa pallo entistä syvemmälle omaan maaliin.

Tilanteella tosin oli varjopuolensa, Andyn loukatessa reitensä ja nilkuttaen vaihtoon. Nani siirtyi penkiltä kentän puolelle, jolloin Timo otti Andyn paikan ja Nani kirmasi keskikentälle. Homma toimi hyvin myös uudella ryhmityksellä, vaikka pelipaikka ei Timolle ehkä ollutkaan se kaikkein omin.

Kahden maalin johtoasema tuuditti keltapaidat tunteeseen helposta pelistä. Pelin keskeneräisyydestä tuli muistutus vajaata kymmentä minuuttia myöhemmin, kun Kontu kavensi kulmapotkusta pelin lukemiin 2-1. Tuon pienen uinahduksen jälkeen peli palasi taas uomiinsa Atleticon esitellessä monipuolista hyökkäyskuviorepertuaariaan. Maaleja ei kuitenkaan enää ennen taukovihellystä nähty. Lähimmäksi pääsi Jone, joka pamautti pallon reilusta kahdestakympistä yläristikkoon. Ensimmäisellä puoliajalla nähtiin muutenkin harvinaisen paljon kaukolaukauksia. Liekö Kuulan vaparimaali innoittanut poikia kokeilemaan tulosta kauempaa?

Toisella puoliajalla Kontu väsyi silmissä ja joukkueen puolen kentän ylitykset olivat laskettavissa yhden käden sormilla. Ote siirtyi entistä vahvemmin Atleeteille, jotka kerta toisensa jälkeen ylittivät keskikolmanneksen useilla hienoilla variaatioilla laidoilta ja muutaman kerran jopa keskeltäkin. Varsinkin oikea laita, jossa Japu ja Rubale rymistelivät, aiheutti melkoista päänvaivaa Kontun vasemmille laitamursuille. Vaikka peli olikin täysin hallusamme, tuli lopullinen ratkaisu ehkä hieman oudosti – erikoistilanteiden kautta. 3-1 ja 4-1-maalit syntyivät molemmat rankkareista. Ottelun toinen pilkku vihellettiin, kun pallo pelattiin boksissa Konnun puolustajan käteen. Tilannetta seurasi täydellinen epätietoisuus rankkarin vetäjästä. Sikariportaassa (johon allekirjoittanut tottakai itseoikeutetusti kuuluu) liputettiin Rubaleen puolesta, mutta lopulta Kunttu vanhana kettuna nappasi pallon ja kävi naulaamassa sen sisään muiden vielä ihmetellessä. Loppulukemat 4-1 sinetöi mies nimeltä numero yhdeksän hirvittävällä pommilla maalin kattoon. Tämä rankkari vihellettiin vuorostaan siitä, kun oikean laidan liukas vonkale Ruuben luikerteli laatikkoon, jossa hän kaikkien fysiikan lakien vastaisesti kaatui.

Mahdollisuuksia lisämaaleihin tarjoutui runsaasti, mutta onni ei aivan ollut tänään myöten. Peli päättyi kuitenkin selvään voittoon, minkä tulosurheilussa väitetään olevan tärkeintä. Kolmesta rankkarimaalista huolimatta lopputulos oli oikeutettu pelitapahtumiin nähden. Hyvä mursut!

Ottelun tähtipelaajapisteet:
3    –     Jani Lehti: Ratkaisi ottelun kahdella tärkeällä maalilla ja pööpöili vaarallisesti vihollisten aukolla.
2    –     Joonas Peltonen: Jonella oli hieno katutappelijamainen asenne keskikentällä. Vähän niinku Mascherano.
1    –     Ville Ruuska: Ravasi kentällä edestakaisin hyvin paljon, eikä aina edes ihan turhaan.