Atletico vahvisti rivejään – Tommi Mönkkönen Tico-paitaan

Treenikentillä on ollut taukoviikon vuoksi hiljaisempaa, mutta kabineteissa tapahtuu taas sitäkin enemmän. Atletico vahvisti nimittäin aamusella kiinnittäneensä uuden miehen rosteriin, kun jo hetken aikaa joukkueen mukana treenannut ja kauden alla Pöxyt-treenipelissäkin esiintynyt Tommi Mönkkönen (s. 1998) kiinnitettiin malmilaismiehistöön. “Mönksä” siirtyy Ticoon Laajasalon Palloseurasta.

Malmin Palloseuran kasvatti viihtyy pääasiassa topparin tontilla ja keskikentän pohjalla. Pelit käynnistyivät MPS:n junnuissa jo vuonna 2004, jonka jälkeen hän eteni junnuputkea aina miesten ns. edustujoukkueeseen saakka. Siellä ensimmäiset pelit tarttuivat vyölle kaudella 2014 Tommin ollessa vasta 16-vuotias. Mönkkönen oli myös nostamassa joukkuetta Kakkoseen ja koki seuraavalla kaudella putoamisen takaisin Kolmoseen, minkä jälkeen tie vei Kakkosen PKKU:hun ja sieltä ensin lainalle LPS:än sekä laajasalolaisten noustua niin ikään Kakkoseen myös pysyvämmin sinne. Viimeiset pari kautta ovat kuluneet puolestaan Kolmosessa laajasalolaisten tahkotessa tasaisia pelejä mm. Atleticoa vastaan.

Päävalmentaja Timo Kinnunen on tyytyväinen saadessaan lisää laatua puolustuspäähän:

– Tommi on elegantti puolustaja, joka omaa hyvän pelikäsityksen. Pallo pysyy jalassa ja syötöt lähtevät kohteisiin, joten Tommi tuo erittäin hyvän lisän Atleticon alakertaan.

Mönksä itse puolestaan intoilee erityisesti kotiinpaluustaan Malmille:

– Hyvillä fiiliksillä Atleticoon. Hyvin pitkä ja poikkeuksellinen tauko takana, joten hyvällä nuoruuden innolla takaisin jalkapallon pariin. Joukkue on ollut tiiviisti ja pitkään yhdessä, ja tämä näkyy positiivisesti kaikessa joukkueen tekemisessä. Myös uudet hankinnat ovat selvästi tuoneet tärkeää leveyttä ja vaihtoehtoja joukkueen rosteriin. Koen, että minut on otettu hyvin vastaan, vaikka liityin joukkueen vahvuuteen vasta kovin myöhään. Alkanut kausi on startannut positiivisesti ja odotan, että sama meininki jatkuu. Foorumeillakaan ei ole vältytty nousujuna-spekulaatioista. Henkilökohtaisesti odotan, että pitkän tauon jälkeen pääseen takaisin pelituntumaan. Tuntuu hyvältä olla takaisin kotona, Malmilla.

Tervetuloa Ticoon Tommi!