Kolmonen: FC FINNKURD – Atletico Malmi 3-3 (2-1)

Kolmonen: FC FINNKURD – Atletico Malmi 3-3 (2-1)

Tico lähti Kolmosen yläloppusarjan ja samalla sarjakauden 2021 viimeiseen otteluun ilman suuria urheilullisia paineita. Edellisen pelipäivän TiPS-tasuri oli päättänyt loputkin haaveet lohkovoitosta, mutta kelpo motivaattoreina FC Finnkurdin haastamiseen olivat sijoituksen petraaminen mahdollisesti lohkokolmosesta kakkoseksi sekä päällimmäisenä tietenkin revanssi alkusarjassa kärsitylle 3-2-tappiolle.

Kolmonen: TiPS – Atletico Malmi 2-2 (1-1)

Kolmonen: TiPS – Atletico Malmi 2-2 (1-1)

Kausi kaarsi jo pikkuhiljaa loppusuoralle, kun yläloppusarjan toiseksi viimeiseen otteluun lähdettiin kutkuttavista asetelmista. Koko kärkinelikko oli yhden pisteen sisällä ja viimeisen kahden kierroksen aikana vielä kolme keskinäistä peliä tämän nelikon kesken. Ticolla piisasi siis nousukamppailunkin kannalta panosta, kun joukkue matkasi jo toisen kerran ”syyskierroksen” aikana TiPSin vieraaksi – tällä kertaa vain kivenheiton päähän nurmesta, tekonurmen puolelle. Päivän kotijoukkueella ei varsinaista panosta pelissä ollut, mutta luonnollisesti kausi haluttiin sielläkin päässä lopettaa kahteen voittoon, ja olipa kiikarissa vielä parhaimmillaan jopa kolmas sija, mikäli ylempänä oleva kaksikko, eli juuri Atletico ja HPS onnistuisivat häviämään loput pelinsä.

Kolmonen: Atletico Malmi – PPJ 3-3 (1-2)

Kolmonen: Atletico Malmi – PPJ 3-3 (1-2)

Regions’ Cup -matkan pysähtyessä puolivälieriin oli aika kääntää fokus jälleen Kolmoseen, jossa jäljellä oli enää neljä ottelua ennen vääjäämättä lähestyvää kaudenpäätöstä. Ensimmäinen neljästä matsista oli ennakkoon paperilla se kaikista haastavin, sillä Tico kohtasi lohkon ylivoimaisesti nimivahvimmalla rosterilla aivan terävimmässä kärjessä operoineen PPJ:n, joka oli viimeiset kuukaudet edennyt käytännössä voitosta voittoon ja päästämättä juuri maaleja. Edeltävä osuma oli itse asiassa syntynyt juuri aiemmassa keskinäisessä ottelussa, joka päättyi tasalukemiin 1-1.

Kolmonen: HPS – Atletico Malmi 1-1 (0-0)

Kolmonen: HPS – Atletico Malmi 1-1 (0-0)

Kolmosen peliformaatti koki täksi kaudeksi täydellisen muutoksen ja Atleticokin oli jännän äärellä startatessaan ensimmäistä kertaa joukkueen historiassa ns. yläloppusarjassa. Lohkon kuusi parasta joukkuetta mittelisivät tulevan, noin kuukauden mittaisessa aikaikkunassa kertaalleen toisiaan vastaan ja paras pääsisi karsimaan sitten noususta Kakkoseen.

Kolmonen: HPS – Atletico Malmi 2-0 (1-0)

Kolmonen: HPS – Atletico Malmi 2-0 (1-0)

Tico lähti Kolmosen alkusarjan viimeiseen otteluunsa selvin sävelin: voitto veisi lohkon ykköspaikalle, tasapeli maalierolla kakkoseksi ja tappio tietäisi vielä jännittäviä hetkiä muiden tuloksia odotellessa. Sarjasijoitus kun voisi heilahtaa käytännössä mihin vaan sijojen 2-5 välillä muista tulevan rästipeliviikon tuloksista riippuen. Ja vaikka alkusarjan sijoituksella ei loppuvaiheissa juuri merkitystä olisikaan, painoi vaakakupissa myös se tieto, että sijoittumalla kolmen joukkoon saisi loppusarjassa viiteen peliin kolme kotiottelua kahden sijaan.

Regions’ Cupin 4. kierros: ToTe – Atletico Malmi 1-4 (1-1)

Regions’ Cupin 4. kierros: ToTe – Atletico Malmi 1-4 (1-1)

Cup-juna kaarsi jo neljännesvälieriin, jonne vastaan oli arvottu Helsinki/Uudenmaan Kolmosen ykköslohkon kärkitaistossa tappeleva Toukolan Teräs. Joukkueet oli alunperin aseteltu samaan lohkoon koronavuonna 2020, mutta tuolloin keskinäinen kohtaaminen jäi vielä toteutumatta lohkomuutoksista johtuen. Niinpä Tico- ja ToTe-edareiden välienselvittely nähtiin historian ensimmäistä kertaa vasta Regions’ Cupin merkeissä. Panoksena oli paikka puolivälierissä, eli cup-kilpailun kahdeksan parhaan joukossa.