Kolmonen: Töölön Taisto – Atletico Malmi 2-2 (2-1)

Maalit

0-1 Aku Vapaa (Jaakko Peltonen) 2′
1-1 Tommi Rasinmäki rp. 26′
2-1 Otso Laakkonen 33′
2-2 Mikko Kouri (Kalle Jyrkinen) 71′

Tilastot

180428 TöTa

Avaus

Elis Rintala (MV)
Niko Eriksson 46’ Miro Rissanen
Akseli Hietala
Mikko Kouri (c)
Eeli Lehto
Mikko Vesterinen
Jaakko Peltonen var
Aku Vapaa 55’ Masi Mailammi
Kalle Jyrkinen 82’ Ruben Launiala var-kp
Roni Tran 46’ Timo Kinnunen
Mika Tenkanen

Muut vaihtopelaajat

Erkka Niini
Janne Vottonen

Raportti

Kausi käynnistyi viikko takaperin Riihimäellä, josta kotiintuomisina oli vain turhauttava tasuripiste. Riihimäen edesottamukset oli kuitenkin nollattu jo viikolla, kun Tico eteni jatkoon Regions’ Cupissa kellistämällä espoolaisen PEF:n Oulunkylän myöhäisillassa ja sai näin hyvän kenraaliharjoituksen viikon pääkamppailuun Töölön Taistoa vastaan. Pitkäaikaisen ystävyysseuran kanssa pelatut keskinäiset ottelut olivat olleet järjestäen hyvätasoisia ja vauhdikkaita, joten sellaista saattoi odottaa myös tällä kertaa.

Rosteri vaikutti iltapäivän otteluun lähdettäessä laajalta, mutta tarkempi vilkaisu osoitti, että varsinkin hyökkäyspään vaihtoehdot olivat varsin vähissä. Ketosten poissaolojen lisäksi kokoonpanosta puuttuivat myös esimerkiksi viime viikolla debytoinut Paul Fahy sekä molemmissa maaleissa mukana ollut Kustaa Käki. Täydennystä kuuden miehen penkille toivat Atletico Akatemiassa pelaavat Masi Mailammi ja Janne Vottonen.

Ottelu käynnistyi odotetun vauhdikkaasti ja pelikello näytti vasta toista minuuttia, kun verkko heilui töölöläispäässä. Maali sai alkunsa oikealta, josta Eeli Lehto löysi keskustassa operoineen Jaakko Peltosen. Tämä kääntyi ja lähetti diagonaalipallon vasempaan laitaan kohti boksin kulmausta. Aku Vapaa ei vaivautunut ottamaan pelivälinettä edes haltuun vaan laukoi puolivolleystä tarkan kudin kohti oikeaa alakulmaa. TöTa-maalilla pelannut Thomas Näräkkä oli vedossa hyvin mukana, mutta ei yltänyt millään torjuntaan, joten Tico siirtyi 0-1-johtoon!

Sama mies oli lisätä johtoa ottelun 12. minuutilla, kun Mika Tenkanen ja Roni Tran pelasivat hyvin yhteen keskustassa ja löysivät linjasta hyökkäykseen nousseen Eeli Lehdon, joka jatkoi pelivälineen ykkösellään samoille tonteille, josta Aku oli vain hetkeä aiemmin onnistunut. Tällä kertaa kutiin tuli kuitenkin pieni huolimaton kierre mukaan, jonka vuoksi laukaus suuntautui pari metriä ohi takakulman.

Alun Tico-rynnistyksen jälkeen töölöläiset saivat kuitenkin otetta ja avausmaali oli lähellä jo 14. minuutilla, kun Timo Braganza pelasi seinäsyötön boksin rajoilla ja tinttasi kuulan kohti takakulmaa. Elis Rintala venyi kuitenkin näppeineen väliin ja torjui pallon kulmaksi. Sama maalivahdin rukkaset kädessä pelannut mies oli vitosta myöhemmin mies paikallaan, kun pallo jäi pyörimään kulmapotkun jälkitilanteesta boksiin ja epäonnistunut purku tarjoili töölöläispelurille paikan noin viidestä metristä. Yläkulmaa ohjuksen lailla hakenut laukaus oli tarkka, mutta Elis sai jälleen näppejään väliin.

TöTan momentum oli lopulta niin selkeä, että tasoitus oli vääjäämätön. Tilanne käynnistyi vaarattomana joukkueen oikealla hyökkäyslaidalla, jossa Henri Lassila ohitti ensin kolme näennäisesti prässännyttä malmilaispeluria ja ajoi boksiin neljän Ticolaisen keskelle. Kulmauksessa nähty haasto onnistui myös riittävän hyvin, sillä pieni kontakti ja mies lakosi maahan tuomarin näyttäessä rangaistuspilkkua. Tommi Rasinmäki asettui ampumaan rankkaria ja onnistui myös laukauksessaan tasoittaen lukemat 1-1:en.

Reilun puolen tunnin kohdalla saatiin lisää kylmä vettä niskaan, kun Otso Laakkonen pääsi ohjaamaan johto-osuman läheltä. Rintala selvitti vielä läheltä tulleen laukauksen hetkeä aiemmin, mutta vasemmalta laidalta tullut jatkokeskitys tippui boksin oikeaan laitaan. Tötalaiset voittivat ykköspallon ja kakkonenkin lähti lapikkaasta tarkasti puolustuslinjan ja Eliksen väliin, jossa Laakkosella oli helppo työ viedä kotijoukkue 2-1-johtoon.

Tico oli vielä erittäin lähellä tasoitusta kolmeenkin otteeseen: ensin minuutti takaiskusta Roni Tran sai jalkansa vapaaksi boksin reunustalla ja pamautti pelivälineen ylärimaan. Ja muutamaa minuuttia myöhemmin sama mies riisti pallon TöTa-puolustuksesta ja pelasi oikein ajoitetun pystyynjuoksun tehneen Kalle Jyrkisen läpiajoon. Tällä oli kuitenkin liikaa aikaa miettiä ja ratkaisulaukaus kilpistyi Näräkän helpohkoon torjuntaan. Vielä paria minuuttia ennen loppua Aku Vapaa pääsi puolestaan hakemaan jatko-osumaa astetta aiempaakin lähempää. Aku laittoi ensin puolustajan näyttävästi vipuun ja laukoi noin seitsemästä metristä, mutta Näräkän refleksit olivat kunnossa ja mies teki hienon jalkatorjunnan.

Tauolle lähdettiin siis töölöläisten 2-1-johdossa ja toiselle puoliajalle tultaessa Eddie Finch suoritti kaksi pelaajavaihtoa, kun Miro Rissanen tuli jalkavaivoista kärsineen Niko Erikssonin tilalle puolustuksen laidalle ja avauspelissä topparina luutinut Timo Kinnunen korvasi puolestaan Roni Tranin hyökkäyspäässä.

Toinen puoliaika alkoi yhtä vauhdikkaasti kuin ensimmäinenkin, sillä jo toisella minuutilla oli maali lähellä, tällä kertaa malmilaispäässä. Mikko Vesterisen alaspäin pelaama pallo oli turhan hiljainen ja Timo Braganza ehti väliin. Elis teki kuitenkin oikein ajoitetun vastaantulon ja onnistui peittämään Braganzan laukauksen.

Hetkeä myöhemmin verkko puolestaan heilui TöTa-päässä, kun Kalle Jyrkinen rikkoi syötöllään linjan ja Aku Vapaa pääsi nostamaan pallon yli vastaan tulleen Näräkän. Lippu oli kuitenkin ilmassa ja maali jäi hyväksymättä.

Akun iltapuhde päättyi lopulta turhankin lyhyeen, sillä 55. minuutilla tullut reisivamma pakotti miehen vaihtoon ja tarjoili näin Masi Mailammille paikan debytoida Kolmosessa. Samalla valmennusjohto muutti hieman ryhmitystä, tiputti Masin toppariksi ja siirsi Mikko Kourin Timon pariksi kärkeen.

Kouri olikin kymppiä myöhemmin päästä maalipaikoille, mutta 1vs1-voitto boksissa ja taitava suojaus päättyivät siihen, että TöTa-pakisto kaatoi ”Sheriffin” kumoon ja vaikka Tico-pelaajisto vaatikin voimakkaasti rankkaria, sai peli jatkua. Seuraavaksi tasoitusta yritti Mika Tenkanen, joka sai Eeli Lehdolta loistavan viistopassin vasemmalta oikeaan laitaan. Tenksu kurotti palloon ja laukaus ohitti veskarin, mutta myös valitettavasti takakulman.

Paine töölöläispäässä tuotti kuitenkin tulosta ottelun 77. minuutilla, kun Kalle Jyrkinen liikkui poikittain noin 25 metrissä ja löysi pistopallollaan linjan taakse juosseen Mikko Kourin. Koopa otti pelivälineen haltuun ja sijoitti pienestä kulmasta ulkosyrjällään ohi vastaan tulleen Näräkän ja tasoitti lukemat 2-2:en.

Pienellä rosterilla illan ottelussa operoineen TöTan jalka alkoi selkeästi painaa ja se avasi Atleeteille lisää saumoja. Jos ensimmäisellä jaksolla kakkospallot tuntuivat pomppivan kotijoukkueen eduksi, kallistui loppua kohden momentum selkeästi ticolaisten hyväksi.

Yksi loppuvaiheiden näkyvimmistä hahmoista oli 82. minuutilla kentälle vaihdettu Ruben Launiala, jolle vaihtopenkki ehti lupailla jo ties mitä voittomaalista tai sen alustamisesta. Eikä tämä ollut myöskään kaukana, sillä Ruben pelattiin vitosta myöhemmin linjan läpi boksiin ja miehellä oli mahdollisuus ohittaa etukulmaa peittänyt Näräkkä. TöTa-pakki otti kuitenkin kovat otteet käyttöön ja repäisi Rubenia olkapäästä kumoon sillä lopputuloksella, että 17-vuotias taituri ei saanut laukausta aikaiseksi vaan kaatui selälleen maahan. Kentän reunustalla odoteltiin jo rankkaria, mutta vihellystä ei päivänselvästä rikkeestä huolimatta kuulunut.

Tämä ja seuraavassa tilanteessa jälleen viheltämättä jäänyt rike käynnisti koston kierteen, josta Rubenia palkittiin ansaitusti varoituksella. Siihen päälle vielä sarkastiset aplodit ja lopun sekoiluja lukuun ottamatta hyvin viheltänyt päätuomari nosti samaisen kortin vielä toistamiseen ja päätti näin Launialan lyhyen, mutta sitäkin näkyvämmän vierailun Töölöön.

Samalla päättyi myös Atleticon paras kirivaihe ja loppu mentiin päästä päähän, mutta selkeästi virheitä varoen ja loppuvihellystä odotellen. Sellainen myös saatiin neljännen lisäaikaminuutin jälkeen, kun tuomaristo päätti ottelun 2-2-lukemiin.

Lukemat tiesivät sitä, ettei Atleticon voittosaraketta saatu avattua vielä tälläkään kertaa. Lopun tuomariratkaisut ja hyvä malmilaispaine jättivät jälleen runsaasti jossiteltavaa, mutta pelin kokonaiskuva ja ensimmäisen jakson TöTa-hallinta huomioiden loppulukemat olivat varsin oikeutetut. Poissaoloista huolimatta Atletico kykeni kohtalaisen tasapainoiseen esitykseen ja suurin osa pelaajista hankki ottelusta puhtaat paperit. Otettavissa olisi tosin ollut enemmänkin.

Ottelut jatkuvat jälleen viikon kuluttua, kun Tico avaa kotipelikautensa Tapanilan tekonurmella. Tuolloin vastassa on viime vuodesta vahvistunut, perinteikäs, lahtelainen Reipas. Ottelu käynnistyy klo 17:00.

Tähtipelaajapisteet

Mikko Kouri: Aloitti topparina, mutta siirto kärkeen käänsi pelin ja toi Atleticolle useampia maalipaikkoja. Tasoitus toki tärkeintä antia.
Aku Vapaa: Loukkaantui ja vaihdettiin ulos jo 55. minuutilla, mutta Aku oli siihen mennessä Atleticon näkyvin pelaaja. Paremmalla tuurilla olisi voinut iskeä jopa hattutempun.
Masi Mailammi: Ensiminuutit Kolmosessa, mutta Masi esiintyi kuin kokenut konkari. Ennakkoluulotonta ja virheetöntä peliä Akatemian runkomieheltä.