Lisää kilpailua hyökkäykseen – Onni Häyrinen pukee päälleen Tico-paidan

Atletico tiedotti tehneensä uuden pelaajakiinnityksen, kun huhtikuusta saakka joukkueen mukana treenannut Onni Häyrinen (s. 2000) lisättiin viimein pelaavaan kokoonpanoon ja on käytettävissä jo perjantaisessa RiPS-ottelussa.

Häyrinen on alkujaan FC Kontun kasvatti, mutta pelannut juniorivuosinaan myös PK-35:ssä, TiPSissä, FC Hongassa ja Gnistanissa. Hyökkäyksen keskustassa ja laidalla viihtyvältä Onnilta löytyy vyöltään myös muutama miesten peli FC Espoon Kolmosen jengissä, mutta edeltävät vuodet ovat olleet hieman rikkonaisempia loukkaantumisten vuoksi. Nyt mies on kuitenkin kunnossa ja valmis ottamaan ensimmäiset kunnon askeleet miesten peleissä.

Onnia aikanaan PK-35:n junioreissa valmentanut Timo Kinnunen on tyytyväinen uuteen, jo vahvoja näyttöjä treeneissä antaneeseen kiinnitykseen:

– Valmensin Onnia jo junioreissa ja on mukava saada oma vanha pelaaja taas mukaan. Onni on kehittynyt niistä vuosista melkoisesti ja vakuutti valmennusjohdon ennen kaikkea erinomaisella asenteellaan sekä monipuolisuudellaan. Erilaisissa hyökkäävissä rooleissa viihtyvä pelaaja tuo lisää ratkaisuvoimaa tiukkaan nousutaistoon.

Häyrinen on itsekin innoissaan uudesta askeleesta futisurallaan:

– Pitkän tauon jälkeen Tico osoittautui minulle varteenotettavaksi vaihtoehdoksi, kun joukkueen löytäminen alkoi olla ajankohtaista. Toivon saalistavani kohtuullisen tehosaldon ja askeleen pysyvän kevyenä läpi kauden. Pidän tärkeänä myös sopivan sävyn löytämistä joukkueen pelityyliin, jolle Ticon kaltaisessa tiiviissä yhteisössä on mielestäni oikein hyvät lähtökohdat.

Tervetuloa Ticoon, Onni!