Atleettiedustusta UEFA Regions’ Cupissa?

Kansainvälisessä UEFA Regions’ Cupissa Suomea edustava Länsi-Vantaan Ylpeys nimesi alustavaan kokoonpanoonsa koko joukon Atleticosta tuttuja pelaajia.

Viime vuonna kotimaisessa Suomen Cupissa tiensä ansiokkaasti puolivälieriin raivannut VJS sai menestyksestään palkinnoksi Suomen edustuspaikan euroopanlaajuisen amatööritason turnauksen välikarsintavaiheeseen. Koska kyseessä on nimenomaan aluejoukkueiden cup, ei VJS osallistu omalla nimellään eikä yksinomaan oman seuransa pelaajilla. Suomifutista maailmalle vie tällä kertaa yhdistelmäjoukkue nimeltä Länsi-Vantaan Ylpeys.

Joukkueen alustavassa 29 nimen vahvuisessa rosterissa on pelaajia VJS:ssä kirjoilla olevien lisäksi neljästä muustakin seurasta, joukossa yhteensä kuusi nykyistä ja entistä Atleettia. Ticoon tälle kaudelle liittyneet Robert Gädda, Vili Lankinen ja Kristian Lehtonen kantoivat kaikki juuri VJS:n värejä vielä viime vuoteen saakka, ja vastakkaiseen suuntaan siirtoikkunassa vaihtoi keltapaidassa edelliskesänä tehoja liukuhihnalta takonut Kevin Nurmi – joka muuten Kakkosen-debyyttikaudellaan on nakutellut kasaan jo mukavat 10 maalia.

Koko listan ainoat pelaajat ilman minkäänlaista VJS-taustaa ovat sen sijaan Ticon kapteenistoonkin kuuluvat Kustaa Käki ja Jonne Ketonen. Vantaalaisten valmennusryhmässä vaikuttavalla Eddie Finchillä on ”mahdollisesti” ollut sormensa pelissä malmilaista ilmasiltaa viritellessä… Lopullisen turnauskokoonpanon vahvuus kaventuu vielä 18 nimeen, mutta eiköhän joku laina-Atleeteista saada vielä kentällekin asti!

Välikarsintalohkon muut kolme joukkuetta tulevat Englannista, Latviasta ja Portugalista, ja kaikki ottelut pelataan Vantaalla Myyrmäen jalkapallostadionilla 31.07.-06.08. Samalle aikavälille alun perin aseteltu Ticon sarjapeli LPS:ää vastaan siirtyi ajankohdan ja pelaajalogistiikan yhteisvaikutuksella kalenterissa pois alta parilla viikolla eteenpäin.