Atletico palaa treenikentille – Preseasonin ohjelma on julkaistu
Joululomat jatkuvat vielä viikon verran, mutta horisontissa siintää jo preseason, joka käynnistyy Jeppe Römarkin ja uudistuneen valmennustiiminsä kanssa Talin hallissa ensi viikon maanantaina, 5.1.
Edessä on jälleen 14 viikon mittainen rypistys, jonka aikana Atletico harjoittelee kolmesti viikossa ja pelaa seitsemän harjoitusottelua. Lisäksi malmilaiset osallistuvat tuttuun tapaan Suomen Cupiin.
Harjoitusotteluissa piisaa haastetta

Harjoitusotteluiden listausta katsoessa katse kiinnittyy edeltävää preseasonia kovempaan ottelulistaan: vastustajien joukosta löytyy kaksi Kakkosen joukkuetta (Union Plaani ja PuiU) sekä kaksi sinne jo viime kaudella tiukasti tähdännyttä ryhmää (EsPa ja JäPS/47). Lisäksi NuPS, GrIFK/Akatemia ja SibboV ovat kaikki hyviä Kolmosen joukkueita. Odotettavissa on siis aiempaa talvea tiukempia pelejä.
– Tänä vuonna treenipelit otettiin jälleen omiin käsiin ja suunniteltiin niin runko kuin vastustajatkin omista lähtökohdista. Jepen toive oli, että kohdataan pari Kakkosen jengiä ja Kolmosen kärkipään porukoita, jotta oltaisiin viime kautta valmiimpia kauden kovimpiin peleihin ja saataisiin haastettua itseämme vielä viime vuoden talvikautta vahvemmin. Tulokset on tietysti näissä peleissä toissijaisia, mutta eiköhän nämä matsit anna jo vähän osviittaa siitä, millaisin tavoittein kauteen kannattaa lähteä, analysoi taustatiimistä Janne Vottonen.
Ensimmäinen treenipeli on luvassa jo parin viikon päästä, mikä on sekin tavanomaisempaa aiemmin.
– NuPS-peli tulee tosiaan vähän ehkä turhankin aikaisin, mutta päästään heti katsastamaan meidän tryout-pelaajien taso hyvissä olosuhteissa ja hyvää, meitä pidempään treenannutta vastustaa vastaan. Siinä pelissä tuskin nähdään vielä mitään kovin suuria hienouksia, mutta saadaan sitä kuuluisaa dataa tärkeitä päätöksiä varten, spekuloi Vottonen.
Mosa Cup jää tulevana keväänä väliin ns. perinteisessä muodossaan, mutta ”showcase”-tapahtuma kutsuu jälleen koillishelsinkiläistä futiskansaa kentän laidalle lauantaina 11.4., tällä kertaa Puistolaan, jossa Malmi vs. Puistola -hegemeniataistoina nähdään viime vuoden tyyliin ensin Tico-Puipa-edareiden kohtaaminen ja heti tämän perään Vitosta pelaavien akatemiajoukkueiden välienselvittelyt.
| Pe 16.01. klo 19:15 | Treenipeli vs. NuPS | Autohuiput Areena, Nummela |
| La 31.01. klo 18:00 | Treenipeli vs. SibboV | Söderkulla tn, Sipoo |
| La 07.02. klo 17:30 | Treenipeli vs. EsPa | Kartano tn, Vuosaari |
| La 21.02. klo 15:00 | Treenipeli vs. GrIFK/Akatemia | Kartano tn, Vuosaari |
| Su 01.03. klo 13:30 | Treenipeli vs. Union Plaani (2D) | Mukkulan halli, Lahti |
| La 21.03. klo 14:00 | Treenipeli vs. JäPS/47 | Järvenpään keskuskenttä tn |
| La 11.04. klo 14:00 | Treenipeli vs. PuiU (2D) | Puistola tn |
Seitsemän pelin listaus täydentyy vielä 1-3 Suomen Cup -ottelulla. Cup-taival starttaa ensimmäisen kierroksen osalta 6.2.-19.3. (arvotaan 29.1.) ja mikäli pelit jatkuvat, on maaliskuulle (9.-29.3.) luvassa vielä toinenkin peli. Kolmas kierros pelataan puolestaan aikavälillä 7.-19.4.
Vottosen mukaan cup-juna on lastattu isoin odotuksin:
– Suomen Cup on ilman muuta meidän fokuksessa, varsinkin kun viime maaliskuinen rankkaritappio Töölön Taistolle kummittelee vieläkin mielissä. Lähdetään siis ilman muuta tavoittelemaan sitä, että cup-taival jatkuisi pidemmälle. Ja toivottavasti onnistuttaisiin etenemään niin pitkälle, että Ticon otteita voi nähdä jälleen telkkarista ja cup-taival saisi jatkoa myös Regions’ Cupin puolella.
Ja kuten aina, talvi tuo oman arvaamattoman muuttujansa, joten oikeudet mahdollisiin muutoksiin pidätetään. Tuoreimmat tiedot löydät aina joko näiltä sivuilta tai Ticon someista, Twitterin / X:n, Instagramin tai Facebookin puolelta.
Avoimet treenit jatkuvat myös tammikuussa

Atleticon harjoitusarki rakentuu puolestaan kolmen viikkotapahtuman varaan niin, että maanantait vietetään Talin hallissa ja keskiviikkoisin & torstaisin treenataan Kartanon tekonurmella, Vuosaaressa. Nykyinen treenirunko on voimassa huhtikuun alkuun, jonka jälkeen siirrytään kesävuoroihin.
Joitakin pelaajia on katsastettu jo off-seasonin aikana, mutta useammallekin vahvistukselle on yhä tilaa. Siksi ”avoimet harjoitukset” jatkuvat yhä tammikuun ajan ja uusia pelimiehiä kartoitetaan ns. tositarkoituksella. Mikäli pelipaikka Atleticossa kiinnostaa ja haluat osaksi Kolmosen kärkipään joukkuetta, ole yhteydessä joukkueenjohtoon (Janne Vottonen, 040 822 6006, janne.vottonen (at) gmail.com).
| Maanantaisin | Klo 20:00-21:40 | Talin halli |
| Keskiviikkoisin | Klo 19:30-21:10 | Kartano tn |
| Torstaisin | Klo 18:30-20:10 | Kartano tn |
Mitä Atletico tarjoaa uudelle pelaajalle?
- Kolmosen kärkipään ympäristön: Meillä treenataan ja pelataan tosissaan, mutta pilke silmäkulmassa. Tavoite on olla Kolmosen kärkipäätä – niin peleissä kuin treeneissäkin.
- Kotisataman vuosiksi eteenpäin: Pelaajiston pysyvyys on meillä vahvaa ja ilmapiiri erinomainen – siitä uudet pelaajat kiittelevät kerta toisensa jälkeen. Moni on tullut jäädäkseen, eikä 5–10 vuoden Atletico-ura ole poikkeus.
- Ponnahduslaudan eteenpäin: Toisaalta meiltä lähdetään myös kohti kovempia futisunelmia – ja usein isoihin rooleihin seuraavilla sarjatasoilla, ei vain penkille istumaan.
- Aktiivisen treeniarjen: Kolme harjoitustapahtumaa viikossa + pelit (Kolmonen, Suomen Cup, Regions’ Cup, treenipelit) tammikuusta lokakuuhun. Harjoitukset pääosin iltaisin klo 19–20 alkaen.
- Nurmipelejä ja laadukkaat olosuhteet: Kotiottelut pelataan Pukinmäen samettisella nurmella ja kesäharjoitukset pääosin Mosan Wembleyllä, Tapanilassa tai Puistolan nurmella. Talvella treenataan Helsingin kaupungin kentillä, mm. Talissa / Pallomyllyssä ja Kartanon tekonurmella, Vuosaaressa.
- Yhteisöllisyyttä myös kentän ulkopuolella: Saunailtoja, risteilyjä, kesäjuhlia, gaaloja ja aftergameja – yhdessäoloa, jossa Atletico-henki elää vahvana myös kentän ulkopuolella.
- Kohtuullisen kausimaksun: Kilpaileviin vaihtoehtoihin verrattuna olemme yleensä sieltä edullisemmasta päästä.
- Vahvan ja innokkaan taustaorganisaation: Pelaajat voivat keskittyä treenaamiseen ja pelaamiseen – taustajoukot pitävät huolen, että homma toimii keskimääräistä paremmin. Tico myös näkyy ja kuuluu.
Mitä Atletico edellyttää uudelta pelaajalta?
- Sitoutuneisuutta ja motivaatiota: Meillä ymmärretään, että elämässä on muutakin kuin futis, mutta toivomme, että uudelta pelaajalta löytyy intoa osallistua treeneihin ja peleihin mahdollisimman aktiivisesti.
- Kokemusta ja näyttöä vastaavista divareista: Toivomme, että olet pelannut Kakkosta, Kolmosta tai Nelosta – mieluiten isossa roolissa ja kärkipään ryhmässä. Jos miesten pelejä ei vielä ole, niin kokemusta junnujen korkeimmilta sarjatasoilta.
- Jengiin sopivaa luonnetta: Hyvä ilmapiiri on meille tärkeä. Siksi pelitaidot painavat, mutta persoona ratkaisee.
- Halua päästä nimenomaan tähän joukkueeseen
Atletico on joukkue, jossa yhdistyvät kilpailullisuus, yhteisöllisyys ja intohimo futikseen – tervetuloa mukaan rakentamaan seuraavaa menestyskautta!
Innostuitko? Ota yhteys Janne Vottoseen (040 822 6006, janne.vottonen (at) gmail.com).
Huom.! Kerrothan viestissäsi itsestäsi ja pelaajataustasi. Ilmoita ikäsi, mitä pelipaikkaa pelaat, missä ja millä sarjatasoilla olet aiemmin esiintynyt sekä ennen kaikkea, mikä Atleticossa herätti kiinnostuksesi?
