Kolmonen: Atletico Malmi – HIFK/2 1-0 (0-0)

Kolmonen: Atletico Malmi – HIFK/2 1-0 (0-0)

Kolmosen pelitahti jatkui hurjana, kun Tico kohtasi tiistai-illan rästiottelussaan HIFK/2:n. Kotijoukkueella oli edeltävästä pelistä ruhtinaalliset kolme päivää, kun taas vierailija oli päässyt lepäilemään puolisentoista viikkoa ennen Pukinmäen vierailuaan. Sarjataulukko näytti myös sangen kiinnostavalta, sillä voitolla Tico nousisi rästimatsin turvin lohkon kärkeen ja tappio taas tietäisi HIFK/2:n kirimistä Ticon rinnalle pisteen päähän sarjakärjestä.

Kolmonen: TiPS – Atletico Malmi 0-1 (0-0)

Kolmonen: TiPS – Atletico Malmi 0-1 (0-0)

Yksi kauden odotetuimmista peleistä pelattiin elokuisena perjantaina, kun Atletico matkasi Tikkurilan Palloseuran vieraaksi Kehä 3:n toiselle puolelle. Tuoreessa muistissa oli vielä kirvelevä 3–2-tappio viime hetken maalilla melko tasan vuosi sitten, mutta panosta peliin toi kaksi muutakin seikkaa: ensinnäkin se, että TiPS keikkui parhaillaan sarjakärjessä kolmen pisteen erolla, ottelu tosin Ticoa enemmän pelanneena. Lisäksi Ticossa jo legendan asemaan kasvanut Jonne Ketonen oli vaihtanut kauden alla joukkuetta ja siirtynyt tekemään tuhojaan kasvattiseuransa laidalle. Luvassa oli siis odotettu Ketos-kohtaaminen isoveljen kantaessa yhä ylpeydellä keltapaitaa ja pikkuveljen työnnellessä kapuloita rattaisiin illan kotijoukkueen riveissä.

Kolmonen: Atletico Malmi – FC Espoo/2 4-0 (1-0)

Kolmonen: Atletico Malmi – FC Espoo/2 4-0 (1-0)

Sarjatappiota FINNKURDille seurannut maukas voitto Regions’ Cupissa käänsi Ticon kurssin nopeasti takaisin voitokkaaksi, ja odotukset kotiottelusta lohkojumbo FC Espoo/2:ta vastaan olivat korkealla plussasuhdanteen jatkumiselle. Häntäpään joukkueet ovat usein aiheuttaneet Atleeteille tarpeettoman paljon harmaita hiuksia, mutta lauantain taistosta ei kelvannut kuin kolme sarjapistettä.

Regions’ Cupin 3. kierros: Atletico Malmi – FC Åland 2-0 (0-0)

Regions’ Cupin 3. kierros: Atletico Malmi – FC Åland 2-0 (0-0)

Maalit 1-0 Aleksis Ulander 47′ 2-0 Kevin Nurmi (Henry Ruotsalainen) 66′ Tilastot Avaus Kaapo Sinervo (MV) Ville Ruuska (C) 57′ Akseli Hietala Joonas Prami Antti Johansson Janne Kinnunen Tony Nyyssölä 75′ Tommi Mönkkönen Alexander Lindström Juuso Ollila 75′ Jaakko Peltonen…

Kolmonen: FC Viikingit – Atletico Malmi 1-4 (1-3)

Kolmonen: FC Viikingit – Atletico Malmi 1-4 (1-3)

Vain neljän ottelun mittaiseksi typistynyt “kevätkierros” taputeltiin päätökseen heinäkuun juuri startattua. Vastassa oli vielä viime kaudella Kakkosta pelannut FC Viikingit, jonka edustusjoukkuetta Atletico ei ollut itse asiassa aiemmin kohdannutkaan. Ja jos vuosia ylempiä divareita tahkonneet vuosaarelaiset olivat uusi tuttavuus Atleeteille, oli sitä myös päivän baana: Heteniityn nurmi vastaanotti nimittäin Atleticon vieraakseen ensimmäistä kertaa joukkueen historiassa.

Kolmonen: Atletico Malmi – LPS 5-3 (2-0)

Kolmonen: Atletico Malmi – LPS 5-3 (2-0)

Ticon kauden kotiavaus Pukinmäessä koitti yhtä aikaa brutaalin hellesään kanssa. Ei ehkä helpoimmat lähtökohdat tasokkaaksi tiedetyn vastustajan haastamiseen – LPS:n päänahkaa sarjapeleistä ei Atleettien trofeehuoneesta vielä toistaiseksi löytynyt. Kokoonpanot menivät kummallakin joukkueella melko uusiksi sarjan avauskierrokseen nähden, sillä Ticolla avasi viisi ja LPS:llä vain neljä pelaajaa joukkueiden edellisten pelien yksitoistikoista.

Kolmonen: SAPA/3 – Atletico Malmi 0-3 (0-0)

Kolmonen: SAPA/3 – Atletico Malmi 0-3 (0-0)

Piinallisen pitkä preseason taputeltiin päätökseen viikko sitten, kun Tico palasi kilpakentille ja haki jatkopaikan Regions’ Cupin 2. kierroksen ottelusta FC FC:tä vastaan. Tuo ottelu ja kaksi sen ympärillä ollutta peliä olivat kuitenkin vain lämmittelyä kesäkuun 11. päivää varten, jolloin potkaistiin viimein käyntiin se sarjoista kaunein – Stadin Kolmonen!

Avausottelussa vastaan asettui SAPA/3, joka oli viime kaudella ihastuttanut sarjanousijan statuksen lisäksi ennakkoluulottomilla otteilla sekä ennen kaikkea hienoa futiskulttuuria Kolmosen kilpakentille tuoneella faniryhmällään. Viime syksyn keskinäinen kohtaaminen oli päättynyt 2-2-pistejakoon, joten tälläkin kertaa ennusteltiin tasaväkistä ja tiukkaa peliä.

Regions’ Cup, 2. kierros: FC FC – Atletico Malmi 0-9 (0-2)

Regions’ Cup, 2. kierros: FC FC – Atletico Malmi 0-9 (0-2)

Viime vuonna pandemian mainingeissa kokonaan peruttu Suomen Regions’ Cup saatiin tänä vuonna takaisin ohjelmistoon hieman kompaktimmallakin aikataululla. Ongelmallisen lyhyen pre-seasonin sommitteluun helpotusta toi Ticon arvonnassa saama vapaalippu suoraan cupin 2. kierrokselle, jolle vastustajaksi lottomyllystä oli pyörähtänyt kahta sarjatasoa alempana Vitosessa pelaava FC FC. Täysin tuntematon tuttavuus kyseessä ei kuitenkaan ollut, sillä joukkueet olivat historian saatossa kohdanneet kertaalleen aiemmin, nimittäin Kutosen sarjapelissä Ticon mestaruuskaudella 2007.