Kolmosen lohkojako on vahvistettu – Tico löytyy Uusimaan C-lohkosta

Palloliitto pyöräytti taas marraskuiseen tapaansa lohkoarvonnat ja asetteli Atleticon sangen mielenkiintoiseen lohkoon. Yhden puhtaasti pääkaupunkiseutuvetoisen vuoden jälkeen luvassa on taas pitkästä aikaa reissuja radanvarteen ja aina Lahteen saakka – unohtamatta myöskään Helsinki-Vantaan-sisäisiä hongankalisteluita muutamien tuttujen kilpakumppaneiden kanssa.

Painotus on silti hyvin vahvasti Uusimaa-henkinen helsinkiläisten joukkueiden (4/12) ollessa vähemmistössä. Ikävä uutinen on myös se, että tällä kaudella derbyt loistavat poissaoloillaan ja Koillis-Helsingin paremmuudesta mitellään muiden paikallisjoukkueiden kesken.


12 joukkueen lohkosta löytyy siis tällä kertaa kymmenen viime kaudella Kolmosta pelannutta. Kuusi näistä pelasi viime vuoden Kolmosessa yläloppusarjaa, neljä alaloppusarjaa ja kaksi puolestaan Nelosta. Yhtään Kakkosesta tippunutta joukkuetta lohkosta ei sen sijaan löydy.

Kaikki 11 ensi kauden kilpuria ovat myös entuudestaan tuttuja: HPS, TiPS, LPS ja KoiPS olivat vastassa myös viime kaudella ja C-lohkossa palloilleet PKKU/2, RiPS, TuPS ja FC Kuusysi sekä sarjanousija JäPS/47 taas kohdattiin poikkeuskaudella 2020. CLE:n kohtaamistakaan ei tarvitse hakea kahta kautta pidemmältä, kun taas NouLan ja Ticon keskinäisistä peleistä kaudella 2015 on vierähtänyt jo hieman pidempi tovi.

Tarkempi otteluohjelma ja pelitapa julkaistaan ensi vuoden puolella, mutta kausi käynnistynee tuttuun tyyliin huhtikuun puolivälin nurkilla.