Atletico Malmi kolmantena kevätkierroksen jälkeen – katseet kohti syksyä
Atletico Malmi selvitti kevätkierroksen vakuuttavasti sijalle kolme. Kahdeksasta ensimmäisestä pelistä saldoksi kertyi kuusi voittoa ja kaksi tasapeliä, mikä nosti Atleetit hetkellisesti myös sarjan kärkeen 20 pisteellä. Kevätkierros päättyi kuitenkin kahteen tappioon, ja HIFK sekä JäPS/47 porhalsivat ainakin toistaiseksi malmilaisten edelle. Päävalmentaja Jeppe Römark on kuitenkin luottavainen lähdettäessä kohti syyskierrosta.
– Olemme kevätkierroksen jälkeen seitsemän pistettä kärkeä perässä. Kuulostaa paljolta, mutta osa joukkueista heräsi kauteen vasta kevätkierroksen jälkimmäisellä puoliskolla ja pystyi haastamaan kärkijoukkueita. Nyt meidän on pystyttävä hoitamaan keskinäiset ottelut, niin olemme nousukilpailussa mukana. Haastajana on kiva olla, myhäilee Römark.

Uusi pelisysteemi tuotti tulosta heti
Kevätkierrokseen lähdettiin tutulla ydinrungolla, mutta myös nuorempaa kaartia sisään ajaen. Uusi valmennustrio toi mukanaan uuden pelisysteemin, jonka kanssa oli vielä talvella hakemista – mutta sarjakaudella se ei onneksi enää näkynyt.
– Onnistuimme saamaan uuden pelisysteemimme juuri avausotteluun toimimaan. Myös erikoistilanteet olivat erittäin positiivinen asia, niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä.
Kahdeksan pelin tappioton putki oli Atleticon Kolmosen historian kaikkien aikojen vahvin startti ja vaikka kaksi viimeistä peliä päättyivätkin tappioon, olivat yleisfiilikset Tico-leirissä positiiviset. Ainoastaan muutamat pistemenetykset kismittävät pääkäskyttäjää yhä:
– PPJ/Lauttasaarta ja TiPSiä vastaan johdimme molempia pelejä 2-0, mutta emme pystyneet pitämään johtoasemista kiinni. Tämmöiset pelit pitäisi pystyä tappamaan, sillä nyt kuuden pisteen sijaan saatiin vain yksi. Helppo jälkikäteen jossitella, mutta jos ne matsit oltaisiin hoidettu, olisimme vain kaksi pistettä kärkeä perässä.
Nuorten esiinmarssi ja kokeneiden varmuus
Kevätkausi tarjosi kasvun paikkoja erityisesti nuoremmalle kaartille, mutta onnistumisia nähtiin myös kokeneemmilta pelaajilta. Römark mainitsee erityisesti jo PKKU-ajoilta tutun maalivahdin Kaapo Sinervon, kapteeni Kustaa Käen sekä useita nuoria, jotka ovat ottaneet isoja kehitysaskeleita.
– Kaapo on ollut yksi onnistujistamme ja todella itsevarma mm. keskityspalloissa. Nuoret Osku (Mikkonen), Leo (Karaskuru), Tuukka (Mikkonen), Ali (Hanate) ja Robin (Nurmi) ovat puolestaan päässeet kokoajan paremmin sisään miesten pelien vaatimustasolle niin kovuuden kuin pelikäsityksenkin osalta. Samaten Kusti jatkaa kehittymistään joka alueella. Hänestä kuullaan vielä, virnuilee Römark.
Syyskauteen tuttuja metodeja – mutta uusi vaihde silmässä
Vaikka kesätauko kesti lähes kuukauden päivät, valmistautuminen syyskierrokseen ei ole täysin pysähtynyt. Joukkue harjoitteli kaksi kokonaista viikkoa ennen perjantain FC Lahti/69 -ottelua.
– Tauko oli tosiaan peleistä pitkä, mutta olemme treenanneet hyvin nyt pari viikkoa, joten uskon ettei se pelillisesti näy. Harjoitteluun emme vielä ole tehnyt mitään muutosta. Luotetaan tuttuihin ja turvallisiin harjoitusmetodeihin.
Kun Römarkilta kysytään tavoitteita syyskierrokselle, vastaukset ovat harvinaisen selkeät:
– Kyllähän meidän pitäisi pystyy HIFK ja JäPS/47 haastamaan, jotta saisimme eroa kurottua kiinni. Toki pitää muistaa, että muutkin joukkueet on voitettava.
”Futis on paikan päällä parasta”
Römark lähettää lopuksi selkeän kutsun kaikille Atletico Malmin kannattajille:
– Futis on paikanpäällä parasta. Tällä sarjatasolla sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Ei varmasti tule olemaan yhtään tylsää peliä – kaikki katsoo ja viihtyy kentän laidalle.
