ECL – Atletico Malmi 1-2 (0-1)

Syyskierroksen vedellessä jo viimeisiään, käytiin otteluohjelman mukaisesti kauden toiseksi viimeinen kamppailu ECL-nimistä joukkiota vastaan. Pelipaikkana toimi Herttoniemen ghetto ja vastassa tosiaan se surkuhupaisa pelleporukka, joka oli otteluperuutuksellaan onnistunut siirtämään edellistä kamppailuamme muutama ottelu takaperin. Tuolloin lukemat olivat 1-1, vaikka potentiaalia olisi ollut selkeästi parempaankin ja ennen kaikkea tahtoa nöyryyttää sikamaisesti kanssamme temppuillutta ryhmää. Nyt siihen tarjottiin tilaisuus toistamiseen, emmekä aikoneet jättää sitä käyttämättä. Tilannettamme mutkisti vielä entisestään kolme päivää sitten pelattu Ellas-ottelu, josta olimme niin ikään hankkineet selkeästä hallinnasta huolimatta vain yhden pisteen. Sarjatilanne oli sellainen, että Puotila oli kolme pistettä edellämme, Arsenal taas takanamme. Käytännössä voitolla meillä oli mahdollisuus varmistaa vähintään jatkokarsintapaikka, ja pitää elossa myös edellytykset suoralle nousulle viimeistä kierrosta silmälläpitäen. Asetelmat olivat sitäkin myöten otolliset, että pelureistamme vain toinen joukkueenjohdonpuolikas, V-P, sekä töitä ankarasti paiskivat Mika ja Zimei puuttuivat kokoonpanosta.

Avaus (4-3-3):
Sinkki (MV) ; Rudi, Make (v), Kouri, Jone (v) ; Nani, Leego, Piccis ; Niko, Kuula (C, v), Kunttu
(vaihdossa Daddy, Janne, Kalle, Mela, Tavi, Tommi)

Aurinkoinen syyspäivä painui jo iltaa kohden hyttysten pörräillessä liki ärsyttävissä määrin tuossa Herttoniemen hornankattilassa. Atleetti-lauma oli valmistautunut hyvin ja lähti taistoon odottavilla mielin, sillä Ellas-ottelu oli jättänyt taatusti jotain hampaankoloon. Maalihanat eivät auenneet, ja huono tuuri riivasi jatkuvalla syötöllä kohtalaisesta pelistä huolimatta. Samanlainen agenda oli oikeastaan tässäkin ottelussa. Alusta saakka peli oli täysin kontrollissamme, eikä ECL:n vajaalukuinen miehistö (täydentyi tosin ensimmäisen puoliajan aikana täydeksi kentälliseksi) juuri hallinnut palloa. Otteissamme oli sitä kaivattua energisyyttä, ja erityisesti hieman uusittu ryhmitys, 4-3-3, näytti tuottavan tulosta. Karvasimme ylhäältä ja hyökkäyspään pelaajat osallistuivat aktiivisesti myös puolustustyöskentelyyn tehden näin keskikentän kolmikon tehtävän huomattavasti helpommaksi. ECL oli taas liikkeellä melko vetäytyvällä taktiikalla, joten yksinäiset yritelmät pysähtyivät kerta toisensa jälkeen varmasti luutineeseen puolustukseen, eikä Sinkille jäänyt ensimmäisen jakson aikana hommia juuri irtovetoja lukuun ottamatta. Oma pelimme toimi oikeastaan keskialueen triangelin kautta, josta pallo sitten yritettiin pelata keskeltä läpi tai vaihtoehtoisesti laitahyökkääjille – valitettavan usein tuloksetta. Ja kun saimme niitä muutamia harvoja paikkoja (esim. Kuulan tolppa- ja ohilaukaus vasemmalta, Nanin puskut lähietäisyydeltä sekä muutama laukaus kauempaa), nekin tuntuivat tyrehtyvän joko huonoon viimeistelyyn tai sitten vaihtoehtoisesti siihen viimeiseen puuttuvaan silaukseen. N. 35 pelatun minuutin jälkeen meitä kuitenkin armahdettiin, sillä Maken hieman onnenkantamoisesti pelaama pitkä syöttö vasemmalta n. 40 metristä päätyi maalin eteen Kuntulle, joka otti pallon haltuun ja pääsi viimeistelemään puolustuksen estelyistä huolimatta. Näin maalihanat saatiin viimein auki, ja peli muutenkin rullaamaan; enää ei siis tarvinnut väkertää väkisin sitä yhtä ainoaa maalia. Toisaalta tämä pakotti myös ECL:n pelaamaan pelkän peruuttelun sijaan, ja tarjosi näin meille lukuisia uusia mahdollisuuksia vastaaviin paikkoihin.

0-1-lukemat olivat myös lähtökohtana toiselle puoliajalle. Tuolloin ilta pimeni jo huomattavasti pelinkin muuttuessa aina vaan synkemmäksi. Tiukka karvauspelimme ja hyvä fyysinen kunto alkoivat tuottaa hedelmää, sillä vastustajan puolustus oli helisemässä yhtenään. Saimme loistavia paikkoja lisäillä johtoa, mutta huono viimeistely kostautui jälleen. Lukuisista puolittaisista yksinläpitilanteista ja mainioista keskityksistä huolimatta maalierotus säilyi edelleen yhdessä. Vaihtopenkiltä käsin pystyi oikein aistimaan, että kuinka perisuomalainen pelko kasvoi siitä, että kohta ECL tulisi takaa tasoihin ja miksei vielä ohikin. Toisaalta taas realiteetit huomioiden, se kuulosti hyvinkin utopistiselta. Olihan vastustajamme luonut korkeintaan muutamia puoliksi vaarallisia paikkoja. Peli alkoi kuitenkin kuumeta, rikkeet muuttua likaisemmiksi ja tuomarilinja rakoilla erityisesti paitsiovihellyksissä ja mm. selkeiden obstruktiovirheiden selvittämisessä. Mutta kuin varkain päästi kapteenillista esimerkkiä tänään erityisen hyvin näyttänyt Kuula meidät piinasta. Puoliajalla vaihdosta sisään tullut Tavi keskitti vasemmalta pallon jonnekin vitosen rajan nurkille, josta ihmislauman keskellä pallo päätyi Kuntun kautta Kuulalle, joka onnistui lukuisten paikkojensa jälkeen viimein vahvistamaan johtoasemaamme. Maali oli vähintäänkin ansaittu, sillä keskushyökkääjänä aktiivisia pallottomia juoksuja tehnyt apuvalmentaja-kapteenimme oli tähän saakka ollut vähintäänkin epäonninen paikoissaan mainioista yritelmistä huolimatta. Samaten täytyy korostaa myös laitamiestemme panosta hyökkäyssuuntaan: Kunttu ja Niko piristyivät toisella puoliajalla, ja rakensivat laitapuolustajien kanssa mainioita keskityspaikkoja sekä läpisyöttöjä kauden tähän saakka parhaan pelinsä pelanneen Tavin kanssa.

Mutta eihän siinä kulunut aikaakaan, kun johtoaseman autuas onni väistyi jälleen pelokkaan pessimismin tieltä. Vastustaja pääsi laukomaan vaarallisesti 16-alueen ulkopuolelta Sinkin venyessä illan ensimmäiseen paraatipelastukseen. Valitettavasti puolustuksemme ei ollut aivan yhtä hereillä, sillä torjunta kimposi karpalolonkeronkatkuisista käsistä oikealle tolpalle, jossa ensimmäisenä oli ECL-peluri pyssyttämässä pallon maaliin. Pienestä kauneusvirheestä huolimatta jatkoimme omaa painostustamme aina vaan vahvemmin. Suurin osa parhaista tilanteista tuli vasemmalta laidalta, jossa Niko pyöritti palloa Rubaleen ja Tavin mainiolla avustuksella. Erityisesti viimeeksi mainittu juoksi taatusti itsensä puhki keskialueella ja tappeli irtopallot omalle joukkueellemme käynnistäen näin ripeitä vastahyökkäyksiä joko laidan kautta tai pystypallolla keskeltä. Puolustuksemme taas oli muutamaan otteeseen helisemässä ehkä pienoisen jännityksen ja huonon tuurin vuoksi. Oikeastaan juuri huono tuuri kuvasi ylipäänsä toista puoliaikaa. Paremmalla onnella olisimme nimittäin mättäneet noin viidestä kymmeneen maalia ja hallinneet käytännössä palloa ilman, että Sinkin olisi edes tarvinnut koskea siihen. Tuuria tai ei, pystyimme kuitenkin säilyttämään johtoasemamme loppuun saakka, ilman että Maken, Koopan ja Merssin pääasiassa hallitsema puolustus koki takaiskuja.

Voitto kirjattiin siis lukemin 1-2, ja se saavutettiin ennen kaikkea huomattavasti edellisotteluita paremmalla pelillä. Yritystä, onnistumisia ja tekopaikkoja siunaantui selkeästi enemmän, vaikka viimeistely tökkikin jälleen. Tärkeintä kuitenkin, että saimme ne kolme pistettä ja varmistimme näin lohkossamme vähintään jatkokarsintoihin oikeuttavan sijan. Kun samaan aikaan pahin kilpailijamme, FC Puotila, onnistui sotkemaan omia kuvioitaan tasapelillä Sumua vastaan, kaventui piste-eromme ainoastaan yhteen. Pelaamatta on siis ainoastaan yksi kierros, jolloin vastaamme asettuu sarjatasollamme säilymisestä kamppaileva FC Kuitu/2. Kärkipaikalla toistaiseksi notkuva Puotila taasen kohtaa vähintäänkin jännittävässä ottelussaan Arsenalin, jonka tappiottomien otteluiden putki hakee jo vertaistaan. Eletään siis vähintäänkin mielenkiintoisia viikkoja!

Ottelun tähtipelaajapisteet:
3    –     Jani Lehti: Voittomaali ja järjetön määrä duunia hyökkäysalueella. Esimerkillistä toimintaa, joka taatusti inspiroi muutakin joukkuetta. Miinusmerkkinä toki huono viimeistely, mikä johtui kuitenkin pääasiassa huonosta tuurista.
2    –     Mikko Tavi: Ylitti ehkä selkeimmin oman viimeaikaisen tasonsa ollen ehdoton piristysruiske toisella puoliajalla.
1    –     Marko Ruokolainen: Vuorenvarma toppariroolissaan ja käyttökelpoinen myös keskikentällä puolustettaessa. Yhtä hyvin koko puolustus olisi voinut ansaita tämän tähden.