Atleticon kapteenisto kaudelle 2016 valittu

helmikuu 24, 2016

Sunnuntain cup-ottelupalaverin yhteydessä Atleetit äänestivät keskuudestaan kevättalven nykyperinteiden mukaisesti kolmen pelaajan vahvuisen kapteeniston.

Joukkueen kippari vuosimallia 2016 ei liiemmin esittelyjä kaivanne; kapteeninnauhaa yhtäjaksoisesti kaudesta 2011 muiden vastuutehtäviensä ohella kantaneen pelaaja-valmentaja Timo Kinnusen pistesaalis äänestyksessä oli jälleen kerran luokkaa “jytky”. Ja lopulta kävi ensimmäistä kertaa niin, ettei edeltävän vuoden kapteenistoon tullut ainuttakaan muutosta, sillä uurnien tyhjentämisen jälkeen pistetaulukon kärkikolmikossa komeilivat myös jo viime kauden varakapteenien Mikko “Hupi” Huupposen ja Janne “Leego” Hampaalan nimet.

Mainittakoon vielä, että asiantuntijapiirien arvioissa mustana hevosena äänestykseen lähtenyt Henri Mattsson jäi mittavasta vaalikampanjastaan huolimatta “oppositioon” lopulta vaivaisella pisteen marginaalilla.