Kolmonen: Atletico Malmi – LoPa 3-1 (2-1)

Maalit

1-0 Jonne Ketonen rp. 27′
1-1 Mikko Ruokonen 31′
2-1 Jesse Ketonen (Jonne Ketonen) 38′
3-1 Jonne Ketonen rp. 75′

Tilastot

Avaus

Elis Rintala (MV)
Mika Tenkanen
Niko Eriksson
Timo Kinnunen (C)
Ville Ruuska
Jonne Ketonen
Mikko Vesterinen
Jaakko Peltonen 81′ Miro-Aleksi Tissari
Ruben Launiala 64′ Aku Vapaa 84′ Jani Putkonen
Kustaa Käki
Jesse Ketonen

Muut vaihtopelaajat

Raportti

Kauden viimeiseen kotiotteluunsa Atletico sai vieraakseen lohkojumbo Lohjan Pallon, jonka putoaminen Neloseen oli varmistunut pari päivää aikaisemmin. Varsinaisesti kilpailullisia panoksia matsiin oli siten niukalti, mutta Atleettien vaakakupissa sarjataulukon kakkossijan säilyttäminen ja voittoputken jatkaminen painoivat edelleen riittävästi.

Päivän avausvartti vierähti vuoron perään kulmapotkujen parissa, kunnes liikenne alkoi kääntyä yksipuolisemmin kohti valkopaitaisen vierailijan päätyä. Jonne Ketosen laukaus otti peittämään ennättäneestä puolustajasta häijyn kimmokkeen ja putosi korkeassa kaaressa ylärimaan. Seuranneen kulmurin jälkeen muulinpotkuinen Niko Eriksson täräytti boksin takaa kovan pommin, joka seilasi vaarattomasti yli maalin.

Avausosuma kävi lähellä, kun Jonne haastoi vasemmalta päädystä ohi pakin ja syötti taka-alueelle hiipineelle Ville Ruuskalle. Rudi sijoitti pallon ykkösellä kohti tyhjää maalia, mutta kosketus epäonnistui niin pahasti, että maalivahti Joni Valonen ehti vielä liikkua etutolpalta löysänä liruneen tuhnun tielle. Vitosta myöhemmin sama kaksikko kuitenkin sai kuparisen rikki; Rudi kaatui boksissa LoPan vasemman sivustan veteraanin Hannu Iivosen puristuksessa ja erotuomari vislasi kontaktista rangaistuspotkun, jonka Jonne upotti tarkasti maalin oikeaan alanurkkaan Valosen näppien ulottumattomiin.

Pilkkutuomio vaikutti ehkä hieman kevyeltä, vaan toinen heti 11-metrinen minuuttia myöhemmin ei olisi todellakaan ollut vääryys. Rudin laukaus oikealta oli jo suuntaamassa takaa leveäksi, mutta syötöksi luukulle liikkuneen Ruben Launialan jalkaan pallo natsasi erinomaisesti – tai olisi natsannut, ellei Rubinhoa olisi kaksin käsin kiskaistu selälleen ennen viimeistelykurotusta. Edes rikettä erotuomari ei tilanteesta silti antanut.

Kesken keltaisten hyvän painostuksen LoPa tuli nopeasti oikealta. Vili Helenius tavoitteli Mikko Ruokosta laatikossa pitkällä nostolla, johon Tico-kapteeni Timo Kinnunen pääsi ensimmäisenä väliin jalkoineen. Pallo otti kuitenkin “oksaan” ja putosi suoraan Timon selustaan jääneelle Ruokoselle, joka pamautti läheltä joukkueensa tasoihin.

Takaiskun perään kului onneksi vain muutama minuutti ennen kuin asetelma normalisoitui. Jonne bongasi sopivan rakosen LoPan linjassa ja tarjoili upealla tarkkuudella murtavan passin velipoikansa Jessen jalkaan. Jesse irtosi boksiin, kiersi Valosen vasemmalta ja tuikkasi pallon tyhjiin.

LoPan vastauksessa kesti tällä kertaa vain pari minuuttia, mutta viimeistely tapahtui paitsioasemasta ja avustavan erotuomarin lippu oli pystyssä välittömästi. Vielä ennen taukoa Jessen toinen pisto Kustaa Käen syötöstä pysähtyi Valoseen ja vastaavasti Heleniuksen vapari 16-rajalta Elis Rintalan hanskoihin. Tauolle kotijohdossa maalein 2-1.

Ottelun toinen puoliaika oli aivan yhtä päätyä. Jo parin ensimmäisen minuutin puitteissa Tico sai kolme kulmapotkua sekä vaparin, ja kävipä pallo hässäkän keskellä jo tolpassakin asti. Viimeistely hyvistäkään paikoista ei silti ottanut onnistuakseen; Jonnen nosto muutaman askeleen ulkona seisseen Valosen ylitti myös koko maalin, ja Jessen sekä Kustin yritykset suuntautuivat päin nuorta veskaria.

Myös Aku Vapaan nosto oikealta peilikuvana Jonnen edeltävään suoritukseen kohosi maalin yli. Kulmapotkujakin keltainen vyörytys poiki tukuittain lisää, mutta vasta kalkkipisteeltä pallo päätyi kolmannen kerran maaliin; Iivosen Kustiin soveltama kahden käden karhuhali tuotti jo ottelun toisen rankkarin, jonka jälleen toimitti maalin oikean tolpan juuresta sisään Jonne.

Akun keskitys oikealta ohjautui Mikko Vesterisen polvesta hieman ohi tolpan ja ahkerasti jalkaansa taakse pitkin päivää vedelleen Jonnen kolme laukausta pysähtyivät joko Valoseen tai puolustajiin. Vaihtomies Ben Tissarin takatolppaa nuollen ohi pomppinut kuti jäi alkuillan viimeiseksi tapahtumaksi ennen ottelun päätösvihellystä.

Murskajaisten aineksia oli ilmassa, mutta LoPan sinnikäs maalivahtipelaaminen sekä Ticon ystävällisen epätarkka viimeistely jättivät loppulukemat maltillisiksi. Joka tapauksessa syksyn vahvat peliesitykset saivat jatkoa jo viidennen perättäisen voiton muodossa. Kolmosen ykköslohkon päätöskierros on ohjelmassa lauantaina 07.10., jolloin Tico kohtaa Töölön Bolliksen matolla CLE:n klo 13 alkaen.

Pyttykerhon tähtipelaajapisteet

Jonne Ketonen: Kaksi kliinistä rankkaria ja upea alustus kolmanteen maaliin, alati vaarallinen.
Mikko Vesterinen: Laittoi vierailijan koko keskiakselin tylysti takataskuunsa.
Aku Vapaa: Vain parinkympin iltapuhde, mutta aina ylivoimaista näytöstä pallollisena!