Kolmonen: Atletico Malmi – TiPS 1-3 (0-1)

Vajaamiehinen Atletico ei onnistunut yllättämään kärkijoukkue TiPSiä vaan kevätkierroksen kohtaamiselle saatiin tuloksellinen toisinto. Ottelu itsessään oli erittäin tasaväkinen ja oikeastaan vain terävyys bokseissa ja hitusen parempi sihti toivat TiPSille sarjanousun kannalta kriittisen tärkeät pisteet.

Maalit

0-1 Adel Jrad 10′
0-2 Ismail Hassan 54′
0-3 Santeri Saarenpää 58′
1-3 Olli Hänninen (Kevin Nurmi) 67′

Tilastot

Avaus

Elis Rintala (MV)
Onni Häyrinen 81’ Timo Kinnunen
Antti Johansson
Akseli Hietala
Mikko Maaranen
Jaakko Peltonen (C) 69’ Aleksi Myllys
Alexander Lindström
Tony Nyyssölä 62’ Janne Hampaala
Akseli Ollila 46’ Kevin Nurmi
Jonne Ketonen
Oliver Sahlberg 62’ Olli Hänninen

Muut vaihtopelaajat

Janne Vottonen

Raportti

Kauden toiseksi viimeiseen otteluun lähdettiin selkeistä asetelmista: Atletico oli jo menettänyt mahdollisuutensa kirkkaimpiin palkintopallisijoihin, mutta käytännössä mikä vaan sijoitus välillä 3-6 oli kärkikastin takana vielä mahdollinen. TiPS taas oli pakkovoiton edessä pysyäkseen kärkisijalla ja pitääkseen kolmen pisteen päässä identtisellä maalierolla kärkkyvän HPS:n takanaan.

Atletico joutui otteluun taas hieman haasteellisista asemista, koska kokoonpanossa ei ollut yhtäkään laitapuolustajaa ja ykkösmaalivahti, Kaapo Sinervokin reissasi otteluhetkellä Pariisissa. Valmennusjohto joutui siis jälleen hieman soveltamaan kasatessaan yksitoistikkoa. Onneksi vanha luottoratsu, Elis Rintala saatiin hälytettyä maalinsuulle ja taustatiimistä sekä Timo Kinnunen että Janne Vottonen pukivat pelitamineet ylleen. Sen myötä lappu oli lopulta yhtä miestä vajaa täysi.

Mosan Wembleyllä aurinkoisessa säässä pelattu kamppailu käynnistyi tasaväkisenä keskialueen taistona, johon kumpikin lähti selkeästi puolustuksen kautta. Niinpä ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana ei nähty oikeastaan yhtäkään vaarallista hyökkäystä, tai oikeastaan edes etenemistä vastustajan hyökkäskolmannekselle.

Ensimmäinen maalipaikka pelin 10. minuutilla toi kuitenkin myös ensimmäisen osuman, ja siitä vastasi vierailija TiPS. Boksin vasemmasta kulmauksesta tuomittu vapaapotku pelattiin lyhyenä päätyrajaa kohden, josta lähti puolestaan matala keskitys vitosen viivaa nuollen. Elis Rintala ei palloon uskaltautunut eikä Tico-puolustus myöskään päässyt vaan ensimmäisenä paikalla oli Adel Jrad, joka ohjasi pelivälineen taidokkaasti takanurkkaan. TiPS johti 0-1.

Pelinkuva ei maalin jälkeen juuri muuttunut vaan sama kyttäily jatkui yhä ja seuraavaa tilannetta saatiin odottaa toinen kymppi lisää. Jälleen sama mies asialla, kun Jrad päätti keskialueen purjehtimisensa matalaan ja melko tarkanoloiseenkin kutiin, joka kuitenkin lipui metrin verran ohi vasemmasta kulmasta.

Ticon pallollinen peli tuntui avauspuoliajalla tyrehtyvän viimeistään keskikolmanneksen ylärajoilla, mutta 27. minuutilla tasoitus oli enemmän kuin lähellä. Oliver Sahlberg ryöväsi irtopallon keskustassa, lähetti sen TiPS-topparin toiselta puolta ja kiersi itse toiselta edeten jo kevyeen läpiajoon. Ajo pallon kanssa boksiin ja laukauskin lähti kärkkärillä TiPS-pakiston hiillostaessa selkäpuolelta. Roni Tourunen venyi kuitenkin kohti oikeaa yläkulmaa suuntautuneen laukauksen tielle ja esti tasoituksen. Jonne Ketonen oli hyvin ripareilla, mutta ei saanut kuitenkaan laukausta samantien aikaiseksi.

Jatkotilanteesta Atleticolle heltisi kuitenkin kulmapotku, mikä poiki myös hyvän tilanteen. Jonne pelasi kulmapotkun lyhyenä Akseli Ollilan kanssa ja tämä eteni päätyrajan puolelta boksiin löytäen takaviistosta Antti Johanssonin. AJ:n laukaus lähti myös terävästi, mutta Tourunen torjui pelivälineen yläriman alta.

Myös TiPS sai jokusen kulmapotkun puolen tunnin pelin jälkeen ja onnistui aiheuttamaan malmilaisboksiin pientä hässäkkää, mutta Tico-puolustus kesti. Akseli Hietala pelasti myös kertaalleen liu’ullaan hyvinkin potentiaalisen maalipaikan takatolpalta kulmapotkuksi ja piti näin numerot vielä 0-1:ssä. Enempää maaleja ei näin ensimmäisellä jaksolla nähtykään.

Toiselle nelivitoselle mentäessä Atletico suoritti yhden pelaajavaihdon, kun juuri ennen taukoa puujalan saanut Akseli Ollila linkutti vaihtoon ja Kevin Nurmi korvasi hänet vasemmalla laidalla. Pelin kuvaan se ei kuitenkaan edelleenkään juuri vaikuttanut vaan ottelu jatkui tasaisen ja melko vähätilanteisena.

Antti Johansson pääsi kertaalleen tälläämään kulmapotkusta pallon taivaantuuliin ennen kuin TiPS iski – jälleen noin 10 minuuttia puoliajan käynnistäneestä vihellyksestä. TiPS kontrasi Atleticon pallonmenetyksen ja samainen Johansson yritti pelastaa tilannetta liukumalla. AJ ei kuitenkaan osunut palloon saati mieheen, joten TiPS-hyökkääjä purjehti turhankin vapaasti laidasta sisään ja löysi maalin edustalta Ismail Hassanin, jolla oli helppo työ laittaa peliväline ohi Rintalan. Peli jo 0-2 TiPSille.

Ja lisää kylmää vettä tuli niskaan sankokaupalla, kun vain nelisen minuuttia myöhemmin malmilaisverkossa heilahti jälleen. Elis Rintala avasi heitolla boksin rajoilta keskialueelle, jossa Tico menetti samantien pallonhallinnan ja Santeri Saarenpää näki tilaisuutensa tulleen. Sopiva pomppu noin 40 metrissä ja mukava roikkupallo kaaressa Rintalan yli niin, että peliväline ehti pompata kertaalleen vielä maalin edustalla ja kimmota siitä takakulmaan. Melkoinen eurogoal oli syntynyt ja peli jo 0-3.

Tico ei maalista lannistunut vaan kavensi 1-3:een vajaata kymppiä myöhemmin, kun vaihdosta sisään tullut parivaljakko, Kevin Nurmi ja Olli Hänninen kunnostautuivat kulmuriosumalla. Nurmi antoi oikealta ja yllättävän vapaaksi vitosen ja pilkun väliin jäänyt Hänninen puski pallon läheltä maalin oikeaan nurkkaan.

Samainen kaksikko meinasi juonia toisenkin kavennusosuman, kun 78. minuutilla Nurmen millintarkka läpisyöttö lähetti Hännisen jo potentiaaliselle karkumatkalle. Tourunen tuli kuitenkin maalilta hyvin vastaan ja selvitti tilanteen ennen kuin Hänninen pääsi kunnolla palloon.

Ja 85. minuutilla Jonne Ketonen petasi saamastaan ristipallosta syötön takaviistoon, johon Aleksi Myllys pääsi optimiasennosta ja kulmasta hakemaan maalin takanurkkaa, mutta veto viuhui kuitenkin kierteisenä niukasti ohi oikean tolpan.

Peli aaltoili loppua kohden vielä mukavasti päästä päähän, mutta lisäosumia ei enää ottelussa nähty, joten TiPS nappasi arvokkaan 1-3-voiton ja poistui takaisin Kehä 3:n toiselle puolen tyytyväisempänä osapuolena.

Atleticon osalta pelistä jäi tietysti tappion myötä ikävät fiilikset, mutta pelillinen ilme oli kuitenkin olosuhteisiin nähden varsin hyvä. TiPS ei näyttänyt olevan missään vaiheessa kuin korkeintaan päkiän mitan edellä ja esim. maalia kohden suuntautuneet laukaukset menivät malmilaisten eduksi. Toisaalta tikkurilalaiset onnistuivat viimeistelyssään paremmin ja kenties ansaitsivat voittonsa, vaikka tuo kolmas unelmamaali päivän tasoeroa ehkä yhden osuman verran vääristikin. Paremmalla rosterilla ja hippusellisella lisätuuria tasuri tai jopa voitto olisi ollut tuosta ottelusta kyllä otettavissa.

Voitottomien otteluiden putki piteni näin jo neljään, ja tätä putkea lähdetään katkaisemaan tulevana sunnuntaina, kun Kolmosen kausi päättyy Paloheinän postimerkillä. Vastassa on kakkossijalta löytyvä, edelleen ohkaisia nousutoiveita elättelevä HPS. Kick-off Pakila Roadilla klo 16:00.

Pyttykerhon tähtipelaajapisteet tarjosi tällä kertaa jalkapallon MM kisat 2022 

Olli Hänninen: Valittiin Atleticon nälkäisimmäksi pelaajaksi Foodoran toimesta. Iski maalin ja toi muutenkin selkeää lisäpelotetta malmilaisten hyökkäykseen.
Akseli Ollila: Aksu sai ensimmäisen jakson lopussa puujalan ja jouduttiin ottamaan vaihtoon, mutta sitä ennen aiheutti jatkuvia haasteita TiPS:n laitapuolustajille.
Onni Häyrinen: Onni vaikuttaa löytäneen itselleen uuden pelipaikan laitapakkina. Vahvaa puolustuspeliä ja hyviä pallollisia ratkaisuja pitkin ottelua.