Kolmosen alustava lohkojako 2020

Kolmosen alustava lohkojako kaudelle 2020 pamahti vihdoin tänään julki Palloliiton sorvista. Liiton mittava organisaatiouudistus eli piirien lakkauttaminen isompien aluekokonaisuuksien alta oli oletettu syy siihen, ettei jo viikon pari miltei kuumeisesti odotetusta tiedonannosta ollut vielä kuulunut pihaustakaan “normaaliin” aikaan – mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Tuleva kausi on Ticolle juhlava merkkipaalu eli yhteensä kymmenes Kolmosessa. Vuosikymmen takaperin alkanut piirin ylimmän sarjatason valloitus otti heti debyyttikauden 2010 päätteeksi askeleen takapakkia, mutta Atleetit ponnistivat Nelosen sorakentiltä takaisin kuninkuusluokkaan heti kaudeksi 2012 – jonka päättänyt legendaarinen säilyminen valoi pohjat Ticon vakiintumiselle sittemmin yhdeksi sarjatason profiilijoukkueista.

Keltapaidat pelaavat nyt ensimmäistä kertaa toista vuotta putkeen samassa lohkossa, sillä pelit jatkuvat tulevallakin kaudella alueen kolmesta lohkosta keskimmäisessä – lohkon nimi tosin vaihtuu edellä mainitun uudistuksen myötä Helsinki-Uusimaa-piiriyhteisön lohkosta 2 Palloliiton Etelän lohkoksi B. Keskilohkon vanha lempinimi “Stadi-lohko” saa 2020 aivan uuden merkityksen, sillä ensi kertaa ainakin kuluvalla vuosituhannella lohkon kaikki 12 joukkuetta ovat vanhan Helsingin piirin alueelta! Jos viime kauden pisimmät vierasreissut Tuusulaan ja Matinkylään olivat suklaata niin tulevana suvena matkakilometrit kutistuvat vielä entisestään, kun kaupungin rajojen ulkopuolelle ei tarvitse poiketa kertaakaan edes vieraspelien merkeissä.

Viime kaudelta tuttuja kilpakumppaneita on tyrkyllä vastustajiksi ensi vuonnakin; Club Latino Españolin – joka on jokaisella viidestä Kolmosen-kaudestaan ollut Ticon kanssa samassa lohkossa – ja Laajasalon Palloseuran lisäksi ohjelmistossa pysyvät ilahduttavasti hegemoniset kaupungin koilliskulman derbyt Malmin Ponnistajia ja Puistolan Urheilijoita vastaan. Divaripeleissä myös FC Kontu, Herttoniemen Toverit ja malmilaisten pitkäaikainen ystävyysseura Töölön Taisto on aiempina vuosina kohdattu Kolmosessa sekä Valtti Nelosessa. Joukkuetasolla kokonaan uusia tuttavuuksia sen sijaan ovat FC FINNKURD sekä sarjanousijat SAPA/3 ja Toukolan Teräksen edustus. Parista viime kaudesta poiketen yhtä ainoaa selkeää Lahden Reippaan tai PK-35:n kaltaista ylivoimaista ennakkosuosikkia lohkosta ei lähtökohtaisesti ole ainakaan vielä tässä vaiheessa haarukoitavissa.

Kolmosen pelitapaan on nousutaiston osalta tiedossa merkittävä muutos, sillä Kakkosen ja Kolmosen välinen liikenne kaudeksi 2021 kaventuu yhdeksästä joukkueesta kuuteen. Kolmosen lohkoja on vielä ensi kaudella kuitenkin entiseen malliin valtakunnallisesti yhteensä yhdeksän, joiden voittajat pitkästä aikaa (viimeksi kauden 2011 päätteeksi) karsivat keskenään kuudesta nousupaikasta Palloliiton myöhemmin määrittämällä formaatilla.

Etelän Kolmosen lohkojako on kokonaisuudessaan nähtävillä liiton tulospalvelusivustolla.