Kolmonen: Atletico Malmi – KoiPS 1-3 (0-3)

Maalit

0-1 Luukas Hakola 11’
0-2 Luukas Hakola 19’
0-3 Niko Ylikarjula 41’
1-3 Aku Vapaa (Timo Kinnunen 73’

Tilastot

Avaus

Kaapo Sinervo (MV)
Jani Hannula (C) 58’ Ville Ruuska
Niko Eriksson 79’ Saku Kuittinen
Joonas Prami
Eeli Lehto
Janne Hampaala
Jaakko Peltonen
Mika Tenkanen 85’ Joni Sikkilä
Janne-Matti Kinnunen
Timo Kinnunen
Erkka Niini 64’ Aku Vapaa

Muut vaihtopelaajat

Kalle Jyrkinen
Ville-Pekka Liimatainen
Henri Mattsson

Raportti

Atletico lähti kauden viimeiseen otteluunsa vailla erikoisempia panoksia, sillä sarjasijoitus (viides) oli varmistunut jo muutamaa ottelua takaperin eikä pistesaldonkaan suhteen ollut enää virstanpylväitä saavutettavissa. Päivän vastustaja, Koivukylän Palloseurakin pelasi lähinnä kunniasta, sillä putoaminen viivan alle olisi vaatinut erityistä ristiinpeluuta ja melkoisia maalijuhlia CLE-pelissä.

Vastustaja tiedettiin vahvaksi, sillä joukkueiden edeltävä keskinäinen ottelu oli päättynyt Havukoskella Atleticon niukkaan 2-1-voittoon KoiPSin kavennettua viime minuuteilla. Oman jännitysmomenttinsa toi myös ensikosketus Tapanilan uuteen tekonurmeen, ”Mosan Wembleyn” toimiessa Atleticon kotinäyttämönä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2010 – ja ylipäänsä ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun kenttä oli muutettu tekonurmeksi. Vaikka olosuhteet kentän ympärillä olivatkin sanalla sanoen askeettiset eikä esimerkiksi katsomoratkaisuja ollut vielä edes mietitty, oli alusta erittäin laadukas ja mahdollisti hyvätasoisen Kolmosen ottelun.

Atleticon kokoonpano pullisteli pitkästä aikaa vaihtomiehiä täyden penkin verran, mutta tarkempi katsanto osoitti, ettei tilanne ollut ihan näin ruusuinen. Pitkäaikaispoissaolijoiden lisäksi lapulta puuttuivat mm. Jonne Ketonen, Kustaa Käki, Akseli Hietala, Roni Tran, Miro Tissari, Jani Putkonen ja uusimpana loukkaantuneiden joukkoon torstain treeneissä liittynyt Jesse Ketonen. Akuutti hyökkääjäpula pakotti Eddie Finchin valmennusjohdon kaivamaan esiin todellisen jokerikortin, kun veskarina paremmin tunnettu Erkka Niini kirmasi hyökkäyksen ylimpänä ukkona.

KoiPS-peli oli samalla myös Akatemiassa viime kaudet pelanneelle Jani Hannulalle uran päättävä testimonial-ottelu, ja Jani nähtiinkin avauksessa laitapakin tontilla. Vaihdosta löytyi myös Aku Vapaa, jolle ottelu oli samalla kertaa kauden ensimmäinen ja viimeinen.

Ottelu starttasi tasaisissa merkeissä Atleticon viedessä hienoisesti pallonhallinnan. Varsinaisia tuhannen taalan maalipaikkoja ei kuitenkaan ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana nähty, ellei sellaiseksi laske Ticon vapaapotkua aivan rankkarialueen tuntumasta tai Eeli Lehdon hienoa keskitystä, johon Erkka Niini oli saada päätään väliin maalinedustalla.

KoiPSin ensimmäinen maalipaikka osui puolestaan pelin 11. minuutilla ja toi samalla myös ottelun avausmaalin. Vastahyökkäys käynnistyi todenteolla vasemmalta, josta puolenvaihto tavoitti Kristi Manangan. Tämä haki 1vs1-tilanteesta voiton ja pääsi laukomaan. Kaapo Sinervo torjui laukauksen, mutta ei saanut liimattua pelivälinettä, minkä myötä Luukas Hakola puski pallon yli Sinervon oikeaan ylänurkkaan.

Avausmaali toi vierasjoukkueelle selvästi lisää itseluottamusta, sillä seuraava kymmenminuuttinen mentiin koivukyläläiskomennossa. Ensin 16. minuutilla ex-ticolainen, Alfredo Miguel pääsi yrittämään takaviistoon matalana tulleeseen keskitykseen, mutta Sinervo torjui. Ja muutamaa minuuttia myöhemmin asialla oli jälleen Luukas Hakola, joka maalasi myös toisesta paikastaan. Pallo toimitettiin oikealta laidalta linjan taakse eikä puolustuksen ja Sinervon välinen kommunikaatio oikein toiminut, joten Hakola pääsi liukumaan pallon täysin vapaasti takakulmaan vankistaen KoiPS-johdon jo 0-2:een.

Erkka Niinillä oli heti tuon osuman perään loistava mahdollisuus kavennukseen, mutta vaikka Janne Hampaalan läpisyöttö löysikin Niinin ja tämä kirmasi jo hyvään läpiajoon, sai KoiPS-maalilla pelannut Severi Vartti jalat Niinin sijoitusyrityksen eteen.

Seuraava tilannetta saatiin odotella vartin verran aina ottelun 37. minuutille saakka, kun KoiPS-puolustus pelasi itsensä ahdinkoon vasemmalla laidalla aivan kulmalipun tuntumassa. Timo Kinnunen prässäsi pallon itselleen ja pääsi keskittämäänkin, mutta KoiPS-puolustus esti malmilaisten viimeistely-yritykset. Ja paria minuuttia myöhemmin Timo Kinnunen pääsi puolestaan itse hakemaan viimeistelyä, kun vasemmalta annettu kulmapotku löysi Timon täysin vapaana takatolpalta. Kinnusen pusku suuntautui myös kohti maalia, mutta Vartti oli jälleen hienosti hereillä ja esti Timon viimeistelyn.

Jos Atletico tuhlaili paikkojaan, käytti KoiPS puolestaan omansa hyväksi. Ja viimeisteli myös sellaisista tilanteista, jotka eivät varsinaisesti olleet edes maalipaikkoja. Tähän kategoriaan tipahti ottelun kolmas, ja samalla ehdottomasti hienoin osuma. KoiPS sai kulmapotkun vasemmalta ja pelasi sen kauaksi 30 metriin, jossa Niko Ylikarjula otti vapaasti pallon haltuun ja täräytti toisella kosketuksellaan komean pommin takatolpan kautta verkon perukoille. Maali oli sen verran upea, ettei sitä voinut näin kotijoukkueen näkökulmastakaan kuin vain ihailla.

0-3-lukemat jäivät myös taukotilanteeksi ja marssitti ymmällään olleen malmilaislauman koppiin punomaan uusia juonia tilanteen kääntämiseksi.

KoiPS aloitti kuitenkin toisen jakson väkevämmin ja oli jo ensimmäisen viisiminuuttisen aikana kahdesti vetopaikoilla. Ensimmäinen laukaus oli vielä Sinervolle helposti torjuttava, mutta jälkimmäinen lähti Hakolan lapikkaasta jo vaarallisemmin. Vaikka Sinervo oli tilanteessa hyvin mukana, pallo osui lopulta ylärimaan ja kimposi siitä takaisin kentälle.

Ticon kone alkoi kuitenkin käynnistyä pikkuhiljaa ja 55. minuutista eteenpäin loppupeli mentiinkin pääasiassa malmilaisten komennossa. Ensimmäiset maalipaikat siunaantuivat Erkka Niinille, jonka keskitys ottelun 59. minuutilla oli kaartaa suoraan takakulmaan. Ja vain paria minuuttia myöhemmin Niini oli jälleen puolittaisessa läpiajossa, mutta Vartti veti tälläkin kertaa pidemmän korren torjuen Niinin sijoitusyrityksen. Hetkeä myöhemmin peliväline kävi myös kaatuneen KoiPS-pelaajan kädessä boksin sisäpuolella, mutta tuomarilla ei ollut ilmeisesti uskallusta viedä palloa pilkulle.

Ticon vaihtoruletti käynnistyi Ville Ruuskan korvatessa suosionosoitusten saattelemana vaihtoon viimeistä kertaa astelleen Jani Hannulan ja hetkeä myöhemmin Aku Vapaan astellessa Erkka Niinin tilalle kärkeen. Aku ei ehtinyt olla kentällä kymmentäkään minuuttia, kun maaliverkko jo heilui. Arkkitehtina hääri Timo Kinnunen, joka pelasi itsensä oikealta laidalta keskustaan pienin seinäsyötöin ja ohitti pari KoiPS-pelaajaa hieman onnekkaastikin pallon kimpoillessa heidän jaloistaan takaisin Timolle. Loppuun vielä syöttö poikittaissuunnassa Akulle, joka lähetti ykkösellään pelivälineen kierteisenä yli Vartin ja sopivasti yläriman alle kaventaen lukemat 1-3:een.

Atletico sai kavennusmaalista uutta virtaa ja vaikka panosta ei pelissä ollutkaan, lähti hakemaan vielä lisämaaleja ihan tosissaan. Ryhmitystä muutettiin hyökkäävämmäksi ja paine siirtyi vahvasti koivukyläläispäätyyn. Ensimmäinen todellinen maalipaikka osui 80. minuutille, kun Tico sai kulman oikealta ja Mika Tenkanen ennätti palloon ensimmäisenä. KoiPS-veskari Vartti jäi täysin kakkoseksi ja lyyhistyi vielä maahan, kun Janne Hampaala oli laittamassa irtopalloa sisään. Tuomari näki kuitenkin rikkeen ja pelasti näin KoiPSin takaiskulta.

Viittä minuuttia myöhemmin Janne Kinnusella oli mainio tontti 20 metrissä, kun pystysyöttö tavoitti hänet ja edessä oli enää vastassa ollut Vartti. Takaa tullut puolustaja ehti kuitenkin häiritsemään nostoyritystä ja tilanne kuivui kasaan.

Linjamies pelasti myös kertaalleen vierasjoukkueen, kun Joni Sikkilä oli maalin edessä valmiina viimeistelemään eikä onnea ollut matkassa Aku Vapaankaan tilanteessa, kun Vartti oli hyvin vastassa ja vei pystypallon noin nappulakengän mitalla ennen kuin Aku olisi päässyt maalaamaan.

Koska enempää maaleja ei ottelussa enää nähty, päättyi kamppailu KoiPSin 1-3-voittoon. Atletico oli kauttaaltaan hallitsevampi osapuoli, mutta vierasjoukkue loi paremmat maalipaikat ja viimeisteli niistä tehokkaammin. Myös tietty panoksettomuus näkyi yhä malmilaisten otteista eikä esimerkiksi Ketosten tai Käen puuttuminen helpottaneet varsinkaan hyökkäyspelaamista.

Tappio tiesi myös sitä, että Atletico jäi lopulta 33 pisteeseen ja oli sarjan viides. Molemmat varmasti pienoisia pettymyksiä, mutta näitä käsitellään tarkemmin sitten tulevan viikon analyyseissä. Tico kiittääkin tässä kohtaa kaudesta sekä vastustajia että kannattajiaan – ensi vuoden huhtikuussa jatketaan taas Kolmosen pelien merkeissä!

Pyttykerhon tähtipelaajapisteet

Timo Kinnunen: Jälleen ysikymppinen ja vieläpä erittäin vahvalla esityksellä.
Aku Vapaa: Akun kausi kesti puolituntisen verran, mutta ehti silti iskeä maalin ja vakuuttaa katsojat lopun stuntillaan.
Janne Hampaala: Taistelun ruumiillistuma. Valtava määrä arvokasta duunia molempiin suuntiin.