Pääsiäisen siirtopommi – Roni Peiponen siirtyy Atleticoon!

Jokunen futisseuraaja hieraisi varmasti eilen silmiään, kun Atleticon Suomen Cup -kokoonpano lävähti Twitteriin. Penkiltä löytyi nimittäin vähän kovemmissakin liemissä keitetty nimi: Roni Peiponen (s. 1997), joka tuli myös ottelun puoliajalla vaihdosta sisään ja viimeisteli 0-2-osuman samoihin lukemiin päättyneessä Suomen Cup -voitossa.

Peiponen on varmasti monelle futisseuraajalle tuttu nimi, sillä mies kuului vielä kauden 2020 kesällä Veikkausliigaa pelaavan HJK:n kokoonpanoon ennen kuin nappikset menivät naulaan vain 23 vuoden iässä (aiheesta mm. HS.fi:ssä lisää). Tänä aamuna nettisivutiimi sai vahvistuksen, että kyseessä ei ollut mikään yhden ottelun stintti vaan miehen olisi tarkoitus pelata Atleticossa koko kauden 2022 ajan!

Peiponen on alkujaan Malminkartanon Pedon kasvatti, mutta edusti miltei koko uransa ajan HJK:ta, ensin junioreissa ja vuodesta 2015 alkaen miesten tasolla. Yhtenä ikäluokkansa valtakunnallisesti isoimmista futislupauksista pidetty laitapelaaja teki ensiesiintymisensä HJK:ssa vain 18-vuotiaana ja kerrytti vyölleen 50 liigaottelua Veikkausliigassa, vaikka loukkaantumiset riivasivatkin varsinkin viimeisiä kausia.

Kaudella 2016 “Peipinhoksi” Klubi-fanien ristimä pelimies haisteli myös kansainvälistä vauhtia norjalaisen Molden organisaatiossa, josta laina vei Norjan ykkösdivariin ja Åsaneen. Siellä kertyi myös 14 ottelua ennen paluuta takaisin tuttuun ympäristöön ja Helsingin Jalkapalloklubiin, ensin lainalla ja sitten pysyvämmin aina vuoteen 2020 saakka. Klubin lisäksi Peiponen on tuttu näky monelle nuorisomaajoukkueita seuranneille, sillä pääasiassa laitapakin tontilla esiintynyt luonnonlapsi kerrytti U15-U21-ikäluokissa reilut 40 maaottelua.

Alkavalla kaudella varmasti tilanteen mukaan erilaisissa puolustus- ja hyökkäyspään rooleissa nähtävä Peiponen kävi tutkailemassa Atleticon meininkejä jo vuosi takaperin lyhyeksi jääneellä preseasonilla ja esitti vakuuttavia otteita heti ensimmäisistä treeneistä alkaen. Aika ei ollut kuitenkaan vielä kypsä vakavammalle paluulle, mutta vuosi sulatteluaikaa toi muutoksen ja vastikään 25 vuotta mittariin saanut pelimies on taas valmis kaivamaan nappulakengät naftaliinista ja auttamaan Atleticoa kohti Kolmosen kärkitaistoa.

Päävalmentaja Timo Kinnunen on innoissaan monikäyttöisestä suojatistaan:

– Ronin mukaan saaminen on valmennukselle iloinen yllätys. Ajattelimme ringin olevan jo valmis ja erittäin kilpailukykyinen, mutta nyt Atleticolla on vielä yksi ässä hihassa. Roni on aiemmin pelannut paljon laitapakkina, mutta juonikkaana, älykkäänä ja erittäin taitavana pelaajana hän voi pelata myös erilaisilla rooleissa hyökkäyksessä. Jokaisella seuraajalla on yksi lisäsyy saapua kesällä Pukinmäkeen.

Myös Roni itse vaikuttaa tyytyväiseltä paluuseensa ja yltyy jopa hieman filosofiseksi:

– Hauska päästä taas pelaamaan. Futis on hauska omanlaisensa maailmansa, jossa on vähän erilainen moraalikoodistonsa kuin muualla maailmassa. Hauskaa päästä pelaamaan, varsinkin kun kavereita pelaa jonkun verran jengissä. Eiköhän meillä ihan hyvä kausi tule: Suomen Cupin kautta Eurooppaan ja säilytään Kolmosessa – se riittää.

Tervetuloa Ticoon, Roni!