Atletico ja Noli Studios yhteistyöhön
Atletico tiedotti tänään solmineensa uuden yhteistyösopimuksen Noli Studios Finland Oy:n kanssa. Kyseessä on 2017 perustettu majoituspalveluita tarjoava yritys, joka tarjoaa majoitusta ympäri pääkaupunkiseutua niin kotia tarvitseville kuin matkaajillekin hotellitason palveluilla ja kodinomaisilla mukavuuksilla.
Juuri käynnistynyt yhteistyösopimus on kaksivuotinen ja sisältää option myös kolmannesta vuodesta. Kolmosta pelaavan Tico-edarin lisäksi sopimus koskettaa myös Vitosen Atletico Akatemiaa ja tulee näkymään mm. Atleticon digitaalisissa kanavissa.

Noli Studios pyörittää tällä hetkellä kolmea kohdetta (Sörnäinen, Katajanokka ja Myyrmäki), minkä lisäksi kovaa vauhtia kasvavan yrityksen olisi tarkoitus avata neljä uutta toimipistettä vuosina 2023-2024. Yhden niistä on moni koillishelsinkiläinen saattanutkin jo bongata, sillä joustavia asumisratkaisuja tarjoava yritys rakentaa isoa tornitaloa aivan Malmin juna-aseman kylkeen. Avajaisia vietetään jo loppukeväästä, Kolmosen startin korvilla.
Noli Studiosin markkinoinnista vastaava Joonas Kekkonen korostaa kumppanin valinnassa paikallisuutta ja Noliinkin helposti yhdistettäviä arvoja:
– On mukava päästä uutena toimijana tukemaan paikallista urheilua – etenkin seuran edustaessa hienoja arvoja, kuten yhteisöllisyyttä, positiivisuutta ja innovatiivisuutta. Ticolla vaikuttaa olevan hyvä tekemisen meininki ja ryhmähenki, kuten meillä Nolillakin. Hyvillä fiiliksillä siis tähän yhteistyöhön!
Myös Atleticon päässä Janne Vottonen tunnistaa toimijoiden väliltä useita yhtäläisyyksiä:
– Mahtavaa päästä Nolin kanssa yhteistyöhön! Olen seurannut niin yritystä kuin myös Malmin rakennusprojektia alusta saakka suurella mielenkiinnolla ja on mahtavaa päästä tukemaan Nolia uuden kohteen markkinoinnissa. Meitä molempia yhdistää freesi tapa toimia, halu olla eräänlainen ”Malmin maamerkki” ja toisaalta tehdä hyviä juttuja paikallisen, malmilaisen yhteisön eteen. Tämä kumppanuus on meille ilman muuta merkittävä ja kiitän suuresti Nolia luottamuksesta. Aiomme varmasti olla sen arvoisia!
Etsitkö kotia, mutta et tiedä milloin elämä vie taas eteenpäin? Noli Studios tarjoaa joustavasti varattavia studioita hotellitason palveluilla ja kaikilla kodin mukavuuksilla. Voit valita modernisti sisustetun, muuttovalmiin studion tai edullisemman tilan, jossa on vain kaikista olennaisimmat kalusteet. Noli Studiosille tärkeintä on tarjota loistavaa palvelua, yhdessä koettuja hetkiä ja enemmän tilaa elää.