Jannen kolumni alkavasta kaudesta: Uuden aikakauden alku

Jälleen on yksi pitkällisen uuvuttava ja jäinen talvitreenikausi takana ja kevään ensimmäiset sarjaottelut jo edessä aivan lähiaikoina. Tai oikeastaanhan yksi otteluista käytiin jo, joten voisi sanoa tämänkin sepustuksen tulleen hieman myöhässä. Toisaalta ehkä juuri se kiteyttää ainakin omasta näkökulmastani koko…

Kauden 2005 päättäjäiset

Viime vuoden tapaan Atleticon kauden päättäjäisiä vietettiin Tapanilan Erällä saunomisen, (neste)tankkauksen ja MM-tason läpänheiton merkeissä. Alkulämmittelyksi jaettiin kuitenkin ensin tunnustusta kauden onnistujille niin ikään viime vuodelta tutun Kauden parhaat -äänestyksen muodossa, eli siis joukkueen Internet-toimituksen jakamien palkintodiplomien saajat oli ratkaistu…

ECL – Atletico Malmi 4-2 (1-0)

Vaihtelevasti sujuneen kauden viimeisessä Kuutosen ottelussa Malmin ylpeys Atletico matkasi sarjakärki ECL:n vieraaksi Herttoniemeen. Joukkueiden lähtökohdat kauden päätöspelissä olivat hieman erilaiset: ECL oli onnistunut klaaraamaan pelinsä toistaiseksi tappioitta, ja lisäksi vielä varsin kiitettävän maalitehtailun hyöstämänä. Lisäksi joukkue tarvitsi illan ottelusta…

PP FC/2 – Atletico Malmi 0-0

Kolmesta viime pelistä Kuutosessa Atleticon saldona oli kolme tappiota vähemmän mairittelevalla maalierolla 1-13. Puuttuvia pisteitä sekä plus-merkintöjä maalisarakkeeseen lähdettiin tänään hakemaan kauden toiseksiviimeisestä pelistä, jota isännöi Pirkkolan ”pikkukentällä” PP FC/2. Ottelu piti alunperin pelata Talissa jo elokuussa, mutta parempi myöhään…

Atletico Malmi – Dynamo 1-7 (0-1)

Kahden tappiollisen pelin ja maaleitta jäämisen jälkeen helpotusta ei ollut luvassa, sillä tällä kertaa Ala-Malmille vieraaksi saapui sarjan kakkossijaa pitävä, vahvasti venäläisväritteinen Dynamo. Lukuisat poissaolot muokkasivat taas kerran Atleticon kokoonpanoa, kun vakiopelaajista sivussa olivat mm. Paul-Mikael, Ana sekä puolustuksen tukipilaristo…

Atletico Malmi – Colo-Colo/Uno 0-5 (0-2)

Syyskausi saatiin käyntiin voitolla PeTestä, ja tappiottomien otteluiden putkikin oli kasvanut jo kuuden mittaiseksi. Nyt hyville esityksille lähdettiin hakemaan jatkoa vaihteen vuoksi Ala-Malmilta, jonne vieraaksi saapui pääasiassa latinopelaajista kasattu Colo-Colo/Uno. Kokoonpanon kanssa tuli taas pieniä muutoksia erinäisten poissaolojen takia, ja…

Atletico Malmi – PeTe 2-1 (1-1)

Tänään vietettiin viikon alkamisen kunniaksi ilmeisesti jotain Atletico-teemapäivää, sillä ohjelmatoimisto Suomen Palloliitto oli järjestänyt monenmoista ”kivaa” iloisille divarijalkapalloilijoille. Ensinnäkin: koska otteluohjelmien rustaajat olivat liekittäneet samalle päivälle väännöt sekä Kuutoseen että kuntosarjaan, divaripeli jouduttiin aloittamaan niukalla kahden miehen vaihtopenkillä. Juuri tauon…

MoPo – Atletico Malmi 1-2 (0-2)

Talvella futsal-peleissäkin kohtaamamme Mooseksen Potku eli MoPo isännöi helteisen torstai-iltapäivän ottelua Talin hiekalla. Lähdimme hakemaan jatkoa viime aikojen voitokkaille suorituksille ja lisää arvokkaita pisteitä vähintään sarjapaikan varmistamista varten. MoPo oli vielä ennen päivän kohtaamista kanssamme tasoissa yhdeksällä pisteellä. Auringonottoon jalkapallohallin…