Atletico on valmis kauden ensimmäiseen viralliseen otteluun

Maanantaina 9.1. startannut preseason on edennyt siihen pisteeseen, että Atletico palaa viimein myös kilpakentille. Lauantaina 18.3. käynnistyy nimittäin Suomen Cup, jonka 1. kierroksen ottelussa Tico kohtaa Vitosta pelaavan Colo-Colon. Panoksena on paikka cupin kakkosrundilla joko FC Germaniaa tai SUMU/sobia (molemmat Nelosen jengejä) vastaan.

Edeltävistä uutisoiduista kuulumisista on niin ikään jo seitsemisen viikkoa, joten nettisivutiimi päätti selvittää, millaisista asetelmista Atletico lähtee kauden ensimmäiseen viralliseen otteluunsa. Kommentoimassa vakivieras, joukkueenjohtaja Janne Vottonen.

Lauantaiseen otteluun lähtee hyvin valmistautunut Atletico. Takana on 34 tapahtumaa, neljä harjoituspeliä ja useampi viikko treenaamista. Vottosen mukaan Atletico on enemmän kuin valmis haasteeseen.

– Erittäin hyvät ja odottavat fiilikset lauantain peliin. Takana on iso nippu tapahtumia, joten kiva päästä mittauttamaan tasoa myös tosipelien merkeissä. Suomen Cup on kuitenkin yksi kauden päätavoitteista, joten aiotaan ottaa lauantai ilman muuta sen ansaitsemalla vakavuudella.

Treenipelit ovat sujuneet uuden päävalmentajan, Anselmi Henrikssonin alaisuudessa pääasiassa hyvin niin pelillisesti kuin tuloksellisestikin, sillä neljästä pelistä on irronnut kolme voittoa ja yksi tappio. Pääkaupunkiseudun joukkueista ovat kaatuneet niin LJS (1-4-voitto), EsPa (0-4-voitto) kuin GrIFK/U23:kin (2-4-voitto). Ainut tappio on tähän mennessä koettu matkapelissä heinolalaista Union Plaania vastaan (1-0-tappio).

– Treenipelit ovat menneet hyvin ja ollaan päästy harjoittelemaan Anselmin tuomia uusia kuvioita. Tuloksia en tuijottelisi vielä tässä vaiheessa vuotta ihan liikaa, mutta onnistumisia on saatu laajalla rintamalla ja oikeastaan jokaisessa ottelussa ollaan oltu pelillisesti vahvempia – varsinkin parissa ensimmäisessä matsissa aika isollakin marginaalilla. Myös Plaania vastaan luotiin määrällisesti ja laadullisesti paremmat paikat jopa vajaalla pelatessa, mutta viimeistely jätti toivomisen varaa.

Tuttuja vuosien takaa

Tulevassa cup-ottelussa on vastassa latinotaustainen Colo-Colo, joka on pelannut jo useamman vuoden ajan Helsingin aladivareita. Pidempään Atleticon taivalta seuranneet muistavat kenties joukkueiden välisen kohtaamisen kaudelta 2005 silloisessa Kutosessa, kun Colo-Colo pöllytti Ticoa maalein 5-0 tai hieman vahvemmin sujuneen cup-kohtaamisen neljää vuotta myöhemmin, jolloin Atleetit painelivat jatkoon lukemin 4-1.

– Varsinkin tuosta 2009-pelistä on lämpimiä muistoja: Tapulin hiekka, mukavasti yleisöä ja Atleticon historian ensimmäinen Suomen Cup -jatkopaikka. Muistan, että siinä matsissa vedettiin ns. ykkösillä, mutta taisin itsekin kellottaa kentällä jokusen minuutin lopusta.

Edeltävä kohtaaminen pelattiin Tapulin hiekalla. Kuvassa Ticon legendaosastoa vasemmalta oikealle; Timo Kinnunen, Janne Hampaala ja Jani Hannula.

Colo-Colo pelaa alkavalla kaudella Vitosta säilytettyään sarjapaikkansa kabinettipäätöksen turvin. Aiemmilla kausilla kuitenkin niin Kutosen kuin Vitosenkin kärkikahinoissa keikkunut ”latinoryhmä” antoi jo pienimuotoisen myrskyvaroituksen kaatamalla tasauskierroksella saman sarjatason KoiPS/Dynamon lukemin 7-1 (2-1). Vottonen ei edes esitä tietävänsä kamalasti tulevasta vastustajasta, mutta vetää silti visusti rotsia kiinni ennen tulevan lauantain kohtaamista:

– Edeltävästä kohtaamisesta on tosiaan se 15 vuotta ja uskoisin, että rosterit ovat muuttuneet kummallakin jengillä melkoisesti. Sarjatasoeroa on tietysti kaksi pykälää, mutta kyllä me tuohonkin matsiin vedetään työhaalarit päälle ja lähdetään hakemaan sitä jatkopaikkaa nöyrästi ja vastustajaa kunnioittaen. Se kertoo jotain, että ryöpyttivät toista Vitosen jengiä noin isoin numeroin ja mitä pelaajien taustoista tiedän, niin sieltä löytyy useammaltakin kundilta myös Kakkosen ja Kolmosen pelejä mm. Tervareista, FC Santa Clausista, JBK:sta, Jazzista ja SJK Akatemiasta. Ja vaikka vastassa olisikin lopulta ”bussi”, niin eipä niitä matalalla makaavia alasarjapuolustuksiakaan ole ollut koskaan niin helppo puhkoa, kuten esim. viime kauden Kilo IF -kohtaamisesta muistetaan.

Atletico lähtee otteluun vierasjoukkueena, mutta kuitenkin itselleen erittäin tutulle baanalle, Töölön Pallokenttä 1:lle.

– Kenttä on tosiaan erittäinkin tuttu, sillä ollaan treenattu siellä nyt tammikuun alusta alkaen aina maanantaisin. Iso tekonurmi palvelee meidän pelitapaa ja vahvuuksia plus alusta on ilman muuta Stadin parhaita, joten jos vaan keli pysyy hyvänä, päästään nauttimaan cupin arvoisista olosuhteista.

Luvassa tukku debyyttejä

Atletico on talven mittaan julkistanut jo yhdeksän uutta pelaajahankintaa, joista useampi saattaa debytoida tulevana lauantaina myös virallisissa peleissä. Ohessa listaa niin uusista miehistä (suluissa pelipaikka, vanha joukkue ja sen nykyinen sarjataso) kuin ringistä poistuneistakin.

Uudet pelaajat:

Aktiiviringistä poistuneet:

  • Onni Häyrinen (?)
  • Akseli Ollila (ToTe/Tapio, 5D)
  • Jaakko Peltonen (?)
  • Markus Prami (lopettanut / tauko jalkapallosta)
  • Ville Ruuska (polvivamman vuoksi sivussa ainakin tämän kauden)
  • Mika Tenkanen (Atletico Akatemia, 5D)

+ toistaiseksi poissaolevat:

  • Niilo Kangassalo (poissa toistaiseksi)
  • Janne-Matti Kinnunen (polvivamma, poissa kevätkierroksen)
  • Eeli Lehto (mukana lukuvuoden päättyessä)
  • Aleksi Myllys (mukana lukuvuoden päättyessä)
  • Oliver Sahlberg (nilkkavamma, paluuajankohta ei tiedossa)
  • Kaapo Sinervo (Ranska, poissa koko kauden)
  • Aleksis Ulander (Saksa, poissa kevätkierroksen)

Lauantaina ensimmäiseen viralliseen peliin juoksee siis kokolailla uudistunut Atletico, jossa on jotain uutta, jotain tuttua ja rutkasti yllätysmomenttia:

– Julistin jossain haastattelussa, että Atletico etsii 5-10 uutta pelaajaa ja ollaan nyt kiinnitetty yhdeksän uutta miestä. Siten ihan onnistunut siirtoikkuna jo tähän mennessä, sanoisin. Onhan tuossa lähtijöiden ja pidempiaikaisten poissaolijoiden listalla useampikin iso menetys, mutta ollaan toisaalta saatu tilalle tavoitteellisia ja kovaa treenaavia, nuorempia kavereita haastamaan pelipaikoista, ja osa jo heti alusta saakka. Se on näkynyt niin treeneissä kuin noissa ensimmäisissä harkkapeleissäkin. Uusista pelaajista kuusi on 2000-luvulla syntyneitä ja uskon, että tässä on tehty myös sijoituksia tulevaisuuteen.

Yhdeksästä uudesta pelaajasta kaikilla on peliluvat kunnossa ja vain Andreas Sundman on varmuudella sivussa. Sakari Launista ja Ronny Rantalaa ei ole vielä keltapaita päällä nähty tämän preseasonin aikana, mutta molemmat ovat palanneet harjoituksiin ja treenanneet täysipainoisesti viime viikot. Pitkäaikaispoissaolijoiden lisäksi Vottosella on nyt jo tiedossa muutama poissaolo, mutta niistä hän pitää kuitenkin vielä visusti kortit käsissään.

– Joitakin poissaoloja on ikävä kyllä tuon edellä mainitun listan lisäksi. Andy kärsii viheliäisestä selkävammasta ja huilaa vielä jonkin aikaa, mutta Saken nilkka on kunnossa ja Ronnyn käsi parantunut, joten molemmilla on lekureilta lupa pelata. Torstain treenit kertoo tietysti enemmän, mutta uskoisin, että saadaan vahva nippu kasaan ja toivottavasti täysi lappu Bollikselle.

Colo-Colon ja Atleticon välinen ottelu käynnistyy Töölön Pallokenttä 1:llä klo 19:00 alkaen. Otteluun on oletettavasti vapaa pääsy ja sitä voi seurata myös Ticon Twitteristä.