Kolmonen: Atletico Malmi – HPS 1-1 (1-0)

C-lohkon moraalinen kärkitaisto päättyi tasalukemiin. Vaikka Atletico pelasi yli tunnin vajaalla, lienee vierailija tyytyväisempi tulokseen. Tico hallitsi kentän metkut paremmin, loi enemmän maalipaikkoja ja hallitsi peliä, mutta HPS:llä oli tällä kertaa niin onni kuin tuomaristokin puolellaan.

Maalit

1-0 Akseli Hietala (Roni Peiponen) 31′
1-1 Aaro Törnblom rp. 56′

Tilastot

Avaus

Kaapo Sinervo (MV)
Janne-Matti Kinnunen 85’ Janne Hampaala
Akseli Hietala
Joonas Prami (C)
Markus Prami 63’ Eeli Lehto
Tony Nyyssölä
Mikko Maaranen 71’ Tommi Mönkkönen
Jonne Ketonen 71’ Henry Ruotsalainen
Akseli Ollila 63’ Aleksis Ulander
Roni Peiponen
Jesse Ketonen 63’ Aleksi Myllys

Muut vaihtopelaajat

Jaakko Peltonen

Raportti

Atleticon Puksu-pelit saivat jatkoa, kun Tico pelasi toisen kotiottelunsa viiteen päivään tutulla kotikentällä. Alun perin heinäkuun toiselle viikolle merkitty peli oli siirtynyt kesäkuulle Hesa Cup -pelien tieltä ja sitä myöten synnytti jo pienoista otteluruuhkaa juhannuksen alle.

Malmilaiset lähtivät otteluun kuitenkin kohtalaisen tuorein jaloin, sillä tappiollisen PKKU/2-ottelun avauksesta vaihtui yli puolet ja penkillekin riitti sen verran kilpailua, ettei kaikkia halukkaita ollut mahdollista edes napata lapulle. Tämä siitäkin huolimatta, että avainpelaajista olivat yhä sivussa mm. kapteeni, Kustaa Käki & Olli Hänninen loukkaantumisten, Kevin Nurmi & Alexander Lindström maanpuolustusvelvoitteiden sekä Juuso Ollila, Ville Ruuska ja Mika Tenkanen muiden syiden vuoksi.

Sade kasteli Pukinmäen urheilupuistoa juuri kick-offin alla, mutta katsomoon oli silti kerääntynyt yli 100-päinen yleisö todistamaan ainakin paperilla yhtä kauden odotetuimmista kamppailuista. Ticon ja HPS:n väliset pelit olivat olleet viime kaudellakin tasaisia ja mukavan kiihkeitä, eikä tiistainen ottelu tehnyt tähän poikkeusta.

Ottelun ensimmäinen vartti oli tarkkaa ja paikoin jopa varovaistakin peliä kummankin joukkueen vältellessä virheitä paikoin aika haastavassa kunnossa olleella kentällä. Sateen liukastama nurmi liikutteli myös palloa hieman alkulämpöjä nopeampaan tahtiin, joten varsinkin vierailija sai todistaa kerta toisensa jälkeen, että pidemmät syötöt lipuivat herkästi päätyrajasta yli.

Tico sai avausvartin aikana pari kulmapotkua, mutta ensimmäistä varsinaista maalipaikkaa jouduttiin odottelemaan aina 14. minuutille saakka, kun Akseli Ollila ajoi oikealta laidalta sisään, harhautti vastustajansa ja laukoi noin 20 metristä, mutta veto jäi heppoiseksi ja oli Daniel Ivanovin helppo pysäyttää.

Vitosta myöhemmin onneaan kokeili puolestaan Mikko Maaranen, joka sai pelivälineen tiputuksella Roni Peiposelta. Parit harhautukset ja jalka niin ikään vapaaksi, mutta laukaus suuntautui ohi.

HPS:n ensimmäinen paikka tuli n. 27 minuutin kohdalla, kun 35 metristä, aivan sivurajan tuntumasta annettu sivuvapari jäi vähän turhankin vaarallisesti boksiin pyörimään. Joonas Prami liukui pallon kuitenkin kauemmaksi ennen kuin vihreäpaidat pääsivät hakemaan viimeistelyä.

Avausmaali syntyi lopulta pelin 31. minuutilla, kun Tico sai ottelun kolmannen kulmapotkun oikealta. Roni Peiponen antoi ja Jesse Ketonen ei aivan yltänyt puskemaan vitosen viivan kulmauksesta, joten toisesta aallosta tilanteeseen juoksi Akseli Hietala, jolla oli helppo työ ohjata pallo jalallaan oikeaan alakulmaan. Tico johti 1-0!

Ja vain paria minuuttia myöhemmin oli johdon tuplaaminenkin lähellä, kun Jesse Ketonen ampui karmean pommin reilusta 20 metristä ja pallo kimposi ylärimasta vielä alaviistoon. Maaliviivateknologiaa kun ei Kolmosen peleissä ole käytössä, jäi kuitenkin ikuiseksi mysteeriksi, että ylittikö pallo maaliviivaa vai ei. Tuomaristo antoi ainakin pelin jatkua.

Toinen vierailijan potentiaalisista maalipaikoista syntyi puolestaan 37. minuutilla, kun Niklas Ekrothin matala keskitys oli painua oikealta laidalta takanurkkaan. Pallo lirui kuitenkin malmilaisten onneksi noin puolisen metriä takatolpan ohi.

41. minuutilla kotijoukkueen maailma sitten synkkeni. Tony Nyyssölä oli taklannut jo kertaalleen rajummanpuoleisesti Atleticon hyökkäyspäässä ja hankkinut sillä varoituksen, mutta sama toistui tällä kertaa puolustuskolmanneksen rajoilla. Rajuhko töötti, ehkä ansaittukin toinen keltainen kortti ja peli oli siinä.

Malmilaiset jatkoivat ensimmäisen jakson lopun yhden miehen alivoimalla, mutta onneksi se ei pelissä juuri näkynyt, eikä näkynyt myöskään tauon jälkeen pelin jatkuessa. HPS otti ehkä aavistuksen verran enemmän pallonhallintaa, mutta maalipaikoille vierailija ei silti päässyt. Vaarallisimmat paikat syntyivät edelleen malmilaisten hyökkäyspäässä, varsinkin vastahyökkäysten seurauksena.

Kotijoukkue sai kuitenkin lisää jobinpostia 56. minuutilla, kun avausmaalin iskenyt Akseli Hietala työnsi Niklas Ekrothin kumoon aivan boksin rajoilla. Ekroth ajoi vasemmalta laidalta sisään boksiin ja Hietala sai pienen osuman palloon liukuessaan aivan rankkarialueen rajoilla Ekrothia kohti. Pallon matka hidastui ja Ekroth joutui kääntymään kohti kulmalippua. Hietala blokkasi kropallaan juoksulinjan aivan rankkarialueen rajoilla ja Ekroth lakosi teatraalisesti maihin. Joku toinen tuomari olisi antanut pelin jatkua tai jopa puhutellut Ekrothia, mutta heikon iltapuhteen muutenkin vetänyt päätuomari vei pallon pilkulle.

Rankkaria asettui laukomaan Aaro Törnblom, joka oli sijoittanut jo pari vastaavaa aiemminkin tällä kaudella vasempaan nurkkaan ja teki saman tempun tälläkin kertaa. Kaapo Sinervo aavisti vastakkaiseen nurkkaan ja näin pallo upposi malmilaisverkkoon. Lukemat 1-1.

Atletico ei maalista kuitenkaan lannistunut vaan valmennusjohto päätti vaihtaa lisää hyökkäysvoimaa kentälle 63. minuutilla triplavaihdon muodossa. Vaihdot olivat myös tuottaa lähes heti tulosta, kun hetkeä aiemmin sisään kirmannut Aleksi Myllys ajoi voimalla boksiin ja pelasi poikittaissyötön noin 15 metriin Aleksis Ulanderille, jolle olisi riittänyt vaan sisäsyrjäsijoitus takakulmaan. Tuoreen vaihtomiehen ensikosketus kohosi kuitenkin yläriman yli.

Sen parempi ei ollut myöskään Janne Kinnusen puskuyritys Roni Peiposen kulmaan kolmisen minuuttia edellisestä. Pallo suuntautui kohti takakulmaa, mutta voima uupui ja Daniel Ivanov ehti heittäytyä väliin.

Loppua kohden mentiin vauhdilla päästä päähän ja aiemmissa kohtaamisissa melko maltillista peliäkin harjoittanut HPS pyrki ratkaisuihin kumman suoraviivaisesti. Pystypalloista puuttui kuitenkin idea ja topparikaksikko Joonas Prami – Akseli Hietala voitti järjestäen kaksinkamppailut linjassa ja sen selustassa. Atletico taas vaikutti alati vaaralliselta vastahyökkäyksiin päästyään, mutta usein se viimeinen syöttö oli heikko. Näin kävi mm. Henry Ruotsalaisen tilanteessa 74. minuutilla, jolloin miehen olisi pitänyt joko ajaa voimalla sisään ja ampua pallo takakulmaan tai hakea 2v1-hyökkäyksessä viereltään tutkaparia. Sen sijaan mies pysäytti hyökkäyksen, yritti vielä harhautusta ja menetti lopulta pallon.

HPS:n todelliset maalipaikat jäivät lopulta miesylivoimasta huolimatta todella vähiin eikä joukkue onnistunut saamaan oikein minkäänlaista painetta malmilaispäähän. Siitä kertoo olennaisen seikan, että tilastojen valossa malmilaisilla oli toisella jaksollakin enemmän laukauksia kuin vierailijalla niin maalia kohden kuin ylipäänsäkin. Ja että HPS sai vasta pelin 83. minuutilla vasta ensimmäisen ja ottelun ainoaksi jääneen kulmapotkunsa. Lähes ainut potentiaalinen maalipaikka nähtiin lisäajan neljännellä minuutilla, kun Roni Peiponen rikkoi aivan sivurajan tuntumassa ja sivuvapari toimitettiin korkeassa kaaressa takatolpalla. Hopsipelaaja pääsi ensimmäisenä palloon, mutta pusku levisi puolisentoista metriä ohi Kaapo Sinervon seuratessa tilannetta myös hyvällä torjuntaetäisyydellä.

Päätösvihellys sinetöi pelin 1-1-tasalukemiin ja vaikka Tico joutui pelaamaan yli 60min vajaalla, oli HPS todennäköisesti onnekkaampi ja tyytyväisempi joukkue tasatulokseen. Atleticolla ei ollut missään vaiheessa peliä oikeastaan minkäänlaista hätää, se pystyi hallitsemaan peliä ja luomaan vaarallisemmat tilanteet vajaallakin ja selvitti muutamaa ihan satunnaista hetkeä lukuun ottamatta kaikki tilanteet kunnialla. HPS taas vaikutti normaaliin tasoonsa nähden todella vaisulta ja saa kiittää onneaan, että tuomari oli tällä kertaa vihreäpaitojen puolella niin ensimmäisen jakson ulosajossa kuin harvinaisen heppoiselta vaikuttaneessa rankkaritilanteessakin.

Atleticon pelit jatkuvat jo tulevana perjantaina, kun joukkue matkaa Riihimäelle RiPSin vieraaksi. Kick-off paikallisella nurmella klo 18:30.

Pyttykerhon tähtipelaajapisteet

Akseli Hietala: Palkittiin Foodoran lahjakortilla ottelun ”nälkäisimpänä Tico-pelaajana”. Perusteena erittäin vahva peli puolustussuuntaan sekä kulmasta isketty maali. Kolmea tähteä himmentää hieman rankkaritilanne, mutta senkin voi laittaa enemmän heikon tuomaroinnin kuin Aksun piikkiin.
Joonas Prami: Topparikaksikon toinen osapuoli. Suorastaan dominoivaa peliä alaspäin.
Aleksi Myllys: Epäkiitollinen rooli loppuvaiheiden yksinäisenä hyökkääjänä. Juoksi 30min cameonsa aikana keuhkot pihalle ja teki pyyteetöntä duunia.