Rutkasti laatua puolustukseen – Ronias Yacoob liittyy Atleticoon

Osa Atletico-seuraajista hieraisi silmiään, kun viikonlopun SAPA-ottelun kokoonpano lävähti eetteriin. Vaihtopenkiltä löytyi nimittäin mielenkiintoinen uusi nimi: Ronias Yacoob (s. 1996), jonka kanssa Tico-taustatiimi oli kätellyt sopimukset vain muutamaa päivää aiemmin eikä nettisivutoimituskaan ehtinyt häntä uutisoimaan ennen tulikastetta keltapaidassa. “Ronkku” debytoikin lauantaina pelaten jälkimmäisen nelivitosen.

Pääasiassa topparina tai laitapakin roolissa viihtyvä Yacoob on alkujaan MPS:n kasvatti, mutta pelasi juniorivuosinaan myös PK-35:ssä ja Hongassa. Jälkimmäisen Akatemia-joukkueessa mies debytoi myös miesten Nelosessa kaudella 2015. Moni divariseuraaja muistaa Yacoobin kuitenkin erityisesti PK-35:stä, jota 27-vuotias pelimies oli nostamassa Kolmosesta aina Ykköseen saakka kausilla 2016-2021. Kuuteen kauteen mahtui yhteensä 58 virallista ottelua kolmella eri sarjatasolla.

Viimeiset pari kautta ovat kuluneet opiskeluiden vuoksi Varsinais-Suomessa, jossa Ronkku edusti ensin kaudella 2021 TPS:n U23:a Kolmosessa ja oli viime kaudella isossa roolissa SalPan noustessa Kakkosesta Ykköseen. 23 pelissä kertyi 16 avauskokoonpanokomennusta ja yli 1600 peliminuuttia salolaisten puolustuslinjassa.

Yacoob muistetaan jo Ticon PK-35:n kohtaamisista pelaajana, joka jätti kaiken kentälle eikä välttynyt kriittisemmiltäkään kommentoinneilta mm. omissa otteluraporteissamme. Edustamissaan joukkueissaan kuitenkin aina äärimmäisen pidetyn ja kentän ulkopuolella hienoksi mieheksi (ilman lainausmerkkejäkin) osoittautuneen Yacoobin siirtoa Malmille pohjustettiin jo jonkin aikaa, minkä vuoksi päävalmentaja Anselmi Henriksson on erityisen tyytyväinen saadessaan toivomansa palasen puolustukseen:

– Ronkun kanssa käytiin ensimmäisiä keskusteluita jo alkuvuodesta ja hienoa saada mies osaksi joukkuetta! Hän tuo meille varmasti ison määrän kokemusta ja varmuutta sekä persoonaa niin kentälle kuin koppiinkin. Pelaajana Ronias vaikuttaa periksiantamattomalta taistelijalta ja tulee varmasti innottamaan esimerkillään myös muita ympärillään. Uskon, että persoona sopii myös loistavasti tähän joukkueeseen.

Yacoob itsekin huokuu intoa ja hyvää fiilistä pukiessaan kasvattajaseuran paidan päälleen ensimmäistä kertaa miesten peleissä:

– Todella hyvät fiilikset olleet tästä päätöksestä. Pelaajat on ottaneet minut erinomaisesti vastaan ja oli helppo tulla ja valmiiksi hyvähenkiseen koppiin. Toivon, että siirto Ticoon tuo taas tiettyä intoa takaisin futikseen. Alkaneella kaudella on tietysti tarkoitus lähteä voittamaan pelejä, mutta samalla kuitenkin odotan, että saadaan pidettyä hyvä fiilis mukana. Sarja on varmasti tiukka ja saadaan paljon hyviä ja monella tapaa viihdyttäviä matseja aikaiseksi.

Tervetuloa Ticoon, Ronias!