Kolmonen: SAPA/3 – Atletico Malmi 0-3 (0-0)

Maalit

0-1 Joonas Prami (Kevin Nurmi) 66′
0-2 Olli Hänninen (Juuso Ollila) 72′
0-3 Henry Ruotsalainen (Kevin Nurmi) 90+4′

Tilastot

Avaus

Kaapo Sinervo (MV)
Ville Ruuska
Joonas Prami
Akseli Hietala
Janne Kinnunen 46′ Henry Ruotsalainen
Tony Nyyssölä
Janne Hampaala 46′ Juuso Ollila
Kustaa Käki 72′ Alexander Lindström
Aleksis Ulander 63′ Kevin Nurmi
Jesse Ketonen 63′ Olli Hänninen
Mika Tenkanen

Muut vaihtopelaajat

Daniel Nieminen (MV)
Jaakko Peltonen

Raportti

Piinallisen pitkä preseason taputeltiin päätökseen viikko sitten, kun Tico palasi kilpakentille ja haki jatkopaikan Regions’ Cupin 2. kierroksen ottelusta FC FC:tä vastaan. Tuo ottelu ja kaksi sen ympärillä ollutta peliä olivat kuitenkin vain lämmittelyä kesäkuun 11. päivää varten, jolloin potkaistiin viimein käyntiin se sarjoista kaunein – Stadin Kolmonen!

Avausottelussa vastaan asettui SAPA/3, joka oli viime kaudella ihastuttanut sarjanousijan statuksen lisäksi ennakkoluulottomilla otteilla sekä ennen kaikkea hienoa futiskulttuuria Kolmosen kilpakentille tuoneella faniryhmällään. Viime syksyn keskinäinen kohtaaminen oli päättynyt 2-2-pistejakoon, joten tälläkin kertaa ennusteltiin tasaväkistä ja tiukkaa peliä.

Vahvalla ja täysilukuisella lapulla peliin lähtenyt Atletico sai heti ottelun alussa todistaa, että helppoa iltapuhdetta ei tosiaan ollut luvassa. Äänekkäästi omiaan kannustaneet SAPA-ultrasit lietsoivat omiaan taistoon ja varsinkin ottelun alkupuoli mentiin SAPA:n komennossa. Ticon pakka vaikutti puolestaan hermostuneelta ja sortui jatkuvasti helppoihin pallonmenetyksiin erityisesti keskialueen pelinrakenteluvaiheessa. Toisaalta myöskään SAPA ei juuri paikoille päässyt ja ensimmäisen vartin ainut highlight oli käytännössä puolen minuutin pelikatko kentälle lentäneiden soihturoskien vuoksi sekä kotijoukkueen saama kulmapotku, jonka jälkitilanteesta syntyi myös ottelun ensimmäinen laukaus. Horjutettu SAPA-pelaaja pamautti kuitenkin pelivälineen selvästi ohi ja yli malmilaismaalin.

Reilun 20 peliminuutin jälkeen SAPA loi ehkä ensimmäisen jakson parhaan paikkansa, kun kotijoukkue sai sivuvaparin vasemmalta laidasta, noin 20 metriä maalilta. Kova pallo löysi myös etualueelta oman miehen, mutta viimeistely-yritys suuntautui kuitenkin Tico-pakiston kautta etusivuverkkoon.

Ticon viimeistely-yritykset eivät olleet sen parempia ne muutamat puolittaiset maalipaikat olivat lähinnä keskityksiä boksiin, josta viimeistely-yrityksistä puuttui joko voima tai jotka hyvin boksia hallinnut SAPA-veskari, Matias Sauramaa ennätti tuomarin rikevihellysten suosiollisella avustuksella poimia.

Malmilaisten ensijakson paras tontti osui 42. minuutille ja syntyi niin ikään sivuvaparista. Aleksis Ulander lähetti tarkan, kierteisen pallon kohti takanurkkaa. Se kaarsikin jo Sauramaan yli, mutta ikävä kyllä maalin katolle. Avausjakson viimeisellä minuutilla oli myös Jesse Ketonen karata läpiajoon, mutta Sauramaa tuli hyvin vastaan boksin rajoille ja peitti Ketosen ohitusyrityksen. Näin tauolle lähdettiin tasaisissa 0-0-lukemissa.

Toiselle puoliskolle valmennusjohto vaihtoi sisään kaksi uutta miestä, kun Jannet Kinnunen ja Hampaala marssivat vaihtoon ja kentälle saatiin kaksi uutta ticolaista Juuso Ollilan ja Henry Ruotsalaisen tuodessa kaivatun panoksensa kentälle.

Ensimmäinen kymmenminuuttinen mentiin kuitenkin pääasiassa malmilaispäässä SAPAn heitellessä kulmapotkuja toisensa perään. Tico-puolustus hoiti erikoistilanteet kunnialla ja Kaapo Sinervo malmilaismaalilla täydensi näitä nyrkkeilemällä useammankin pallon väljemmille vesille.

54-56. minuutilla SAPA loi puolestaan parikin huipputonttia. Joukkue eteni keskustasta läpi parin kosketuksen syöttökuvioilla ja vapautti hyökkääjän jo viimeistelypaikoille. Kuin tyhjästä, Ville Ruuska liukui kuitenkin väliin ja onnistui blokkaamaan sijoitusyrityksen kulmaksi. Kulmapotku taas löysi oman miehen etualueelta eikä puskukaan ollut hassumpi: pallo suuntautui kohti takakulmaa ja putosi yläriman päälle ja siitä yli maalin. Ja vain hetkeä myöhemmin krunalaiset olivat jälleen karussa, kun pystypallo tavoitti SAPA-hyökkääjän ja pakotti Sinervon torjumaan läheltä tulleen laukauksen jaloillaan.

Timo Kinnusen ja Antti Säynätkarin muodostama valmennuskaksikko reagoi tilanteeseen ja vaihtoi reilun tunnin pelin jälkeen lisää tuoreita jalkoja kentälle: Kevin Nurmi ja Olli Hänninen korvasivat Jesse Ketosen ja Aleksis Ulanderin. Ensin mainittu kaksikko juonikin ottelun avausosumaa. Oman pään vapaapotku löysi Hännisen hyökkäyspään linjasta ja tämä onnistui jatkamaan palloa eteenpäin. Hyökkäys päättyi lopulta Kustaa Käen laukauksesta pienen kimmokkeen kautta kulmaksi. Kevin Nurmi taas antoi ensimmäisellä kosketuksellaan kulmapotkun kohti etualuetta, jossa Joonas Prami oli mies paikallaan ja vei kohti etukulmaa suuntautuneella puskullaan Atleetit 0-1-vierasjohtoon!

Vain minuuttia myöhemmin oli Tico lisätä jo johtoaan samantien, kun Juuso Ollilalla oli pallo 25 metrissä ja myös laukaus lähti terävästi kohti oikeaa kulmaa. Peliväline lipui kuitenkin vajaa puolisen metriä ohi tolpan ja maalin.

Samainen mies järjesteli Hännisen kanssa 0-2-osuman. Tilanne lähti oikeasta laidasta, jossa Kustaa Käki sai pallon. Kusti pelasi sen ulkosyrjällä keskustaan ja todisti katsellaan, kun Ollila vapautti Hännisen pystyynjuoksuun. “Häbältä” erinomainen, oikein ajoitettu pystyynjuoksu ja viileä viimeistely etukulmaan ohi hölmistyneen Sauramaan. Näin Tico johti jo kahdella maalilla!

Kotijoukkueen takaa-ajoasemaa synkisti entisestään Ahmedjasin Ibrahimin hankkima toinen varoitus ja ulosajo noin varttia ennen loppua. Keskialueen sukitus ei edes katkaissut hyökkäystä vaan Henry Ruotsalainen pääsi laukomaan noin 20 metristä ja vain Sauramaan hieno torjunta esti lisäosuman.

Sauramaa selvisi myös säikähdyksellä, kun muutamaa minuuttia myöhemmin Hänninen vei pystyyjuoksunsa loppuun saakka ja torppasi SAPA-veskarin. Tämä kilahti täysin ja kävi tönimässä malmilaishyökkääjän kaksin käsin kumoon näyttäen siltä, että ilman tuomarin väliintuloa olisi voinut nyrkitkin vielä heilua. Oikeudenjakaja otti kuitenkin pelin haltuun ja katkaisi eskaloitumassa olleen tilanteen näyttämällä Sauramaalle varoitusta.

SAPA sai loppua kohden vielä muutamia kulmapotkuja ja sitä kautta satunnaisia vaaranpaikkoja. Tico puolestaan hallitsi palloa, mutta oli vaarallisimmillaan nopeissa vastaiskuissa. Kentälle hieman ennen ulosajoa vaihdettu Alexander Lindström haki viimeistelyä pariinkin otteeseen: niin kurottaessaan Kevin Nurmen mainioon keskitykseen kuin laukoessaan läheltä yli ja ohi etukulman.

Nurmi puolestaan löi viimeisen sinetin savannalaisten arkkuun kelaamalla ensin noin 50 metrin pystyynjuoksun ja jakelemalla keskustaan jälleen loistopallon. SAPA-pakki sai sen liu’uttua vaivoin kulmaksi Pallo otti samalla osumaa SAPA-topparin käsiin, mutta rankkariprotestit hiljenivät kuitenkin viimeistään siinä kohtaa, kun Kevinin kulmapotku löysi takatolpalta Henry Ruotsalaisen, joka kirjaimellisesti juoksi pallon verkkoon ja kaunisteli näin lukemat jo 0-3:en. Lisäajan neljännellä minuutilla syntynyt osuma jäi myös ottelun viimeiseksi tilanteeksi ja sinetöi näin avausvoiton malmilaisille Töölön myöhäisillasta.

Vaikka peliesitys jättikin vielä toivomisenvaraa, on täyteen pistesaaliiseen oltava ilman muuta tyytyväinen. Onnistujia löytyi laajalla rintamalla eikä SAPA tehnyt ottelua helpoksi runsaslukuisen kotiyleisön edessä. Tico hyödynsi vahvuuksiaan ja näytti, että uudistuneessa ryhmässä on valtavasti potentiaalia, kun se vaan saadaan ulosmitattua.

Seuraavan kerran tähän on mahdollisuus viikon kuluttua lauantaina, kun Atletico kohtaa kesän kotiavauksessaan Laajasalon Palloseuran. Kick-off Pukinmäessä klo 15:00.

Pyttykerhon tähtipelaajapisteet

Joonas Prami: Itse varmuus puolustuksessa. Otti osumaa ja hoiteli monta vaaratilannetta käsittämättömällä varmuudella. Iski myös voittomaalin.
Kaapo Sinervo: Nollapeli. Vahvaa dominointia omassa boksissa varsinkin erikoistilanteissa. Myös pari kriittistä koppia tärkeillä hetkillä.
Kevin Nurmi: Lopun ehdottomia hahmoja. Syötti kaksi osumaa ja jakeli pari muutakin namupassia, vaikka jäikin osin pelin ulkopuolelle lopun cameollaan.