Kolmonen: TuPS – Atletico Malmi 4-1 (2-0)

Maalit

1-0 Matias Ravi 28′
2-0 Matti Saari 32′
3-0 Joona Tiira 49′
3-1 Patrick Purola rp. 54′
4-1 Matti Saari 88′

Tilastot

Avaus

Elis Rintala (MV)
Ville Ruuska
Samu Rantanen 85’ Eeli Lehto
Antti Johansson 72’ Jaakko Peltonen
Niko Eriksson 77’ Mikko Vesterinen
Kustaa Käki
Aleksis Ulander
Patrick Purola
Timo Kinnunen (C) 67’ Mika Tenkanen
Jesse Ketonen

Muut vaihtopelaajat

Kaapo Sinervo (MV)

Raportti

Kausi käynnistyi mollivoittoisissa merkeissä, kun nousu takaa-ajoasemasta kahdesti tasoihinkaan ei riittänyt vaan Kuusysi haki pisteet Pukinmäen nurmelta viimeisen minuutin osumallaan. Tico lähti siten metsästämään avausvoittoa Tuusulasta, jossa vastaan asettui aina haastavaksi tiedetty paikallinen Palloseura. Edelliskauden kohtaamiset olivat päättyneet maalirikkaisiin lukemiin, 4-1 ja 3-3 malmilaisten eduksi.

Tico-kokoonpanossa katse kiinnittyi erityisesti kolmeen asiaan: Samu Rantasen Atletico-debyyttiin edellismatsissa ensiminuuttinsa kirjauttaneen Antti Johanssonin vierellä ja Mikko Vesterisen paluuseen sitten viime kauden avausmatsissa tulleen loukkaantumisen. Myös armeijasta kotiutunut Eeli Lehto löytyi ensimmäistä kertaa pelaavasta kokoonpanosta sitten viime syksyn.

Perjantain myöhäisillan kamppailu käynnistyi TuPSin hallinnassa. Joukkue hyödynsi kapean kentän tarjoamat mahdollisuudet ja lähti tuttuun tapaansa rakentelemaan hyökkäyksiä pitkälti erikoistilanteiden kautta: jokainen hyökkäyspuoliskolta tullut sivurajaheitto viskattiin maalin edustalle ja pienillä koiruuksilla haettiin etulyöntiasemaa pääpelikamppailuissa. Tico kesti kuitenkin ensipyristelyt ja siivosi hyvällä prosentilla boksiin jääneet pallot väljemmille vesille.

Vastaavasti toisessa päässä nähtiin varovainen ja ehkä jopa hieman pelokas Atletico, joka ei ensimmäisen parikymppisen aikana luonut kuin muutaman vastahyökkäyksen. Jesse Ketosen lapikkaasta lähteneet keskitykset toivat pientä jännitystä tuusulalaispäähän, mutta ei kuitenkaan mainittavampia maalipaikkoja.

Ensimmäistä todellista maalipaikkaa saatiin odotella aina ottelun 28. minuutille saakka ja siitä syntyi myös ottelun avausmaali. Atletico menetti pallon keskialueella huonon syötön saattelemana. Matias Ravi nappasi pelivälineen ja purjehti turhankin vapaasti keskiympyrästä kohti Tico-maalia puolustuksen varoessa rikkomasta. Pari keltapaitaa vipuun ja pieni tökkäys perään riitti kuitenkin siihen, että peliväline ohitti myös Elis Rintalan malmilaismaalilla.

Ja lisää seurasi neljää minuuttia myöhemmin, kun Ville Ruuska otti huonon kosketuksen vasemmalla laidalla ja ottelun ehdoton ykköshahmo, Matti Saari haistoi tilaisuuden. Pallonriisto Ruuskan jaloista ja eteneminen boksiin, jonka jälkeen kova laukaus etuyläkulmaa kohden, minkä myötä Rintala oli ohitettu jo toistamiseen.

Samainen mies oli asialla 35. minuutilla, kun noin 30 metristä lähtenyt vapari kaarsi vain puolisen metriä ohi vasemman alakulman.

Ticon etsikkoaika osui puolestaan ensimmäisen jakson loppuun. Ensin Aleksis Ulander pisti tuusulalaispuolustajan vipuun ja ajoi vauhdilla boksiin, mutta laukaus päätyi kuitenkin sivuverkkoon. Ja lisäajalla Janne Hampaala pääsi puolestaan laukomaan kahdesti ensimmäisen malmilaiskulmapotkun seurauksena. Taka-alueelle vapaaksi unohdettu ”Leego” pommitti ensimmäisen kudin ensin tolppaan ja painoi riparin vielä hiukan ohi. Puoliajalle mentiin siis TuPSin 2-0-johdossa.

Heikon avausjakson jälkeen suunta ei malmilaisittain voinut olla kuin ylöspäin, joten kentälle asteli otteitaan parantanut vierasjoukkue. Ensiminuutit lupailivat hyvää, mutta 49. minuutilla tuli jo kylmä suihku TuPSin lisätessä johtoaan. Vaihtopenkiltä lähteneet huudot kaikuivat kuuroille korville, kun kukaan ei merkinnyt boksin oikeassa laidassa päivystänyttä Joona Tiiraa. Vasemman sivurajan tuntumasta lähtenyt kaaripallo ylitti Samu Rantasen ja päätyi Tiiralle, joka eteni boksiin, ohitti uhrautuvasti heittäytyneet ticolaiset ja laittoi läheltä pallon maaliin ohi Rintalan.

Vajaata vitosta myöhemmin Tico kuittasi erheensä tekemällä lopulta melko kosmeettiseksi jääneen kavennuksen. Pallo pelattiin puolustuspään kierrätyksen jälkeen vasempaan laitaan, jossa Ville Ruuska eteni kohti päätyä ja keskitti matalana päin tielle heittäytynyttä TuPS-pakkia. Tämä blokkasi keskityksen vahingossa kädellään ja ottelun erotuomari vei pallon pilkulle. Patrick Purola asettui laukomaan ja hassutti TuPS-veskarin väärään kulmaan viimeistellen itse vastakkaiseen ja nosti näin malmilaistoiveita vielä loppukiriä ajatellen.

Tico käynnisti vaihtorumban ja muutti myös formaatiota hyökkäävämpään suuntaan, mutta siltikin kirivaihde jäi lopulta melko ohkaiseksi. Uhrautuvasti ja lujaa pelannut kotijoukkue puolusti riittävän tiiviisti ja hyödynsi Matti Saaren yksilötaitoa hyökkäyspäässä. Mies kaadettiin kertaalleen boksissa ja laukoipa Saari myös tolppaan ennen 87. minuutilla tullutta vapariosumaa noin 20 metristä aivan maalin vasempaan alanurkkaan. Viimeistään tämä 4-1-osuma sinetöi voiton tuusulalaisille, vaikka rehellisyyden nimissä henkinen selkäranka oli katkennut malmilaisilla jo hyvän aikaa sitten.

Toki vierailijallakin oli muutamat satunnaiset paikkansa, joista parhaat osuivat Mika Tenkaselle ja Jesse Ketoselle. Ensin mainittu sai pallon maaliinkin, kun Samu Rantasen tarkka pystysyöttö löysi suoraviivaisen juoksun linjan selustaan tehneen ”Tenksun” ja niin haltuunotto kuin viimeistelykin onnistuivat loistavasti. Tuomari näki haltuunotossa kuitenkin käsivirheen ja vei malmilaiskavennuksen. Myös TuPS-veskari, Tero Velakoski oli mies paikallaan napaten Jesse Ketosen tarkkaakin tarkemman laukauksen vai hetkeä tuon 4-1-osuman jälkeen. Enempää maaleja ei kuitenkaan nähty, joten pisteet jäivät tällä kertaa Tuusulaan edellä mainituin lukemin.

Malmilaisryhmä vaelsi ottelun jälkeen koppiin päät painuksissa ja täysin ansaitusti. Peli näytti kaikkea muuta kuin valmiilta ja käytännössä omat virheet ratkaisivat pelin TuPSin eduksi. Futisromanttisessa mielessä anti-jalkapalloa pelannut tuusulaispoppoo taisi kentän metkut ja toteutti pelisuunnitelmaansa loistavasti, mutta Atletico ei pystynyt vastaamaan siihen missään vaiheessa kuin satunnaisin yrityksin. Pallollinen peli oli enemmän tai vähemmän vajavaista ja vierailija loi syötöillään vaaranpaikkoja myös omaan päähän. TuPS viimeisteli lisäksi kliinisesti, sillä jokainen maalia kohden suuntautunut laukaus johti osumaan. Ja vaikka tulos ehkä mairitteleekin kotijoukkuetta, ei voittajasta jäänyt tällä(kään) kertaa epäselvyyttä.

Atleticon pelit jatkuvat ensi viikon lauantaina (4.7.), kun vastaan asettuu Puotinkylän Valtti. Ottelu pelataan Pukinmäen nurmella klo 15:00 alkaen.

Pyttykerhon tähtipelaajapisteet

Aleksis Ulander: Malmilaisten harvoja valopilkkuja. Virtaa ja taistelutahtoa riitti koko ysikymppisen ajan.
Samu Rantanen: Vahva debyytti puolustajakolossilta. Hyviä katkoja, pääpeliä ja äänenkäyttöä.
Mika Tenkanen: Sai vastuuta vain noin 25 minuuttia, mutta oli siinäkin ajassa yksi näkyvimmistä hahmoista. Toi laidalle todellisen piristysruiskeen ja oli todella lähellä kavennusta.