Suomen Cupin 1. kierros: Colo-Colo – Atletico Malmi 0-2 (0-1)

Töölön Pallokentällä nähtiin jännittävä ja yllättävän tasaisissa numeroissa pysytellyt ottelu. Pari sarjatasoa alempana pelaava Colo-Colo pisti Atleticolle hienosti kampoihin eikä lopulta ollut edes niin kaukana shokkiyllätyksestä. Rutiini ja vahvempi joukkue-esitys käänsivät kuitenkin ottelun lopulta tilastoja dominoineen Atleticon eduksi.

Maalit

0-1 Alexander Lindström (Jesse Ketonen) 27’
0-2 Omar Hasan (Jonne Ketonen) 79’

Tilastot

Avaus

Younis Saad (MV)
Kirill Popov 62′ Henry Ruotsalainen
Akseli Hietala (C)
Antti Johansson
Mikko Maaranen
Tony Nyyssölä
Alexander Lindström
Jonne Ketonen
Kevin Nurmi 79′ Ronny Rantala
Timur Saltykov
Jesse Ketonen 62′ Omar Hasan

Muut vaihtopelaajat

Sakari Launis (MV)
Sergio Quilodran (MV)

Raportti

Talven harjoituskautta oli takana jo reilut kaksi kuukautta, kun Atletico pääsi pelaamaan ensimmäisen virallisen ottelunsa. Suomen Cupin 1. kierroksen arpa heitti vastaan Vitosta pelaavan Colo-Colon. Edeltävä keskinäinen kohtaaminen löytyi niinkin kaukaa kuin vuodelta 2009, mutta oli siltäkin osin merkityksellinen, että Tico paineli silloin ensimmäistä kertaa joukkueensa historiassa Suomen Cupissa jatkoon.

Illan otteluun lähdettiin mielenkiintoisella kokoonpanolla, joka oli malmilaisten ikäväksi onneksi kaventunut vielä saman päivänkin aikana peräti parilla pelaajalla. Avauksesta löytyi kuitenkin kolme täysin uutta nimeä, kun maalilla debytoi vasta 17-vuotias Younis Saad, laitapakkina Kirill Popov ja toisena hyökkääjänä Timur Saltykov. Lisäksi penkillä vuoroaan odottelivat niin ikään ensimmäistä kilpailullista peliä Tico-paidassa hinkuneet Omar Hasan, Ronny Rantala ja maalivahtikaksikko, Sergio Quilodran – Sakari Launis.

Töölön Pallokenttä 1:n pelattu ottelu starttasi odotetusti malmilaishallinnalla eikä avausmaalikaan ollut kaukana, kun Kevin Nurmi pääsi pommittamaan Jonne Ketosen keskityksestä. Veto suuntautui kuitenkin liiaksi päin Colo-Colo-maalilla pelannutta Santeri Suvantoa. Ja vain vitosta myöhemmin Jesse Ketosella oli erinomainen paikka avata maalihanat, kun mies sai pallon vitosen viivalla ja pääsi hetken virittelemäänkin sijoitusta. Liiallinen aikailu kuitenkin maksoi ja puolustaja ehti vielä venyttää kudin tielle.

Heti seuraavasta hyökkäyksestä Jonne Ketonen puolestaan löysi takatolpalta jälleen Nurmen, joka oli kuitenkin sen verran pienessä kulmassa ja vaikeassa asennossa, että viimeistely jäi tuhnuksi. Ja muutamaa minuuttia myöhemmin Nurmi ohjasi vastaavanlaisen keskityksen etutolpalta yli.

Tätä samaa maalipaikkojen ristitulta oli tarjolla oikeastaan koko ensimmäinen puolisko, mutta maalipaikka toisensa perään viimeiset syötöt olivat heikohkoja tai viimeistely epätarkkaa. Toki kunniaa on jaettava myös Colo-Cololle, joka puolusti Tico-vyörytystä ahnaasti ja taistellen. Sen sijaan, että joukkue olisi myös pyrkinyt ottamaan vain vastaan, yritti se myös avata lyhyellä ja rakentaa peliä keskustan kautta, vaikkakin useimmiten heikolla menestyksellä. Ticon pelistä taas puuttui tempoa ja päättäväisyyttä – unohtamatta tietenkään juuri sitä tarkkuutta ja huolellisuutta näissä yläkolmanneksen ratkaisuissa.

Avausmaali oli seuraavan kerran lähellä 21. minuutilla, kun pallo pelattiin Jesse Ketoselle vasenta laitaa pystyyn. Tämä kelasi pelivälineen kiinni aivan päätyrajan tuntumasta ja löysi takaviistosta Kevin Nurmen, joka laukoi pallon myös Suvannon sormien kautta sisään. Linjatuomarilla oli kuitenkin lippu ylhäällä sen merkiksi, että pallo olisi ylittänyt päätyrajan. Jos näin oli, niin hyvin pienestä se oli ainakin kiinni.

27. minuutilla yritys kuitenkin palkittiin, kun Tico murtautui jälleen oikealta laidalta. Tällä kertaa asialla jälleen Jesse, joka löysi matalalla keskityksellään boksin keskustaan nousseen Alexander Lindströmin ns. toisesta aallosta. Juoksu oli hyvin ajoitettu ja laukaus tarkka, joten Suvannolla ei ollut mahdollisuutta poimia kutia. Näinpä Tico johti 0-1.

Viimeisen vartin highlightit voi tiivistää oikeastaan keskialueen rikkeisiin. Tony Nyyssölä sai neljä kertaa rajusti jaloilleen ja kolmesti näistä nousi myös varoitus. Maalipaikkojen suhteen lähimpänä oli puolestaan Timur Saltykov, joka sai pallon lahjana boksin rajoilla ja pääsi laukomaan vailla minkäänlaista blokkia tai estelyitä. Kuti oli myös hyvä, mutta ottelun ehdoton hahmo – Santeri Suvanto venyi tärkeällä hetkellä hienoon torjuntaan. Puoliajalle lähdettiin näin niukassa 0-1-johdossa.

Jos ensimmänen jakso oli mennyt maalipaikkojen valossa täysin vierailijalle (vedot 0-14, kohti maalia 0-5), pääsi Colo-Colokin yrittämään tasoitusta heti toisen jakson alussa. Vain pari minuuttia peliä takana, kun punapaidat riistivät pallon Ticon vasemmassa laidassa ja etenivät boksiin viistosti. Kulma laukaukselle oli kuitenkin sen verran pieni, että kunnianhimoinen laukaus leijasi selvästi ohi ja yli. Mutta vain minuuttia myöhemmin kotijoukkue oli jo aavistuksen lähempänä, kun Ticon purku kulmapotkusta ei täysin onnistunut vaan Colo-Colo-peluri pääsi pommittamaan pilkun kohdalla. Vaikeasta asennosta lähtenyt puolivolley suuntautui suoraan oikeaan yläristikkoon ja kimposi siitä takaisin. Pienestä kiinni, mutta Tico välttyi tasoitukselta.

Tico loi myös toisen jakson alussa muutamia puolittaisia paikkoja, mutta ensimmäinen todellinen sauma osui käytännössä vasta 63. minuutille, kun Tony Nyyssölä kontrasi Colo-Colon vaparin ja pääsi käytännössä yhden puolustajan hiukan ahdistelemana 2vs0-hyökkäykseen enää veskari edessään. Nype koitti hakea poikittaissyötöllään hyvissä asemissa ollutta Omar Hasania, jolla olisi syötön onnistuessa ollut enää tyhjä maali edessään. Syöttö suuntautui kuitenkin liiaksi etuviistoon eikä Jonne ennättänyt palloon ennen päätyrajaa.

Timur Saltykov kolisutteli 70. minuutin korvilla kertaalleen ylärimaa ja Henry Ruotsalainen ampui vaarallisen vapaapotkun, mutta Suvanto sai torjutuksi pallon yli poikkipuun, joten numerot säilyivät yllättävänkin pitkään 0-1:ssä.

Pelin kriittisin hetki osui 78-79. minuuteille, jolloin nähtiin tilanteet molemmissa päissä. Ensin Colo-Colo puhkoi Atleticon puolustuksen malmilaisten oikealla laidalla ja pääsi vähän turhankin helposti boksin rajoille. Laukaus oli kuitenkin mallia sutaisu sinnepäin, josta kehkeytyi lopulta yllättävän vaarallinen tilanne. Korkeahko roikkupallo olisi ollut normaalisti helppo torjuttava, mutta jostain syystä peliväline leijasi Younis Saadin rukkasten välistä ja oli jo ylittää maaliviivan, kunnes Tico-puolustus ehti väliin. Kotijoukkueen pelaajisto väitti kovaan ääneen pallon ylittäneen maaliviivan ja pyysi tuomaria keskustelemaan asiasta avustavan kanssa, minkä erotuomari myös pelin katkaistuaan teki, mutta tuomiona oli, ettei koko pallo ollut ylittänyt maaliviivaa. Niinpä peliä jatkettiin keskialueen erotuomarinpallolla.

Colo-Colon maailma synkkeni hieman lisää, sillä seuraava hyökkäys tiesi osumaa toisessa päässä, kun Jonne Ketonen löysi linjojen välistä vasemmalta laidalta sisään kaventaneen Omar Hasanin. Tämä otti pelivälineen haltuun ja ajoi laidalta kohti boksia löytäen Suvannon vierestä riittävän aukon, josta sijoittaa pallo oikeaan alakulmaan. Peli oli näin 0-2!

Ticolla oli paria minuuttia myöhemmin erinomainen paikka ratkaista ottelu, kun joukkue kontrasi jälleen yhden kotijoukkueen erikoistilanteen. 5vs2-hyökkäys päättyi siihen, kun hetkeä aiemmin kentälle vaihdettu Ronny Rantala laukoi kohti etukulmaa ja pallo kimposi tolpasta vielä sisäänpäin. Maali kuitenkin varjeltui.

Myöskään Colo-Colo ei maalista lannistunut vaan oli hyvin lähellä kavennusta 86. minuutilla. Pystypallo löysi paitsioasemassa olleen (nettisivutiimi seisoskeli juuri sopivasti linjalla) punapaidan, mutta lippu ei noussut ja kaveri purjehti kohti malmilaismaalia. Younis Saad tuli hyvin vastaan ja tarjosi hyökkääjälle oikeastaan ainoastaan etukulmaa, mitä kohden veto myös suuntautui, mutta Saadin reaktiot riittivät pallon tielle ja maali varjeltui.

Aivan ottelun lopussa Colo-Colo sai vielä vaarallisen sivuvaparin ja pääsi sen jatkotilanteesta laukomaan kertaalleen melko läheltä malmilaismaalia. Mikko Maaranen blokkasi kuitenkin kudin ja hänen takanaan ollut Saad oli myös hyvissä asemissa torjuntaa ajatellen.

Enempää tilanteita tai maaleja ei ottelussa enää nähty, joten Atletico eteni Suomen Cupin 2. kierrokselle loppulukemin 0-2. Esitys jätti paljon toivomisenvaraa eikä tasoero näkynyt tulostaululla paria maalia enempää. Niinpä koppiin poistui paikoin aika mietteliäskin vierailija, joka oli samaan aikaan toki iloinen jatkopaikasta, mutta myös hiukan pettynyt illan antiin. Oma pelinrakentelu sakkasi, tempotaso oli liian alhainen ja syötöt lipsuivat rajoista yli. Myös 29 vedosta (maalia kohden 15) olisi voinut upottaa ehkä useammankin osuman kuin vain kaksi.

Colo-Colo ansaitsi puolestaan hatunnoston, sillä joukkue laittoi sarjatasoerosta huolimatta todella hienosti kampoihin eikä lopulta ollut edes kovin kaukana yllätyksestä. Kolmesta potentiaalisesta maalipaikasta yksi sisään ja peli olisi voinut mennä jännäksi.

Tico jatkaa kuitenkin tästä otteluparista cupin 2. kierrokselle, jossa vastaan asettuu ensi viikon ottelun tuloksesta riippuen joko FC Germaania (4D) tai SUMU/sob (4D). Tarkemmasta otteluajankohdasta tiedotetaan lähiviikkoina.