Kolmonen: FC Kuusysi – Atletico Malmi 1-2 (0-2)

Maalit

0-1 Jesse Ketonen (Timo Kinnunen) 35′
0-2 Jesse Ketonen (Jonne Ketonen) 40′
1-2 Roni Tähtinen 49’

Tilastot

Tilastot - FC Kuusysi vs. Atletico Malmi

Avaus

Erkka Niini (MV)
Ville Ruuska
Niko Eriksson
Jani Hannula
Eeli Lehto 54’ Mika Tenkanen
Jonne Ketonen
Mikko Vesterinen
Janne Hampaala (C) 85’ Jonatan Wasenius
Kalle Jyrkinen 66’ Alfredo Miguel
Timo Kinnunen 58’ Saku Kuittinen
Jesse Ketonen

Muut vaihtopelaajat

Elis Rintala

Raportti

Kevätkierros veteli viimeisiään, kun Atletico matkasi Lahden nurkille jo toistamiseen parin viikon sisään. Edeltävä vierailu naapuripitäjä Nastolassa oli sujunut tuloksellisesti hyvin, mutta jättänyt pelillisesti toivomisen varaa, kun taas juhannusta edeltäneessä kotipelissä JoKia vastaan tilanne oli oikeastaan päinvastainen.

Sarjan ensimmäisen puolikkaan päätöspelissä vastaan asettui Kakkosesta pudonneen FC Lahti Akatemian raunioille muodostettu mammutti, FC Kuusysi, joka oli kuitenkin nimenmuutoksen myötä uudistunut liki täysin. Oman jännitysmomenttinsa otteluun toi myös se, että kamppailu pelattiin Kisapuiston idyllisellä stadionilla katsomoiden ympäröidessä kauttaaltaan loistokuntoista tekonurmea.

Pelaajarintamalla suurimman huomion keräsi Saku Kuittisen ensimmäinen ottelu Tico-kokoonpanossa. Mies aloitti kuitenkin penkillä avauskokoonpanon muodostuessa hyvin pitkälti samoista pelureista kuin edellisviikkoisessa JoKi-tasurissa. Suurimmat haasteet nähtiin puolestaan toppariosastolla, josta poissa olivat sekä Akseli Hietala että Mikko Kouri. Mitat täyttäviä vaihtoehtoja ei tuntunut löytyvän, joten valmennusporras päätti kilauttaa Atletico Akatemian puolelle ja ottaa lainaan hyvän kevätkierroksen Vitosessa luutineen Jani Hannulan. Hänellekään pelipaikka ei ollut omin, mutta stunttaus oli joka tapauksessa paras mahdollinen vaihtoehto tähän rakoon.

Atleticon ottelupalaverissa, ennen kick-offia, korostettiin alun tärkeyttä ja sitä, kuinka Kuusysi oli monessa pelissään ollut vahvimmillaan juuri ensimmäisellä jaksolla. Näin näytti käyvän myös tällä kertaa, sillä joukkue aloitti vierailijaansa pirteämmin ja sai jo heti alkuvaiheessa kevyttä kontrollia pelistä. Keskialueen pallottelu ei kuitenkaan johtanut juuri maalipaikoille vaan ne alkupuoliskon satunnaiset tilanteet koettiin lähinnä toisessa päässä.

Ensimmäisen varsinainen maalipaikka syntyi seitsemännellä minuutilla, kun Jesse Ketonen riisti pallon keskialueella, ajoi pystyyn ja edessä olleen keskuspuolustuksen havaittuaan haki syötöllään vieressä ollutta Timo Kinnusta. Kuusysi-pakisto ehti väliin, mutta purkupallo suuntautui vain muutaman metrin päässä olleelle Mikko Vesteriselle, joka otti pallon haltuun ja täräytti reilusta parista kympistä ilkeän pommin kohti maalia. Kotijoukkueen veskarina pelannut Pyry Juurinen ei saanut pelivälinettä haltuunsa ja hetken näytti jo siltä, että Jonne Ketonen ennättää laittamaan riparin sisään. Nuori kassari reagoi kuitenkin tilanteeseen hyvin ja ennätti laittamaan kroppansa Jonnen tökkäyksen tielle.

Vartin kohdalla Ketos-kaksikko oli jälleen pahanteossa. Janne Hampaala käynnisti vastahyökkäyksen syvällä omalla alueellaan, löysi keskustasta Jonne Ketosen, joka ajoi viistosti kohti kulmalippua ja laittoi matalan keskityksen puolustuslinjan ohitse veljelleen. Jesse Ketonen oli kuitenkin askeleen verran myöhässä ja pakki ehti purkaa pallon kulmaksi.

Tilannetta seuranneesta kulmapotkusta Kalle Jyrkinen jakeli jälleen leivoksiaan ja löysi takatolpalta Timo Kinnusen, jonka pusku päättyi torjuntaan ja ripari puolestaan Janne Hampaalan ulkotolppaan osuneesta kudista päätyrajan ylitse.

Kuusysi loi muutamia satunnaisia vetopaikkoja, mutta laukaukset lähtivät pääasiassa boksin ulkopuolelta ja ilman, että Erkka Niini joutui maalillaan juuri torjumaan. Kuusysin ensimmäisen puoliajan paras tontti osui 25. minuutille, kun Atletico nosti peliä voimakkaasti oikealta laidaltaan ja menetti pallon niin, että sekä laitapakkina tuttuun tyyliin uurastanut Eeli Lehto että hänen yläpuolellaan pelannut Kalle Jyrkinen pelattiin parilla syötöllä ulos tilanteesta. 2v2-ylivoimahyökkäys muuttui pystysyötön myötä Lassi Setälän ja Ville Ruuskan kaksinkamppailuksi, joka Setälän haaston kautta näytti päättyvän sisäsyrjäsijoitukseen kohti tyhjänä ammottanutta takakulmaa. Ruuska ehti kuitenkin liukua kriittisellä hetkellä väliin ja siivota pallon yli päätyrajan.

Avausmaali syntyi lopulta ottelun 35. minuutilla Ticon hyödyntäessä yhden monista vastahyökkäyspaikoistaan. Kuusysi loi painetta vasemmalla hyökkäyspuoliskollaan, mutta Eeli Lehto riisti pallon ja löysi keskustasta Timo Kinnusen, jonka visionäärinen jatko yllätti raportin kirjoittajankin tarkkuudellaan. Kahden pelaajan puristuksissa ollut Jesse Ketonen sai pelivälineen haltuun, kiihdytti totutusti täyteen vauhtiin ja viistosti oikealle spurtattuaan viimeisteli tarkasti vasempaan alakulmaan ohi vastaan tulleen Juurisen. Atletico johti 0-1!

Ja lisää seurasi vain viittä minuuttia myöhemmin, kun hyökkäystä tukemaan lähtenyt Ville Ruuska ja Jonne Ketonen kamppailivat pallosta keskialueella yhtä Kuusysi-peluria vastaan. ”Tapulin bränssikone” Rudi Ruuska vei vähemmän yllättäen voiton, sai pelattua pallon Jonnelle, joka otti sen haltuun ja lähetti toisella tatsillaan Jessen vauhtiin linjan takana. Valkopaitojen linja nosteli kättä pystyyn paitsion merkiksi samalla, kun koko muu väki huomasi vasemman laitapakin olleen sen ratkaisevat 1,5 m linjan alapuolella. Jesse sai siis hyvän etumatkan ja oli jälleen Juurisen kanssa nokitusten. Tälläkin kertaa laukaus oli tarkka ja upposi vaihteeksi oikeaan alakulmaan siirtäen Ticon 0-2-johtoon! Näissä numeroissa mentiin myös tauolle.

Toinen puoliaika käynnistyi sekin maalien merkeissä, keltaisten kannalta ikävä kyllä vaan Kuusysin tehdessä kavennuksen. Näennäisesti vaarattomalta tilanteelta vaikuttanut takaisku vaati lahtelaisalakerralta mainion pelinavauksen sisään kaventaneelle laiturille, joka onnistui ohittamaan kaksikin liukutaklausta yrittänyttä Tico-peluria. Ville Ruuska oli riistää pallon vasemmalla, mutta purku kimposi lahtelaispelaajasta tämän juoksulinjalle, eikä Niko Erikssonin liuku ollut yhtään sen onnekkaampi. Näiden myötä oltiin 2v1-tilanteessa, jonka Roni Tähtinen käytti hyväkseen ja viimeisteli läheltä ohi hölmistyneen Erkka Niinin.

Kavennuksen jälkeen Ticon maailma synkkeni hieman lisää, kun Eeli Lehto ajeltiin rajusti laidallaan. Napit osuivat suoraan nilkkaan ja iskun voimasta nilkka taittui kohtalokkaasti niin, ettei Lehto ollut kyvykäs enää jatkamaan peliä saati kävelemään omin jaloin huollettavaksi. Tuomari ei nähnyt tilanteessa kuitenkaan varoituksen paikkaa.

Eeli asteli sitä myöten vaihtoon ja vain hetkeä myöhemmin Saku Kuittinen teki debyyttinsä korvatessaan Timo Kinnusen hyökkäyspäässä. Välissä Jesse Ketonen pääsi myös kertaalleen ajamaan pystyyn, mutta veto levisi noin metrin verran yli ja ohi Jonnen kiroillessa takatolpalla, kun ilmeinen syöttömahdollisuuskin jäi hyödyntämättä.

Vaihdot toivat osaltaan uutta virtaa kuumasta kelistä ja ehkä hiukan kiireisestä valmistautumisesta kärsineessä malmilaislaumassa. Kuusysi sai kuitenkin loppua kohden entistä enemmän otetta pelistä ja Atleetit vetäytyivät puolustuskannalle. Kotijoukkue oli jatkuvasti aloitteellinen ja teki pystyynjuoksuja Tico-puolustuksen selustaan, mutta hyvin harva näistä aloitteista lopulta palkittiin eivätkä ne perille tulleet pallotkaan jääneet juuri omiin jalkoihin.

Atletico veti puolestaan pakan alas, puolusti tiiviisti ja hyödynsi ison kentän etuja suoraviivaistamalla peliään. Tämä toi myös lisäpaikkoja, kuten vaikkapa 64. minuutilla, kun Jonne Ketonen sai pallon vasemmalla laidalla, löysi hyvän pystyynjuoksun tehneen Mikko Vesterisen keskustassa ja tämä paukautti näyttävän puolivolleyn kohti maalin vasempaa kulmausta. Kuusysi-kassari hyppäsi kuitenkin pallon tielle ja pelasti joukkueensa takaiskulta.

Paria minuuttia myöhemmin Arttu Palkonen keskitti puolestaan toisessa päässä ja Jonne Rämö ohjasi takajalallaan matalan keskityksen kohti etukulmaa. Ohjaukseen ei tullut kuitenkaan tarpeeksi voimaa, joten Erkka Niini poimi pallon helpohkosti.

Kuusysi haki lopussa tasoitusta vielä vaihtamalla uusia ukkoja sisään, mutta rynnistys jäi lopulta melko vähäiseksi. Kummallakin oli kuitenkin vielä yhdet saumat lisäosumiin, kun ensin 88. minuutilla Atleticon Alfredo Miguel paukutti ylärimaan ja lisäajan ensimmäisellä minuutilla Kuusysi sai kaksi kulmuria peräkkäin.

Tico-tilanne käynnistyi Jonne Ketosen vauhdikkaasta tempokuljetuksesta, joka löysi oikealta nousseen Alfan. Tämä otti pallon haltuun, ohitti eteen tulleen Kuusysi-topparin kohti keskustaa ja laukoi voimalla ylös. Pallo osui kuitenkin poikkipuuhun ja kimposi siitä takaisin kentälle.

Lisäajan parhaat tontit olivat puolestaan Kuusysillä. Erkka Niini töpeksi helpon pallon jaloistaan kulmaksi ja Kuusysi-peluri oli vähällä päästä puskemaan taka-alueelta. Sakke Kuittisen pomppu kuitenkin riitti ja mies siivosi pallon päätyrajasta yli. Toinen kulma tuli puolestaan vitosen viivalle ja sen Niini selvitti nyrkkeilemällä huomattavasti helpommin.

Neljän lisäaikaminuutin jälkeen tuomarin pilli soi viimeistä kertaa ja päätti ottelun Atleticon 1-2-vierasvoittoon. Kuusysi tarjosi Atleeteille hyvän vastuksen ja koki pallonhallinnan myötä kenties olleensa se parempi osapuoli kentällä. Tico ei missään nimessä esittänyt parastaan, mutta loi kuitenkin enemmän maalipaikkoja ja sitä myöten ansaitsi voittonsa tyylipisteiden puuttumisesta huolimatta.

Voitto tiesi myös sitä, että Atletico nousi 21 pisteeseen ja sarjaneloseksi. Edessä ja takana olevat RiPS ja HyPS pelaavat kuitenkin keskinäisen pelinsä vasta lauantaina, joten kevätkierroksen lopullinen sijoitus varmistuu vasta tuon pelin jälkeen. Joka tapauksessa näyttää siltä, että Tico pääsee lähtemään syyskierrokselle hyvistä kyttäysasemista. Kolmossija on vain maalieron turvin hyvinkääläisillä eikä kärkikaksikkokaan ole vielä täysin tavoittamattomissa.

Tämän otteluraportin myötä malmilaisjoukkue vetäytyy nyt ansaitulle kesälomalle. Seuraava yhteinen tapahtuma on vajaan kolmen viikon kuluttua, kun joukkue palaa taas treenikentille. Samalla viikolla pelataan myös Atletico Cup -hyväntekeväisyysturnaus ja viikkoa tästä myöhemmin käynnistellään syyskierros RiPS:n isäntänä Pukinmäessä.

Pyttykerhon tähtipelaajapisteet

Jesse Ketonen: Kaksi maalia, eikä se kolmaskaan ollut kaukana. Erittäin pirteä esitys Jesseltä.
Jonne Ketonen: Velipoika säesti ja petasi muutamankin maalipaikan. Tempokuljetukset osoittivat, että Jonne alkaa lähennellä loukkaantumista edeltänyttä huippukuntoa.
Niko Eriksson: Puolustuslinjan takuumiehiä. Piti pakan kasassa ja vastustajan poissa maalipaikoilta. Takaiskumaalikin oli lähinnä huonoa tuuria.